Tuhannet Ivalojoen kultakilot kummittelevat vieläkin!
Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla
© Seppo J. Partanen
Lapin kullankaivun historiassa on monia tarinoita ”suolatuista” kultanäytteistä, haulikolla ammutuista kultahipuista, ulkomailta tuoduista ja kotimaiseksi väitetyistä kultapitoisista kivistä. Niiden kaikkien tarkoitus on ollut kerätä rahaa kultayhtiöille. Huijaukset on tehty uskoen, että maassa on paljon kultaa ja sen löytymisen jälkeen kukaan ei muista menneitä. Aina on kuitenkin käynyt toisin; kultaa ei ole löytynyt, tutkimusraportit ja analyysit ovat jääneet kummittelemaan kultahistoriaan ja moni on myöhemmin ottanut ne täydestä todesta.
Vaikuttavia laskelmia Ivalojoen kultamääristä Teknillisen Aikakauslehden sivulla!
Vaikuttavin ja eniten jälkiä jättänyt kultahistorian harha on ollut insinööri Georg Wilhelm Aleksanteri Hall´in Suomen Teknillisen Seuran aikakauslehden kolmessa numerossa vuonna 1918 julkaisema 36-sivuinen artikkeli ”Koneellisen kullanhuuhdonnan mahdollisuudet Suomen Lapissa”. Artikkelin ensimmäinen osa käsittelee yksityiskohtaisesti kullankaivun historiaa, vuosittain löydettyjä kultamääriä, käännettyjä maakuutioita, keskimääräisiä kultapitoisuuksia niin Lapin kuin maailman kultakentillä, teoretisoi jääkausista ja kullan liikkeistä sekä esittelee sanoin ja kartoin ”tutkimustietoa” siitä, kuinka paljon kultaa Ivalojoen ja Laanilan vesistöissä odottaa ottajaansa; 12 998,79 kiloa.
Toisessa osassa numerossa 8 / 1918 teoretisoidaan huuhtomakullan primäärisillä ja sekundäärisillä kerrostumilla, käsitellään Ivalojoen alajuoksun kultapitoisuuksia lähes Inarijärvelle saakka ja esitetään taas tonneittain kultaa kauhomis- ja huuhdontakoneella käsiteltäväksi aina Inarijärvelle saakka.
”Ivalojoen jokilaaksossa etelästä pohjoiseen kulkevine lisäjokineen on ehdottomasti riittävät määrät kultapitoisia maakerrostumia ja kultapitoisuus niissä varmasti riittävä suurteollisesti suunniteltua koneellista huuhdontaa varten”
Osa 3 on varsin mielenkiintoinen seuraavien vuosikymmenien historian valossa. Hall esittelee sanoin ja valokuvin maailman kultakentillä käytettyjä kullankaivun tekniikoita, koneita ja laitteita; hydraulista eli painevesipesua, kauhomiskoneita, uivia kauhomis- ja huuhdontakoneita, kauhaketjuja, seularumpuja, soran kuljettimia Siperiassa, Alaskassa, Kanadassa, Uudessa Seelannissa, Australiassa jne.
Nämä ”tutkimustulokset” Ivalojoen alueen kultapitoisuudesta ovat kummitelleet kultahistoriassa pian 100 vuotta.
Kultakuume syttyi taas kerran
Geologisen komission ja asiantuntijoiden ankarasta kritiikistä huolimatta artikkeli vaikutti kultahistoriassa vuosikymmeniä, synnytti suuria kultayhtiöitä 1920- ja 1930-luvuilla. Näissä yhtiöissä oli mukana moni tutkimukseen kriittisesti suhtautuneista geologeista. Hakematta tulee mieleen kasku kullankaivajasta taivaan portilla. ”Kullankaivajien kiintiö meillä on juuri nyt täynnä”, sanoi Pyhä Pietari. ”Antakaa minä hoidan asian”, kysyi kullankaivaja ja luvan saatuaan huusi portin sisäpuolelle, että ”helvetistä on löydetty kultaa”. Tilaa tuli hetkessä ja kullankaivajamme pääsi sisään. Aikansa iloista ja riemuista nautittuaan hänelle tuli mieleen, jos siellä helvetissä sittenkin on kultaa. Sai rauhan vasta kun lähti asiaa tarkistamaan.
Ivalojoki Oy ryhtyi toteuttamaan Hallin visioita tuhansien kultakilojen kaivamisesta, vaikka yhtiön johtavat geologit vähättelivät Hallin asiantuntemusta. Tässä kuva Vaskisuvannon suuresta padosta Ivalojoella Sotajoen suun alapuolella Ivalojkoki Oy:n työmaalla v. 1926.
Wille Hallin artikkelisarjalla on varsin uskottavat ja kokemusperäiset juuret. Mies tuli 27. toukokuutta 1901 johtamaan kultayhtiö Prospektorin Luttojoen läntisen latvahaaran tutkimuksia. Prospektorihan oli se kultayhtiö, jonka maamme johtavat asiantuntijat ja suurliikemiehet perustivat kilpailemaan Henry Kerkelän kultayhtiöiden kanssa, koska Kerkelän uskottiin varastaneet Laanilan lupaavan kalliokultaesiintymän asiantuntijoiden nenän alta. Lutolta Hall sai siirron yhtiön Palsinojan työmaalle.
Mies ei ollut tyytyväinen työantajaansa, liekö siellä hänen mielestään ollut liikaa epäpäteviä asiantuntijoita. Kesällä 1902 Hall palkattiin Kerkelän Kultakaivososakeyhtiön tekniseksi johtajaksi. Parin vuoden aikana hän ehti tehdä havaintoja kultaesiintymistä Laanilassa, Sotajoella, Palsinojalla ja Ivalojoella. Prospektor lopetti toimintansa muutaman vuoden jälkeen, mutta Kerkelä jatkoi kullankaivajana myyden lopulta kaivoksensa ja yrityksensä Suomalais-amerikkalaiselle kullankaivuyhtiölle.
Uralin suurten jokien kullankaivussa käytetyt uivat ruoppaus- ja kullanhuuhdontakoneet saivat Hallin innostumaan asiasta. Hän tutustui Yliuraalilaisen Kultateollisuus Oy:n palveluksessa Venäjän kultakaivoksiin vuona 1904. Seuraavana vuonna hän kirjoitti ruotsikieliseen Tekniker-lehden numeroon 414 artikkelin ruoppaajien käytöstä irtokullankaivussa Ivalojoella. Kauppaneuvos Edvard Åström, Kerkelän kaivosyhtiöiden suurin rahoittaja, tuki 1913 Hallin kultatutkimuksia Ivalojoella ja sitä täydentävää tutkitusmatkaa Kanadan kulta-alueille.
Wille Hall oli kerännyt laajan kansainvälisen kokemuksen teollisuusmittakaavaisesta kullankaivusta eri puolilta maailmaa ja sitä hän sovelsi Ivalojoen ja Laanilan kultakentille laajassa artikkelissaan. Mielipiteittensä ja näkemystensä tueksi hän yleisti harvoja satunnaisia ja yksitäisiä kultapitoisuustutkimuksia; poimi niistä korkeimmat ja lupaavimmat pitoisuudet sekä todisteli niiden koskevan laajoja joki- ja puroalueita.
Julkaisut saivat aikaan ryntäyksen; ”Lapin kullankaivajat käyttivät tiedon hyväkseen ja mainitsemani huuhdontapaikat vallattiin”, sanoo Hall lehtihaastattelussa Helsingin Sanomissa 23.6.1925. Yksi ensimmäisistä kultavaltausten haalijoista oli Heikki Kivekäs, jonka Ivalojoen Ritakoskella, Kultalassa, Sotajoella ja Härkäselässä olivat pahoin epäonnistuneet ja nyt Kivekäs näki mahdollisuuden rikastua valtauksia myymällä. Siinä hän onnistuikin, mutta innostui taas itse kullankaivusta saaden Rafael Haarlan rahoittamaan Lapin Kulta Oy:tä, jonka epäonnisessa lopussa myös Kivekkään legendaarinen kultamiesura päättyi pirtureseptit väärentämisen kautta kuolemaan Lappeenrannan keskusvankilassa.
No, se oli taas toinen juttu, ainakin melkein.
Hullu-Jussi pantiin töihin
Toinen suuri kultayhtiö Ivalojoki Oy ryhtyi systemaattisesti toteuttamaan Hallìn artikkelissa esittämiä visioita tuhansien kultakilojen tyhjentämisestä. Kuinka ollakaan, keskeisenä puuhamiehenä siinäkin oli insinööri, rautatiehallituksen yli-insinööri Werner Ryselin. Kannatusyhdistyksestä yhtiöksi kasvanut Ivalojoki palkkasi maan johtavat asiantuntijat, muiden muassa Helsingin Yliopiston geologian professori Pentti Eskolan ja tohtori Aarne Laitakarin, tulevan Geologisen tutkimuslaitoksen ylijohtajan, palkkalistoilleen. Yhtiöllä oli kymmeniä työmaita ja tutkimuskohteita, joista keskeisimmät olivat Laanilan Kuivakurussa sekä Ivalojoen ja Sotajoen yhtymäkohdassa. Hankittiin kaivinkone ”Hullu-Jussi”, tehtiin rautatiekiskoja, kivenmurskaamo ja kullan erottelulaitos, rakennettiin patoja Ivalojoen koskiin, laadittiin suunnitelma kolmenlaisen järeän kone- ja laitekaluston ostamisesta, jonka jälkeen kalustoa olisi helppo siirtää paikasta toiseen;
- Kuivakurun kaltainen vanha joen pohja; kaivinkoneet, ratakiskot, kivimurskaamot, erottelulaitokset
- Ivalojoen kultapitoisen suvannot ja rannat; uivat kaivinkonehuuhtomot, talvikaivulaitteet jne.
- Sotajoen suun korkeat rantapenkat, vesipumput, kuljettimet
Kuten tapaan kuuluu, yhtiöt riitelivät kiivaasti keskenään käyden kisaa valtauksista. Onnettomastihan siinä kävi lopulta molemmille. Yhtiöt lopettivat toimintansa 1926 ja 1927. Tiet kämpät, avatut kultamaat jäivät taas paikallisten ihmisten hyödynnettäväksi.
Yksi mielenkiintoinen detalji nousee esille Ivalojoki oy:n historiasta. Yhtiön kaivosmestarina oli Kosti Nordlund, jonka jäljet salaperäisellä tavalla katosivat yhtiön loppuvaiheessa. Hänen väitettiin syyllistyneen kultanäytteiden suolaamiseen. Muun muassa ”Kultakuumme, Lapin kullan historia” sanoo miehen kadonneen lopullisesti. Sain Makkosen Sepolta Savonlinnasta puhelun, jossa hän kertoi löytäneensä vanhoista lehdistä seuraavan uutisen:
2. 2. 1958 Suomalainen löysi suuren kultasuonen
Quebec, 1. 2. (STT-Reuter) Insinööri K. Nordlund, joka äskettäin ilmoitti tavanneensa 80 km Quebecista etelään sijaitsevalta alueelta maailman suurimmaksi luulemansa kultasuonen, on osoittautunut suomalaiseksi asiantuntijaksi Kosti Nordlundiksi. Nordlund on syntynyt Suomessa v. 1896 ja toimi, saatuaan kaivosinsinöörin koulutuksen, ensin jonkin aikaa Lapissa. Vuonna 1937 Nordlund siirtyi Brittiläiseen Kolumbiaan ja on tehnyt siellä merkittäviä mineraalilöytöjä, samoin brittiläisessä Guyanassa.
Nordlund ei kadonnut, hän meni Kanadaan ja tuo uutinen lienee koskenut Quebecin eteläpuolella olevaa Chaudiere Riverin varrella tehtyjä kultalöytöjä 1950-luvun alussa. Miksi tämä uutinen annettiin 40 vuotta katoamisen jälkeen? Halusiko Kosti puhdistaa täällä tahriintunutta mainettaan? Lähes jokaiselle kullankaivua tuntevalle hälytyskellot soivat, kun mies puhuu maailman suurimmaksi luulemastaan kultalöydöstä!
Harha kummittelee vieläkin kultamailla?
Insinöörien seikkailun Suomen kultamailla eivät lopu tähän. 1930-luvulla Ritakoskella vaikutti Luttojoen Kulta Oy, joka omalta osaltaan yritti hyödyntää Wille Hallin visioita.
Lahtelainen insinööri Toivo Liljeqvist lienee tutkinut tarkoin insinööri Hallin teoriat Lapin kullasta ja koneista. Sen perusteella hän rakensi tämän uivan kaivinkoneen, ruoppaaja ja kullanhuuhdontakoneen Tolosessa ja kokeili Vaskissuvannossa. Sinne kone jäi rannalle 1954 kunnes Metsähallitus ja Kultamuseo pelastivat sen tuhoutumasta uudella vuosituhannella..
Parikymmentä vuotta myöhemmin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa insinööri Toivo Liljeqvist Lahdesta rakensi suuren uivan ruoppaajan ja kullanhuuhdontakoneen Tolosessa kuljettaen sen Ritakosken yläpuolelle Vaskisuvantoon, jossa se edelleenkin on hylättynä rannalla. Liljeqvist tutki melko laajalti kultaesiintymiä Ivalojoella, Laanilassa ja Saariselällä. Oppi-isänä lienee ollut Wille Hall, joka vietti loppuelämänsä Lahdessa ammattien tarkastajana.
Kalliilla hankitut ja vaivalla erämaahan kuljetetut järeät koneet jäivät ruostumaan paikoilleen rahoittajien vetäydyttyä kultayhtiöstä. Tämän höyrykoneen ovat suosta nostaneet Kultamuseo ja Metsähallitus Ritakosken alapuolella. Kone oli käytössä 1920-luvun alussa, kuva vuodelta 2004.
Hallin esittämät valtavat kultamäärät kummittelivat kultahistoriassa vielä paljon myöhemminkin, ehkä kummittelevat edelleen. Geologinen tutkimuslaitos järjesti 1980-luvun alussa Vuotson tukikohdassa seminaarin, jonka tarkoituksena oli sovitella Tankavaaran kultamuseon ja Lapin Kullankaivajain liiton kiivaaksi käynyttä riitaa. LKL:n silloinen sihteeri Heikki Korhonen piti alustuksen Ivalojoen kultapitoisuudesta hämmästyttämällä kuulijat tuhansilla kultakiloilla. Hän käytti pohjana Hallin artikkelisarjaa, ja mikäli muistan oikein, ei maininnut lähdettään.
Englannista laivatulle kaivinkoneelle tehtiin tie erämaahan, mutta kone ei koskaan toiminut, sillä osakkaat päättivät lopettaa Lapin Kulta Oy:n toiminnan. Kone jäi ruostumaan Sotajoen rannalle. Lapin Kulta koki uuden tulemisen vuosikymmeniä myöhemmin ensin olutmerkkinä ja sitten sitä valmistavan yhtiön nimenä. Yhtiöllä on pitemmätkin juuret kultaan, sillä sen perustivat torniolaiset kauppiassuvut, jotka kaivoivat kultaa Ivalojoella 1870-luvun alussa.
Kultahistoria on täynnä mielenkiintoisia, koomisia, traagisia, mutta kaiken kaikkiaan niin kovin inhimillisiä tapahtumia ja tapahtumasarjoja. Kultaa nostaa esille ihmisluonnon äärilaidat niin hyvässä kuin pahassakin. On sankareita, veijareita ja huijareita; useimmiten ne kaikki kulkevat samoilla saappailla. Sankarin sädekehän saa se, joka onnistuu kultaa löytämään, veijarin ja huijarin maine jää sille, joka uskoi, mutta ei onnistunut.
Wille Hall uskoi asiaansa, sai muutkin uskomaan ja epäonnistumaan. Onneksi, sillä Ivalojoen rannat olisivat nyt aivan toisennäköisiä, revittyjä ja raiskattuja, jos esitetyt kultapitoisuudet olisivat totta!
Entäpä jos Hall sittenkin oli oikeassa? Helvetissäkin on tarinan mukaan kultaa!
Juttu pohjautuu Seppo J. Partasen Tankavaaran Kultasymposiumissa 6.8.2009 pitämään esitelmään.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.