Jäähyväiset vuodelle 2022: Suurimmat hiput ja löytäjät: 61,5 g Kalervo Ruohoniemi, Jari Myllykangas ja Markku Hannu Sotajoki, 28,5 g Veikko Jaskari Selperinoja/Palsinoja. Lapin Kullankaivajain Liitto jäseniä 4280. Kultahippu.fi: näyttökerrat 80685, kävijät 34687, 2014–2022 näyttökerrat 1,43 milj. Tulevia tapahtumia: LKL seminaariristeily Tukholmaan 24.–26.2. 2023, Kivi- ja korumessut Jokimaan Ravikeskus Lahti 25.–26.3. Kultakisat: 20.-23.7.2023 kullanhuuhdonnan EM-kisat Tankavaara, muut kisat katso: https://www.kullankaivajat.fi/kultakisat/.
Kesän suurin 61,5 g
****************
Ilta-Sanomissa oli 18.5. 2023 iso juttu Lapin kullan isommuksista, niiden löytäjistä Ami ja Risto Telilästä, moottorikelkan arvoisesta kultahipusta ja paljosta muusta. Juttu löytyy netistä, kunhan osaa oikeasta paikasta hakea.
Ami Telilä ja ”Suomi 100” kultahippu
Lue lisää, mitä kultamailla tapahtui 2017 – 2018. Kaikki oli silloin toisin:
https://www.kultahippu.fi/page/7
*********
Kullan emäkallion etsintä kiihtyy Lapissa
Täältä Lapin kullan emäkallion etsintä alkoi 1900-luvun alussa. Kerkelän kultakaivoksesta louhittua kvartsikalliota Inarin Laanilassa.
Kullan ja koboltin noussut hinta on vilkastuttanut malmisetsinnän Suomessa ennätyslukemiin, kirjoittaa Kauppalehti koko sivun uutisjutussa 5.5. 2023. ”Lapin osuus malminetsinnästä oli viime kesänä peräti 81 prosenttia, josta valtaosa Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeellä”, kertoo Tukesin kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaa lehtijutussa. Malminetsinnän lupa-alueita oli viime vuonna kaikkien aikojen ennätys 2581 neliökilometriä ja etsintään investoitiin koko maassa 80,4 miljoonaa euroa.
Etsintä vilkastuu tänä vuonna entisestään, sillä lupahakemuksia on käsittelyssä 530 kappaletta, mikä moninkertaistaisi etsintäalueiden pinta-alan. Lähes kaikki kaivosyhtiöt ovat ulkomaalaisia, joskin niiden työväki on valtaosin suomalaista.
Juttu perustuu Tukesin Rovaniemellä järjestettyyn koulutus- ja informaatiotilaisuuteen, johon osallistui edustajia sadasta eri kaivosyhtiöstä.
********
Helmiä kultahistorian lehdiltä
Palsinojan laakso Palopirtinojan suulla. Kuvaaja geologi Erkki Mikkola 1930-luvun alussa.
Lapin kullankaivun yli 150-vuotinen historia on ollut jatkuvaa aaltoliikettä: kultapurot ja joet kokeneet monta kultaryntäystä. Niiden välissä on vuosien ja jopa vuosikymmenten hiljaisia aikoja, jolloin yksinäiset ”elinkautiset” ovat kantaneet kultahistoriaa eteenpäin. Monet heistä ehtivät elämänsä ehtoopuolella opettaa uuden sukupolven kullan etsimiseen, kaivamiseen, rännittämiseen ja vaskaamiseen.
Kullankaivu on kiinnostanut myös sanomalehtiä, jotka ovat uutisoineet kultamaiden tapahtumista, uskosta, toivosta ja joskus myös unelmien hiipumisesta. Kansallisarkiston Finna palvelussa on nykyisin paljon digitoituja sanoma- ja aikakauslehtiä, joiden sisällöstä löytyy mielenkiintoisia uutisia ja aikalaisdokumentteja kullankaivun vaiherikkaasta historiasta.
Tässä niistä muutama poiminta:
”Onko romantiikka kadonnut kullanhuuhdonnasta, nykyaikaiset kullankaivajat ajavat autollaan valtaustensa äärelle”, otsikoi sanomalehti Rovaniemi juttunsa vuonna 1929. Juttu kertoo uuden kultayhtiön suurista suunnitelmista Sotajoen sivupuron Moberginojan kultakilojen kaivamisesta. Muutama vuosi aikaisemmin olivat kultayhtiöt Ivalojoki ja Lapin Kulta rakentaneet maanteitä, siltoja ja taloja, velkaantuneet ja riitautuneet aiheutuen lopulta selvitystilaan rahoittajien sulkiessa rahahanat. Tilaa oli uusille yrittäjille ja yksinäisille kaivajille.
Moberginojan tie tällä vuosituhannella!
Kaivoslakiin ja kullankaivua valvovaan byrokratiaan vaadittiin helpotuksia Lapin Kansan uutisjutussa 20.12. 1934; ” Tämä jo sinänsä huomattava summa (80 000 mk v. 1934) voidaan helposti korottaa kaksinkertaiseksi, jos vain kaivoslakia muutettaisiin olosuhteita vastaavaksi. Ei tarvita mitään määrärahoja eikä uusia virkamiehiä. Lailla oikein johdettuna voisi kullankaivuu huomattavasti lievittää työttömyyttä Inarissa”.
Kovin tutuilta näiden juttujen sisältö istuu myös viime vuosien ja vuosikymmenten kullankaivuuseen. Kaivoslain muutokset ja kasvava byrokratia koetaan tämänkin päivän kullankaivajan arjessa ja suosituimpia kaivupaikkoja ovat ne jokivarret, jonne pääsee omalla autolla.
Kolmantena helmenä on Oulun Wiikko-Sanomissa 24.5.1862 julkaistu juttu ”Koti-ikävää Kalifornian Eldoradon kultakentiltä”.
Juttu kertoo oululaisista merimiehistä, jotka jättivät laivansa San Franciscon satamaan ja
Kultaa löytyy Eldoradon jokirannoilta vieläkin; tässä Raimo Niemelän hippusaldo American Riveriltä.
karkasivat etsimään kultaa kymmenientuhansien kaltaistensa sekaan. Merimiesten kirjeet ja kohtalot antavat todellisemman kuvan ihmisten kohtaloista kuin tutummat tarinat suurista kultalöydöistä ja löytäjistä. Päällimmäisenä on kaipuu takaisin kotimaahan, yksinäisyys ja toteutumaton unelma. Muutama heistä pääsi takaisin ja ehtivät mukaan Ivalojoen kultaryntäykseen. Yksi heistä on Jacob Ervast.
Eldoradon kultakimpale ja kvartsikultaa Nevada Cityn kultamuseossa.
Lue jutut ja katso kuvat tästä linkistä:
Helmiä kultahistorian lehdiltä | Kultahippu.fi
*********
Lapin Kullankaivajain Liiton vuosikokous 2023
Lapin Kullankaivajain Liiton vuosikokous pidettiin 25.3.2023 Saariselällä. Kokoukseen osallistui 30 noin 4000 liiton jäsenestä eli alle 1 %. Liiton talous on hyvä. Jäsenmäärä oli hieman vähentynyt.
Liiton puheenjohtajana on kolmivuotiskauden 2021-2023 Marko Touru. Hallituksessa jatkavat Hannu Raja, Ami Telilä, Jutta Vehviläinen, Esko Orava ja Kai J. Rantanen. Uutena jäsenenä on mineralogi Tapio Soukka innokas kullankaivun harrastaja ja tutkija. Onneksi olkoon hänelle uusista tehtävistä ja haasteista.
Toimintasuunnitelmassa vahvistettiin muun muassa liiton tiedottamisen kehittämistä uusimalla liiton nettisivuston ja sähköpostin käyttämisen tiedottamisessa.
Kokous ei hyväksynyt liiton 8 pykälän muuttamista siten, että vuosikokous pidetään Inarin tai Sodankylän kunnassa. Kokouksessa esitettiin, että sääntöä muutettaisiin ” … vuosikokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä Suomessa.” Nyt säännössä mainittu ”maaliskuun viimeisenä lauantaina” sitoo kokouspäivän ja se voi olla myös Pääsiäislauantaina. Ehdotus esitettiin hallitukselle harkittavaksi seuraavaan vuosikokoukseen.
Kullankaivajat laivaristeilyllä
Ministeri Antti Kurvinen saatteli runsaat 200 kullankaivajaa seminaariristeilylle Helsingistä Tukholmaan 24.2.2023. Valtiovalta antoi hänen suullaan uskoa, toivoa ja kannustusta, niin kuin sillä on ollut tapana kautta aikojen. Kaivajia itseään huolestuttaa alan tulevaisuus kasvavan byrokratian ja nousevia maksujen paineessa. Myrskyä ei laivamatkalla ole luvassa, vakavaa pohdintaa ja hauskaa yhdessä oloa monen vuoden tauon jälkeen. Kuva Raimo Niemelä.
Seminaariohjelma:
http://www.kullankaivajat.fi/wp-content/uploads/2023/02/Kultaseminaari-ohjelma-2023.pdf
**********
Kullanhuuhdonta 1990 – 2022:
Kullankaivun hiillos ei ole hiipumassa
Sotajoelta 61,5 g 2022
Kullankaivu Lapissa ei näytä hiipumisen merkkejä siirryttyään uudelle vuosituhannelle ja kolmannelle vuosisadalle, vaikka sen loppumista on ehditty monta kertaa pelätä tai toivoa. Kultakuume on sitkeä tauti, siitä kertovat tilastot kullanhuuhdonnan lupa-alueista ja kullankaivajien liiton noin 4300 jäsenmäärästä. LKL:n jäsenilleen tarkoitetut kultapaikat ovat vaikuttaneet jäsenmäärän kasvuun ja heijastuvat myös huuhdontalupa-alueiden lisääntymiseen.
Selperinojalta 28,5 g
Kultaa on kaivettu vilkkaasti viimeisten 30 vuoden aikana vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Työmaita on ollut vuosittain 214 – 481. Valtaukset muuttuivat uuden kaivoslain määräämänä huuhdontaluviksi vuodesta 2011 alkaen. Samalla kaivospiirit lakkautettiin ja konekaivu Lemmenjoella päättyi. Huuhdontalupien määrä on viime vuosina kasvanut myös siksi, että entisten kaivospiirien kaivajat saivat työmailleen huuhdontaluvan.
Uusittu kaivoslaki astui voimaan vuonna 2011, ja se lakkautti irtokullan kaivospiirit. Niille annettiin jatkoaikaa heinäkuun 1. päivää 2020 saakka. Laki muutti valtaukset ja kaivospiirit huuhdontaluviksi, koneellinen kullankaivu kansallispuistoissa lakkautettiin, muualla koneita saa käyttää erillisellä luvalla. Kullanhuuhdontalupaan voi hakea jatkoaikaa ilman karenssia, joka oli valtausaikana noin 2 vuotta.
Pienet kaivinkoneet ovat ahkerassa käytössä kultamailla. Tässä kuva pienkoneesta, jolla saa luvan hankittuaan kaivaa enintään 495 kuutiometriä 1.6. – 30.9. välisenä aikana. Takana pieni huuhdontalaite. Kuva Raimo Niemelä.
Kaivuperinteen jatkumisesta on kannettu huolta vuosikymmeniä lupakäsittelyn monimutkaistuessa, lausuntojen lisäännyttyä eri toimijoilta ja Saamelaiskäräjien valitusten takia. Samanaikaisesti luvat, muut maksut ja kulut ovat moninkertaistuneet. Tästä rippumatta valtausten ja nykyiset huuhdontalupien määrät ovat olleet 1990 ja 2022 lähes samat.
Selperinojan kultaa kesällä 2022. Mittoina kolikot, tikku ja kesän suurin isomus. Lue enemmän kesän isojen hippujen löydöstä ja löytäjistä sivuiltamme tästä hieman eteenpäin viime vuoden puolelle.
Valtaukset ja kullanhuuhdontaluvat 2000–2021
vuosi / valtaukset / huuhdontaluvat / yhteensä
2000 418 0 418
2001 384 0 384
2002 380 0 380
2003 380 0 380
2004 360 0 360
2005 352 0 352
2006 347 0 347
2007 341 0 341
2008 327 0 327
2009 302 0 302
2010 296 0 296
2011 288 0 288 uusi kaivoslaki, kaivospiireille 11 v jatkoaika
2012 220 41 261 valtaukset muuttuvat huuhdontaluvaksi
2013 145 109 254
2014 79 172 251
2015 35 179 214
2016 8 215 223
2017 8 221 229
2018 8 305 313
2019 0 337 337
2020 0 370 370 koneellinen kaivu loppuu Lemmenjoella
2021 0 369 369 kaivospiirejä huuhdontaluviksi
2022 0 389 389
1990-luvun valtaustilasto:
1990 404
1991 424
1992 443
1993 482
1994 440
1995 454
1996 481
1997 466
1998 446
1999 404 (4/99) Pirjo Savolainen KTM
Lukujen vaihteluun eri vuosina on monta syytä:
- 1990-luvun laman aikana määrä nousi, liekö syynä työttömyys ja kullankaivun julkisuus.
- 2010-luvulla Saamelaiskäräjien valitukset viivästyttivät hakemuksia, uutta lupaa jouduttiin odottamaan jopa vuosia.
- 2011 uusi kaivoslaki teetti enemmän töitä hakijoille ja käsittelijöille.
- Rajoitettu konelupa (495m3/v) lisäsi konelupahakemuksia kuten uudet konekaivualueet.
Kolmena vuosikymmenenä lupahakijoiden maksut sekä kustannukset ovat kasvaneet moninkertaisiksi, samoin lupakäsittelijöiden työmäärä. Kustannuksia ovat lisänneet lupamaksut, maanomistajien korvaukset sekä lisääntynyt asiantuntijoiden tarve hakuprosesseissa.
Täydennämme tilastoa myöhemmin lisäämällä tietoa muun muassa vuosittain ilmoitetuista kultamääristä, kone- ja pienkonekaivuluvista. Lapin Kullankaivajain Liitto pohtii kullanhuuhdonnan tulevaisuutta helmikuun lopulla 2023 järjestettävällä seminaariristeilyllä. Ehkäpä sieltäkin saadaan lisätietoa!
21.2.2023 Seppo J. Partanen ja Raimo Niemelä, tilastot Pasi Molkoselkä Tukes ja Pirjo Savolainen KTM
**********
Kiinnostaako kultahistoria?
https://drive.google.com/drive/folders/1LM1UEmCOBPjz7_UWgFqG6bdSaZBzE8ot
Vanhoja kultakarttoja, dokumentteja ja lehtijuttuja voit tutkia klikkaamalla yllä olevaa linkkiä.
*******
Sotajoen Löfgreninoja – rauniot kertovat
Sotajokeen noin 4,3 km joen suusta idästä laskeva runsaan kilometrin mittainen Lövgreninoja on saanut nimensä Ivalojoen kultaryntäyksen alkuvuosina turkulaiselta perämies F. Löfgreniltä. Hän työskenteli vuodesta 1870 alkaen helsinkiläisen Johan Tallgrenin tehdaspiirissä 2 Sotajoen suun tienoilla sekä siitä ylävirtaan kolmen kilometrin päässä loviisalaisen perämies Fredrik Grönholmin tehdaspiirissä 17 työmiehenä ja työnjohtajana. Joissakin luetteloissa hänen kotipaikakseen on merkitty Oulu, mutta Turku on useimmissa dokumenteissa. Kultahistorian kirjoissa ja dokumenteissa hänen etunimekseen on kirjoitettu Johan.
Merikapteeni Löfgren löysi lupaavasti kultaa pienestä Sotajoen sivupurosta 1873. Siihen syntyi tehdaspiiri ja työmaa, joka tuotti kahdessa vuodessa hyvin kultaa. Kolme vuotta myöhemmin löytäjä hukkui Ivalojoen Surmakönkääseen. Karttaote Tallgrenin valtauksesta 1874.
Tallgren teki ensimmäisenä valtauksen Sotajoelle kartoissa olevan Lövgreninojan ja Halvarinniemen paikkeilta alavirtaan kesällä 1874. On syytä olettaa Löfgren oli tutkinut kultapitoisuutta isäntänsä lähettämänä ja löytänyt lupaavat kullan merkit 1873 ja 1874. Hänet merkittiin kesällä -74 Tallgrenin tehdaspiirin ”yhtiömieheksi”, joka kertonee lupaavasta kultalöydöstä.
Sotajoen nimistö on vuosien saatossa kartoilla sekoittunut. Tallgrenin ja Löfgrenin valtaus n:ro 39 alkoi noin 2,5 km Sotajoen suusta ylävirtaan ja oli 1000 virstan eli 1781 metrin pituinen.
Kämppä sijaitsi Tallgrenin tehdaspiirin etelärajalla ja se mitattiin -73 ja tuotti v. -74 kultaa 1,5 kg . Seuraavana vuonna kultaa tuli noin 1 kg. Tallgren lopetti työt Sotajoen valtauksellaan vuosikymmenen vaihteessa. Sotajoella koettiin kultaryntäys Gustav Mobergin löydettyä lyhyenä aikana 325,5 g kultaa ylempää jokivarresta 1880-luvun alussa.
Löfgrenillä ei koskaan ollut omaa valtausta ja hänen elämänsä päättyi traagisesti keväällä 1876 veneen kaatuessa Ivalojoen Surmakönkääseen. Löfgren ja hänen ystävänsä, perämies W. Gustafsson hukkuivat.
Lapin kulta kimalsi taas TV2:ssa
Åke Lindmanin 3-osainen tv-sarja ”Lapin kullan kimallus” nähtiin televisiossa 10.–13. tammikuuta 2023 ties monennenko kerran. Sarja löytyy katsottavaksi myös YLEn Areenassa.
Taustatietoa
Liikennemuseo Mobiliassa oli 1997 Lapin tiepiirin kokoama Kultainen tie näyttely, jota tässä katsovat Åke Lindman ja Seppo J. Partanen. Kuva Erkki Liljan.
Åke Lindmanin vuosikymmenten unelman toteutumisesta vuosituhannen vaihteen tienoilla löytyy paljonkin juttuja kultahippu.fi sivustolta. Ajatus elokuvasta syttyi 1950-luvun alussa kuvattaessa ”Valkoista peuraa” Inarissa. Monen käsikirjoituksen ja epäonnisten kuvausten jälkeen unelma alkoi toteutua 1990-luvun puolivälissä, mutta monta mutkaista ja kivikkoista koskea oli laskettava senkin jälkeen kunnes työ oli valmis vuosituhannen vaihteen tällä puolen.
Mitä todella tapahtui
”Lapin kullan kimallus” elokuva ja tv-sarja kuvaavat Ivalojoen kultaryntäyksen syntyä ja tapahtumia vuosina 1868–1871 väljästi totuutta mukaillen. Mitä Ivalojoella todella tapahtui ja milloin on vähintäänkin yhtä mielenkiintoista.
Tv-sarjan osa 1 kertoo Suomen Pankin Rahapajan apulaisjohtaja Conrad Lihrin johtamasta senaatin kullanetsintäretkestä kesällä 1868 sekä merimiesten Ervast ja Lepistö sekä Björkman (Manninen) kultalöydöistä Ivalojoen Saariporttikosken rannalla 1869. Lihrin retki kesti kaikkiaan 4–5 kuukautta kesäkuusta lokakuulle Ounasjoen, Käkkälöjoen ja latvapurojen kautta Tenojoella, sieltä Vaskojoelle ja Ivalojoelle. Matkaa tehtiin pääasiassa veneillä, joten erämaakävelyt jäivät vähiin.
Ervast ja Lepistö tulivat Ivalojoelle loppukesästä -69 ja löysivät kultaa noin 2 kiloa. Raahelainen merimies Edvard Björkman tuli samalla paikalle miesten poistuttua kohti Kittilään ja sai kultaa satoja grammoja. Lepistö ja Björkman tunsivat hyvin toisensa. Björkmanin takana oli kauppias Govenius Torniosta ja Ervastin ja Lepistön kauppaneuvos Snellman Oulusta.
Alpo Ervasti löysi pitkän etsimisen jälkeen Jakob Ervastin hautapaikan Piippolasta. Alpo jatkaa sukunsa kullankaivuperinnettä.
Kruunuvouti Planting lähetti valtaushakemuksensa kirjeitse vuorihallituksen Pohjois-Suomen aluetoimistoon Kuopioon Ervastin ja Lepistön poistuttua hänen toimistostaan Kittilässä. He näyttivät kultalöytönsä Oulun läänin maaherralle, joka ei ollut tietoinen alaisensa Plantingin hakemuksesta. Riita puhkesi ja johti oikeustaiteluun vasta kesäkuussa 1870 Ivalojoella, kun Ervast ja Lepistö havaitsivat kultapaikkansa joutuneen muiden haltuun.
Toinen osa tv-sarjasta kertoo
Nils Lepistö ja Alpo Ervasti Raahen hautausmaalla.
kultaryntäyksen synnystä 1870, merimiesten kultalöydöistä edellisenä kesänä, kruunuvouti Plantingin valtauksesta merimiesten löytöpaikalla, riidoista ja kaaoksesta.
Venäläisten sotilaiden esiintyminen Kultalan järjestyksenvalvojina esiintyy useissa kirjoissa ja kirjoituksissa, nyt myös tässä elokuvassa. Kaikki järjestyksenvalvojat olivat suomalaisia, muutama venäläinen etsintäryhmä tavoitteli kultaa Ivalojoella ja Tenolla, mutta tuloksetta.
Ervast ja Lepistö saivat riitojen ja oikeusjuttujen aikana löytöpaikkansa hetkeksi hallintaansa, mutta lakia uudistettaessa 1873 alue otettiin valtion haltuun ”tutkimustoimintaa” varten. Ervast ja Lepistö etsivät uusia kultapaikkoja Ivalojoelta ja Luttojoella. Manninen eli oikeasti Björkman jatkoi kullankaivajana kymmeniä vuosia, Lepistö lopetti melko pian ja Ervast jatkoi muutaman vuoden.
Planting ehti kuolla, kun oikeus tuomitsi hänet 1875 menettämään omaisuutensa, valtauksensa, kunniansa ja maineensa, joka on hyvällä syyllä hänelle palautettava yhtenä keskeisenä Lapin kullan löytäjänä. Hänen tutkimuksensa, kirjeensä vuorihallitukselle ja neuvonsa muille kullanetsijöille olivat hyvin arvokkaita kullankaivun historian syntyyn. Toinen keskeinen vaikuttaja Conrad Lihr syyllistyi hänkin ahneuteen paljastamalla venäläisille kultayhtiöille tutkimusretkensä tuloksia heti retken jälkeen syksyllä 1868 ennen tutkimusraportin luovuttamista senaatille.
Kolmas osa vie loppuun monen päähenkilön elämäntarinan. Kruunuvouti poistuu kultamailta odottamaan oikeuden päätöstä, Lepistö jättää Ivalojoen ja Ervastin, Manninen eli Björkman jatkaa kultahistorian ensimmäisenä ”elinkautisena” parikymmentä vuotta, Björklund kuolee viinaan Oulussa todisteena siitä, että kultaa löytyy kesäisin aina vähemmän mitä talvella kuluu. Ivalojoen rajut kosket vievät tv-sarjassa venemiehet kahteen kertaa elämän rajan tuolle puolen. Näyttävät koskenlaskut kuvattiin Inarin Juutualla, mutta todellisuudessa Ivalojoen Surmakönkäässä hukkui kuusi ihmistä toukokuun lopussa 1871 ja kaksi kevättulvissa neljä vuotta myöhemmin.
Kultalan kulissit rakennettiin helpompien kulkuyhteyksien päähän Kutturasta noin 3-4 km alavirtaan. Takaseinä puuttui rakennuksesta kokonaan.
Martti Suosalo tekee näyttävän roolin roistona ja huijarina. Elokuvassa hänen nimensä on Johan Kaweri, ja tv-sarjassa Jussi Kaheli. Syynä oli se, että Jacob Kaveri tuomittiin lompakkovarkaudesta marraskuussa 1871. Hänet vangittiin toukokuun lopulla, kun Pellikan kadonnut lompakko löytyi Grönholmin valtauksella laavun kattopuiden takaa paikalta, jossa Kaveri nukkui. Aiempia rikkeitä hänellä ei ollut. Raipparangaistuksen ja kuukausien vankeuden jälkeen mies katosi jonnekin. Eräs sukulaisista vaati oikeutetusti Kaweri-nimen muuttamista ja näin tehtiin. Airi Haataja kirjoitti ja Kai Chydenius sävelsi aiheesta oopperan ”Kaverin kultamaat”, jota on esitetty muun muassa Tankavaaran kultamuseossa.
Lapin ensimmäinen kultaryntäys hiipui muutamassa vuodessa. Oulun ja Tornion kauppiaat sijoittivat rahansa tuottavammin olut- ja virvoitusjuomatehtaisiin, tästä sai alkunsa muun muassa Lapin Kulta Oy. Inari sai monta uutta asukasta kullankaivajista ja virkamiehistä, kullankaivu jäi vuosiksi paikallisten ihmisten lisäansioksi.
Ervastin ja Lepistön 1869 kaivama oja on hyvin näkyvissä tänäkin päivänä Kultalan pihapiirissä. Kaivettu yli 100 m pitkä puro lähtee kohti rakennuksia, Kartano-ojan luonnon uoma menee oikealle Ivalojokeen. Kymmenet kaivajat ovat myöhemmin käyttäneet ja parannelleet vesiojaa. Kullan löytöpaikka on korkealla rinteellä, jonne vettä ei voi johtaa Ivalojoen suvannossa, vaan se otettiin lähimmästä sivupurosta ylävirran puolelta.
Elokuvan ja tv-sarjan tapahtumia on melko vaikea ymmärtää tuntematta todellisia tapahtumia. Olin mukana kultahistorian asiantuntijana Åken kanssa työn suunnitteluvaiheessa 1994–1996. Hiottiin käsikirjoitusta, etsittiin kuvauspaikkoja, neuvoteltiin rahoituksesta yms. Rahoittajat Elokuvasäätiö ja Yleisradio hylkäsivät laaditut käsikirjoitukset ja vaativat uusimista. Tässä vaiheessa jäin taka-alalle elokuvan teosta ja keskityin kirjan ”Sankareita, veijareita ja huijareita” tekemiseen. En enää vaikuttanut toteutuneen käsikirjoituksen tapahtumiin.
Lapin kullan kimalluksen keskeisimmät tapahtumat sijoittuvat Ivalojoen Kultalan ympäristöön tämän kartan alueelle vajaan kilometrin matkalle. Kartalla näkyvät tehdaspiirit, rakennukset, kaivetut maakuution 1870–74 numeroina ja ruskealla värillä. Isot numerot ovat tehdaspiirejä ja sinisellä niiden haltijat. Ylimpänä numero 29 oli maanmittari P.W. Aurénin Korhosenkoskella vuodesta -73 alkaen, valtaus 1 oli kauppias Goveniuksen ja Björkmanin, 9 kruunuvouti Plantingin ja 28 Ervastin ja Lepistön lyhyen ajan kesällä -72. Hovioikeuden päätöksellä Plantingin valtaus siirtyi kokonaan ja osa Goveniuksesta Ervastille ja Lepistölle. Pienin valtaus 18 alimpana oli kunnallisneuvos Ullnerin Helsingin pitäjästä, mutta kultaa sieltä ei paljon löytynyt. Merimiesten kultalöytö 1879 tapahtui jyrkällä rinteellä n:ro 28 alapuolella.
Alla linkkejä juttuihin:
Linkki kultahistorian dokumentteihin ja ”Neeterin tarinaan”:
Seppo J. Partanen 14.1.2023
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.