---

---

Hippulista 2019 päivitetty

Lapin kultahistorian suurimpien kultahippujen luettelo on päivitetty. Nyt siinä on kaikkiaan 139 yli  20 gramman kultahippua. Lista on kasvanut viime vuosina nopeasti. Viime kesänä 2019 luetteloon lisättiin viisi isommus, aiempina kesinä neljä, kymmenen sekä kuusi hippua vuosina 2016 ja 2015. Tähän Seppo J. Partasen kokoamaan luetteloon on otettu sellaiset hiput, joiden löytäjä, löytöpaikka ja aika on varmuudella tiedossa. Hippulista julkaistiin ensi kerran v. 2003 ilmestyneessä Kullankaivajan oppaassa ja siinä oli silloin 50 hippua.

Jorma Kivisaari on koonnut toisen luettelon kulta- ja platinahipuista sekä

korundeista. Siinä ovat mukana sellaiset löydöt, joista löytyy maininta kirjoista, lehdistä tai muista dokumenteista. Tässä luettelossa on mukana muun muassa Mikko Raudasojan 1900-luvun alussa Ivalojoen Ruikanmutkasta tai Kultalasta löytämän 370 g ja 128 g hiput, joista on maininta Suomen Kuvalehdessä 1926 sekä Stigzeliuksen Kultakuume-kirjassa.

Suurin osa viime vuosien hippulöydöistä on tehty Lemmenjoella konekaivulla, joka loppuu 2020 heinäkuun alussa. Tämä tulee merkitsemään myös sitä, että suurten kultahippujen  ja kullan määrä tulee vähenemään.

******

Hippulista 21.1.20

139 kultahistorian suurinta isommusta; viisi lisätty kesän 2019 ja yksi uusi kesän 2018 löydöistä. Klikkaa otsikkoa yllä.

*******

Kullankaivajat juhlivat loistavan menneisyyden 

ja epävarman tulevaisuuden välissä

Kullankaivajat juhlivat liittonsa 70-vuotista taivalta ja 150 vuotta jatkunutta kultahistoriaa Inarissa syyskuun puolivälissä 2019. Lapin Kullankaivajain Liitto perustettiin 18. syyskuuta 1949 Pellisen kämpässä Lemmenjoella. Yksityinen kullankaivaja marssi ensi kerran Ivalojoen kultarannoille kesällä 1869. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman löysivät Ivalojoen Porttikoskelta 2-3 kiloa kultaa ja siitä alkoi edelleen jatkuva kultaryntäys.

Juhlan aihetta siis oli paljonkin loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä. Näinhän se on ollut aina ennenkin. Sitkeimmät konekaivajat palasivat juhlien jälkeen viimeistelemään työtään Lemmenjoelle, jossa konekaivu päättyy ensi vuoden heinäkuussa. Suurin osa lapiokaivajista oli ehtinyt nostaa rukkaset naulaan, ja luontoäiti antoi siihen selvän vihjeensä; kuura maassa ja rännit jäässä.

Pyrkyripalstalla

Juhlapäivä alkoi kunniakäynnillä Inarin hautausmaalla kullankaivajain viimeisellä valtauksella. Kalmistossa on 50 – 60 aktiivikaivajan leposija, joista suurin osa liiton omalla Pyrkyripalstalla. Nimi syntyi liiton 30-vuotisjuhlien jälkitunnelmissa Laanilassa syyskuussa 1979. Kaksi vanhaa kultaveteraania oli sinä kesänä haudattu Inarin hautausmaalle kullankaivajille varatulle alueelle.

Juhlan lähtötunnelmissa liiton ensimmäinen puheenjohtaja Kullervo Korhonen kysäisi, että kukahan meistä seuraavana sinne viedään kaivaen kynän ja paperi. Puheenjohtaja Heikki Kokko katkaisi kiusallisen hiljaisuuden toteamalla; ”Pane se kynä pois. Niitä on tälläkin alalla pyrkyreitä, jotka menevät toisen vuorolla”. Nimi sai siivet ja nykyään se on muodostunut pyhiinvaelluspaikaksi ja nähtävyydeksi.

Toiminnanjohtaja Kai Mullis Rantanen tiivisti paikan historian, Maija Vehviläinen ja Ensio Kaustinen laskivat seppeleen honkaristille sekä Lapin Kullan Ystävien Pentti Hongisto ja Esko Orava Emäsuoni muistomerkille.

Lue Kai Rantasen puhe Pyrkyripalstan synnystä alla olevasta linkistä:

Näin syntyi Pyrkyripalsta

Juhlapäivän juontaja Vesa Veijalainen lausui Arvo Tiera Ruonaniemen runon Vaienneet veljet:

Vaijenneet veljet

Olen kulkenut kummulta kummulle

ja purkanut muistojen kerää.

Te veljet,

tänne uupuneet,

kultamaat on takana teiltä.

Te ootteeko täysin vaienneet,

onko yhteys katkennut meiltä.

 

Mutta luulen, viestit kulkevat,

te kuiskitte muistojen myötä:

ei kultaa kukaan lahjaksi saa,

eikä ikuisen rauhan yötä.

 

 

Nyt kuuntelen puiden huminaa

ja soittoa suvituulen.

Näen kukkia veljien haudoilla,

nyt teidänkö kuisketta kuulen.

 

Yhä kuljen kummulta kummulle

ja kuulen soinnun hennon.

Sen sävelen täällä kuulla voi

kuin lintusen kevyen lennon

 Kirkonkylä juhla-areenana

Inarin kirkonkylä kasvaa ennen näkemättömällä vauhdilla, valloittaa kohta takaisin paikkansa kunnan keskuksena. Sen se menetti Ivalolle Petsamon tien valmistumisen jälkeen 1910-luvulla. Uutta elämää kylään ovat tuoneet kulttuurikeskukset Siida ja Sajos, saamelaisalueen koulutuskeskus ja vauhdilla lisääntyvä matkailu. Kulta on ollut kehityksen veturina ja kullankaivajat ovat pitäneet Inaria kotinaan Lemmenjoen kultaryntäyksen ajoista alkaen. Oman hautapaikan lisäksi kylässä sijaitsee 1970-luvulla rakennettu Kultamieskoti, jossa on liiton toimisto sekä kodit kolmelle kultaveteraanille.

Juhlien pitopaikaksi oli valittu uusi Wilderness hotelli kirkonkylän eteläpuolella Inarijärven ja siihen laskevan Nukkumajoen rannalla. Tapahtumaan osallistui satakunta jäsentä, kutsuvierasta ja esiintyjää. Päiväjuhlassa otettiin vastaan onnittelut, jaettiin lapinkultaiset ansiopinssit, julkistettiin juhlakirja ja nautittiin juhlakahvit ja marjapiirakkaa kuten 70 vuotta sitten Lemmenjoelle. Silloin sitä tarjoili Sylvia Petronella van der Moer 27:lle paikalla olevalle kaivajalle. Nyt emäntänä ja isäntänä oli liiton puheenjohtaja Maija Vehviläinen.

Juhlaillallinen alkoi ivalolaisen harrastajateatterin esittämällä katkelmalla näytelmästä ”Kultamaan unelmat”. Maija Vehviläinen nosti tervetulomaljan ja Antti Peronius valoi uskoa kullankaivun tulevaisuudelle; ”Kun Teuvo Lehtolan kirjoittaman 50-vuotisjuhlakirjan Morgamin pyrkyrit päätössanoissa katsottiin elettyihin vuosiin optimisesti, ei liene syytä edelleenkään olla toivoton, jos kuitenkin viisaasti varautunut”.

Uhkien ja isommusten aika

Lapin Kullankaivajain Liiton juhlakirja ”Uhkia ja isommuksia” kertoo kullankaivun vaiheista viime vuosikymmeninä. Siihen sisältyy paljon iloa ja surua, suuria kultahippuja, taistelua ja oikeusjuttuja yksityisen kullankaivajan oikeuksista, Åke Lindmanin elokuva ja tv-sarja, Petronella paluu, jäsenmäärän ennen näkemätön kasvu. Niistä koostuvan käsikirjoituksen laati toimittaja evp. Veikko Väänänen. Hän työskenteli Lapin Kansan aluetoimittajana Inarissa ja seurasi läheltä kultamaiden tapahtumia. Kauttaaltaan nelivärisessä kirjassa on 200 sivua ja satamäärin kuvia. Väänänen kertoi työstään ja tavoitteestaan juhlavieraille; ”Lähtökohtani on olla pienen ihmisen – kullankaivajan – puolella hänen taistelussaan työnsä ja elämänsä oikeuksista”, hän sanoi.

Kolmelle kiitoksena kultaa

Kolmelle jäsenille ojennettiin aidosta Lapin kullasta tehty pinssi kiitoksena liiton toiminnan merkittävästä edistämisestä:

Urpo J. Salo oli Kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastajana vuosina 1961 – 1995, jolloin Suomen valtiokin pyrki tukemaan malminetsintää ja Lapin kullankaivua. Koko pitkän virkamiesuransa ajan hän työskenteli linjakkaasti ja kaivoslakia kunnioittaen sen eteen, että mahdollisuus vakavasti otettavaan kullan etsintään ja kaivamiseen säilyisi Suomen Lapissa.

Seppo J. Partanen on tehnyt määrätietoisen ja mittavan elämäntyön kertomalla suurelle yleisölle, että Lapin kullankaivu ei ole mennyttä aikaa. Lapin kullankaivun julkisuuskuvan tietoinen rakentaminen ja yleinen kiinnostus kullankaivua kohtaan on synnytetty 1960-luvun lopulta alkaen aktiivisella ja tavoitteellisella tiedottamisella hänen myötävaikutuksellaan ja suurelta osin hänen toteuttamanaan.

Antti Peronius on joutunut tekemään edunvalvontatoiminnan vetäjänä käsittämättömän määrän vapaaehtoisia talkootunteja koettelemusten vuosikymmenten aikana Lapin kullankaivun puolustuslinjan eturintamassa. Erityisenä ansiona todettakoon, että Saamelaiskäräjät halusi erikseen Korkeimman hallinto-oikeuden kieltävän Antin toimimisen kullankaivajien asiamiehenä.

Takana loistava menneisyys

Kultamaat hiljenivät 1950-luvun alussa ja kultakulttuurin pelättiin hautautuvan historiaan. Toisin kuitenkin kävi. Jokirannat alkoivat parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen täyttyä uusista kullanetsijöistä. Vanhan polven elinkautiset ehtivät opettaa heille kullankaivun tiedot ja taidot ennen siirtymistään viimeiselle valtaukselle, sanoi Seppo J. Partanen kertoessaan kullankaivun viime vuosikymmenistä:

Tulin ensi kerran Lemmenjoelle kesällä 1968. Purojen varsille oli unohtunut kymmenkunta kultaveteraania. Tutustuin heihin, enkä sen jälkeen ole päässyt aiheesta irti. Suuria persoonallisuuksia, erämaan aidoiksi ja viisaiksi kypsyttämiä ihmisiä. Tein ensimmäisen kirjani, ja sen jälkeen niitä ilmestyi kymmeniä. Lehtijuttuja, radio-ohjelmia, esitelmiä ja yleisötilaisuuksia on lukematon määrä.  

Viime vuosikymmenet ovat olleet kullankaivussa tapahtumarikkaita ja dramaattisia. Uusi nousukausi alkoi 1970-luvulla ja se rikkoi kaikki vanhat ennätykset. Kaivajien määrä kasvoi tuhansiin, kultaa löytyi hyvin, uutiset isoista hipuista houkuttivat uusia onnenetsijöitä, kaivumenetelmät ja -laitteet kehittyivät. Vilkasta aikaa on jatkunut harvinaisen kauan, 40-50 vuotta. Aiemmat kultaryntäykset kestivät muutamia vuosia; Ivalojoki 1870, Sotajoki ja Palsinoja 1880, Laanila ja kalliokultakuume 1902, sen jatko-osa 1922, Tankavaara 1934, Lemmenjoki 1945.

Edessä epävarma tulevaisuus

Ehdin kymmenkunta vuotta sitten LKL:n laivaseminaarissa iloita siitä, että kullankaivu oli vihdoin löytänyt suuruutensa tai pienuutensa, jota se on etsinyt toistasataa vuotta; 20-30 ammattikullankaivajaa, satakunta puoliammattilaista, jokunen tuhat harrastajaa, merkittävä tulolähde paikallisille ihmisille ja vielä suurempi houkutin Lapin matkailulle. Erehdyin taas kerran, historia toistaa itseään, erehtymisessäkin.

Kullankaivu on nyt muutoksen edessä. Ammattilaiset vähenevät, kaivospiirit lakkautetaan, koneet vaikenevat Lemmenjoella kesällä 2020, isommushiput käyvät entistä harvinaisemmaksi. Lapin kullankaivu jatkaa identiteettinsä etsintää.

Tänään juhlan aiheensa yksittäinen kullankaivaja. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman kaivoivat 2-3 kiloa kultaa syyskesällä 1869 Ivalojoelta. Se antoi lähtölaukauksen kultaryntäykselle ja yli 150 vuotta jatkuneelle kultahistorialle.

Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Morgamin Kultalassa 70 vuotta sitten 18. päivä syyskuuta. Sitä juhlimme nyt loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä.

Niilo Raumala kirjoitti 50 vuotta sitten minulle liiton jäsenkortin numero 21 Puskun kämpässä. Tästä alkoi yhteinen taipaleeni Lapin Kullankaivajain Liiton kanssa. Se on avannut minulle monta tietä ja polkua, syventänyt tietoa kullankaivun ja Lapin menneisyydestä, elämästä täällä ennen teitä ja siltoja, ihmisestä ja hänen työstään, toiveistaan, onnesta ja epäonnesta, minusta itsestänikin.

Kullankaivajain liiton jäsenmäärä kasvoi 1980-luvun lopussa lähes 500:n henkilöön, seuraavalla vuosikymmenellä luku oli 1200. Uudella vuosituhannella kasvi kiihtyi, lähes 4000 jäsentä vuoden 2018 lopussa. Toiminta on laajentunut ja monipuolistunut, keskeiseksi on muodostunut edunvalvonta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Jos joku olisi 50-vuotta sitten ennustanut tapahtuneen kehityksen, en olisi sitä uskonut. Olemme eläneet ja kokeneet todellisen kultaryntäyksen tällä vuosituhannella. Kuten aina ja kaikkialla maailmassa, kultaryntäys tuo mukanaan myös ongelmia, vastustusta ja riitoja.

Uhkien ja isommusten aika on kansissa

Lapin Kullankaivajain Liitto juhlistaa 70 vuotista taivaltaan kirjalla ”Uhkia ja isommuksia”. Se ilmestyy 14.9. 2019 Inarissa, jossa liitto juhlistaa syntymäänsä monin tapahtumin. Kirjan käsikirjoitus on toimittaja Veikko Väänäsen. Toimituksesta, kuvituksesta ja taitosta ovat vastanneet Kai Mullis Rantanen, Antti Peronius, Anu Törmä, Ilkka Ärrälä ja Seppo J. Partanen.

200-sivuinen kirjan ohjehinta on 30 euroa. Sitä voi tilata netin kautta Lapin Kullankaivajain liitolta tai Hipputeokselta. Linkit löytyvät avaussivun oikeasta alalaidasta. Kirjaa löytyy myös myyntipisteistä muun muassa Saariselällä Kaunispään Huipulta ja Savottakahvilasta..

Miljoona meni rikki Kultahipussa

Kultahippu sivustossa ylittyi miljoonan käyntikerran raja heinäkuun toisella viikolla 2019. Sivustomme avautui toukokuussa 2012 eli se on ollut toiminnassa yli 8 vuotta. Keskimäärin kävijöitä on ollut vuorokaudessa 300 – 400. Parhaana päivänä käväistiin sivuillamme 2 689 kertaa. Käyntikertoja on viime aikoina ollut noin 160 000 / vuosi. Uutiset suurten kultahippujen löytymisestä tai Lapin kullankaivusta kertovat televisio-ohjelmat kasvattavat rajusti sivustolla vierailuja moneksi päiväksi. Sivustomme ovat löytäneet myös toimittajat ja tiedotusvälineet, joille hippulistamme, henkilöluettelot ja monet artikkelit antavat taustatietoa. Kiitoksen luottamuksesta!

*****

Valtaushakemisto 1869 – 1974 avautui

Olemme avanneet historiallisen kultavaltausluettelon kultahipun hakemistot osiossa. Luettelossa on mukana noin 4050 valtausta ja kaivospiiriä vuosilta 1869 – 1974. Suurin osa valtauksista sijaitsee Inarin kunnassa. Historian saatossa kultaa on haettu monessa muussakin Lapin kunnassa: Sodankylä, Utsjoki, Enontekiö, Kittilä, Muonio, Pelkosenniemi, Kemijärvi, Salla. Onpa luetteloon mahtunut jokunen valtaus myös eteläisestä Suomesta Evijärveltä

Tiedot hakemistoon on koonnut geologi Kauko Puustinen. Hän aloitti historiallisen luettelon kokoamisen ja julkaisemisen ollessaan työssä Geologian Tutkimuskeskuksessa ja jatkoi päivittämistä eläkkeelle siirryttyään. Julkaisemme Puustisen hakemistosta tiivistetyn version. Mukana ovat vuosiluvut, organisaatio tai henkilönimet, kunta, tarkempi sijainti ja sekä muuta historiaa uudella tavalla avaavaa aikalaistietoa. Tiedosto on Excell-taulukkona ja sen pitäisi avautua lähes kaikilla erilaisilla vempaimilla tietokoneista kännyköihin.

Valtausluettelo täydentää Hakemistot-osiossa aiemmin olleita historiallisia luetteloita. Siellähän on Jorma Kivisaaren kokoamat kullankaivun henkilö-, asia- ja paikkatiedostot, luettelot historian suurimmista kulta- ja platinahipuista sekä luettelo Lapin kullasta kertovasta kirjallisuudesta.

Historiallinen valtaushakemisto löytyy Hakemistot-osiota klikkaamalla. Alla suora linkki:

https://www.kultahippu.fi/wp-content/uploads/2019/06/Valtaukset-1869-1974_31.5.19.xls

******