Lapin kullan kimallus – totta ja tarinaa

Lapin kullan kimallus:

Totta ja tarinaa 150 vuoden takaa


Lapin kullan kimallus kiinnosti
Kaikkien aikojen kävijäennätykset kultahipussa menivät uusiksi loppiaisena 6.1. 2020 Åke Lindmanin elokuvan tullessa televisiosta keskellä päivää. Ivalojoen kultaryntäyksen tapahtumiin liittyviä artikkeleita katsottiin päivän aikana kaikkiaan 6342 kertaa ja vierailijoita sivustolla oli 3172. Edellinen ennätys oli muutaman vuoden takaa noin 2800 klikkausta ja kuluneen vuoden päivittäinen keskiarvo hieman yli 400. Sosiaalisessa mediassa levinnyt tieto kultahipussa olevista elokuvaan liittyvistä tarinoista ja kuvista lienee ollut yksi syy sen lisäksi, että hyvä elokuva kiinnosti sateisen harmaana pyhäpäivänä.

Åke Lindmanin suurtyö ”Lapin kullan kimallus” elokuva ja televisiosarja kertovat

Åke on lähdössä tutkimaan kuvauspaikkoja Ivalojoen Kultalaan Kutturan tieltä talvella 1995.

Ivalojoen kultaryntäyksen alkuvuosien tapahtumista vuosina 1869 – 1873. Åke mietti elokuvan tekemistä kymmeniä vuosia ja lopulta idea toteutui vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä. Ensi ilta oli elokuussa 1999 ja kolme osainen 158 minuutin mittainen tv-sarja esitettiin ensi kerran v. 2001.

Tarina kahden merimiehen kultalöydöstä Ivalojoen Saariporttikoskelta, Lapin korkeimman lainvalvojan huijaus ja kultaryntäyksen alkuvuosien elämä kultamailla sisältää paljon tosipohjaisia tapahtumia. Niitä on melko lailla myös elävöitetty, väritetty ja keksitty lisää. Käsikirjoituksia elokuvaan tehtiin ainakin kolme erilaista versiota.

Kirjailija Paavo Pitkänen teki ensimmäisen version jo 1970-luvun alussa ja Åke aloitti sen kuvaamisen, mutta aie kariutui muiden kiireiden alle ja rahoituksen puutteeseen. Parikymmentä vuotta myöhemmin rahoitukselle näytettiin vihreää valoa ja Åke palkkasi amerikkalaisirlantilaisen Gerhard Wilsonin käsikirjoittajaksi. Tulos ei tyydyttänyt Elokuvasäätiötä ja Yleisradiota, ne esittivät kirjoittajaksi Heikki Vuentoa ja Åke aloitti kuvaukset Ivalojoella, Tankavaarassa, Inarissa ja Helsingissä.

Elokuvan taustoista ja tapahtumista löytyy runsaasti tietoa kultahippu.fi sivustolta. Alla linkit kahteen elokuvan ja tv-sarjan taustoista kertovaan juttuun:

Lapin kullan kimallus elokuvan taustoja

Lapin kullan kimallus tv-sarjan tapahtumista

Elokuvaa suunniteltiin aluksi kuvattavaksi Ivalojoen historiallisessa Kultalan Kruunun stationissa koskiosuuden keskellä. Kultalan kulissit rakennettiin helpompien kulkuyhteyksien päähän Kutturasta noin 3-4 km alavirtaan. Takaseinä puuttui rakennuksesta kokonaan. Tästä ”kulissikultalasta” ei ole jäljellä mitään. Tankavaarassa matkailuhuuhtomon lähelle rakennettu kapakka on edelleen pystyssä, samoin Ivalojoella Kyläjoen suun tienoilla Ervastin ja Lepistön kuvauksiin tehty rakennelma. Alunperin kuvauksia suunniteltiin Kultalaan, mutta kulkuyhteyksien ja kuvausteknisten vaikeuksien takia jouduttiin hakemaan sopivampia paikkoja. Veneen kaatumiskohtaus kuvattiin Juutuanjoen alakoskissa Inarissa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.