Lasse Kockin muistolle

Yksi kultamaiden pitkäaikaisimmista kulkijoista, kivien ja mineraalien tuntija Lasse Kock menehtyi äkkinäiseen sairauskohtaukseen kotonaan Saariselällä 7.2.2006. Lasse oli etsijä, tutkija, opettaja, kullankaivaja, taiteilija, erä- ja luonto-opas, monitaituri, joka ei koskaan tuonut itseään esille ja eturiviin. Hän oli niitä ihmisiä, jonka ystävyyden arvon ja merkityksen tajuaa lopultakin vasta sitten, kun häntä ei enää ole. Hänen rauhallinen, mietiskelevä olemuksensa tuntui aina kuuluvan sinne, missä kulloinkin kohtasimme; Sotajoella, Palsilla, Saariselällä, Tankavaarassa, Inarissa, matkalla minne milloinkin. Kaikki kohtaamiset jättivät jälkeensä miellyttävän muiston.

Lauri Kalevi Kock syntyi Viitasaarella 15.5.1935. Kiinnostus luontoon heräsi kouluaikana Vaajakosken Yhteiskoulussa. Yksi innoituksen lähteistä oli koulun luonnontiedon opettaja Topi Heiskanen, joka oli ollut ”repunkantajana” geologi Väinö Tannerin (1881–1948) tutkimusmatkoilla Lapissa ja Petsamossa. Opettaja johdatti Lassen mineralogiaan, pohjoisen luontoon ja kivien kiehtovaan maailmaan, josta myöhemmin tuli Lassen elämän keskeinen sisältö.

Kulkurin veri veti nuorukaisen merille, mutta isän kuolema sai Lassen jättämään merimiehen ammatin. Sodan tuhoista nouseva Lappi oli tullut tutuksi nuoruuden eräretkillä ja niillä Lasse sai myös ensimmäiset kokemuksensa kullankaivusta. Lopullinen elämän käännekohta tapahtui vuonna 1962. Junan ja Eskelisen tuomana hän saapui 27-vuotiaana Saariselälle Kopsusjärven tien risteykseen ja tästä alkoi yli 40 vuotta kestänyt kasvu Lapin ja kullankaivun elinkautiseksi.

Saariselän matkailu otti 1960-luvun alussa ensi askeleitaan. Edellisellä vuosikymmenellä olivat syntyneet Kaunispään Ylä- ja Alamajat, Virkamiesliitto on perustanut Luton varteen oman tukikohtansa ja ensimmäiset tontit vuokrattiin lomamajojen rakentamiseksi. Lasse palkkautui Saariselän retkeilykeskukseen monitoimimieheksi.

Pian tämän jälkeen Lasse tapasi elämänkumppaninsa Salmen, joka oli juuri valmistunut emäntäkoulusta Ivalosta ja tuli töihin Saariselälle. Lasse oli vesikelkalla vastassa valtatien varressa, kun Salme tuli linja-autosta. Lasse lastasi tavarat vesikelkkaan ja lähdettiin kohti retkeilykeskusta. Salme edellä, Lasse perässä ja tästä alkoi heidän vuosikymmeniä kestänyt yhteinen taipaleensa.

Koti Saariselälle

Matkailun kasvu vauhdittui 1970-luvun alussa. Tehtiin Saariselkä suunnitelma ja laadittiin kaava noin 8000 vuodepaikan sijoittamisesta Kaunispää – Kiilopää alueelle. Kockit varasivat itselleen omakotitontin Seitapolulta ja Lasse rakensi omin käsin talon, johon perhe muutti alkuvuodesta 1973.

Selkävaivat pakottivat Lassen kevyempään työhön. Hän toimi eräoppaana ja Kaunispään hiihtohissin hoitajana. Oma talo antoi mahdollisuuden keskittyä myös kiviharrastukseen. Lasse hankki kivenhiontalaitteet ja opetteli siitäkin itselleen yhden uuden ammatin.

Mineraalien tietämystä ja kirjallisuutta Suomessa ei juuri ollut 1960-luvulla. Lasse opiskeli ruotsin ja saksan kieltä pystyäkseen lukemaan mineralogian ja gemmologian oppikirjoja. Hän kehitti itsestään yhden Suomen tietorikkaimmista kivialan asiantuntijoista. Hänen tietämykselleen oli käyttöä laajalti niin kotimassa kuin ulkomaillakin. Lasse oli mukana muun muassa Sodankylän ametistin, Luumäen beryllin, Kaavin timanttien etsimisessä ja tutkimisessa.

Lasse voitti Tankavaaran kullanhuuhdontakisojen yhteydessä järjestettävän Kauneimmin hiottu Lapin kivi kilpailun vuosina 1984 ja 1985.

Saamelaisalueen Ammatillinen Kurssikeskus aloitti vuonna 1985 kivialan koulutuksen ja Lassesta tuli kurssimuotoisen koulutuksen tuntiopettaja. Hän suunnitteli koulutusohjelman yhdessä geologi Erkki Kreivin kanssa. Lasse piti kivialan kursseja mm. Kittilässä, Sodankylässä, Inarissa ja Utsjoella. Vuodesta 1997 alkaen hän oli päätoiminen tuntiopettaja Saamelaisalueen Koulutuskeskukseksi muuttuneessa oppilaitoksessa ja jäi opettajan työstä eläkkeelle 1.6.2000

Kullankaivajana Lapissa ja Kanadassa

Lapin kultajoet ja -purot tulivat vuosikymmenien aikana Lasselle tutuiksi.  Kivet olivat hänelle kultaakin tärkeämpiä ja sen mukaan hän myös valitsi omat valtauksensa. Palsin latvapuroilla Lassella oli valtaus vv. 1975 – 1980 sekä toinen valtaus Iiro Lindroosin kanssa vv. 1977 – 1984. Vuosina 1984 – 1988 valtaus ja kämppä olivat Ramsanpalolta Tolosjokeen pienen ja nimettömän puron varrella.

Lasse osallistui vuonna 1984 Dawson Cityssä Kanadassa pidettyihin kullanhuuhdonnan MM-kisoihin. Siellä hän tapasi suomalaissyntyisen kullankaivaja Jussi Laitisen, joka sai Lassen lähtemään kullankaivajaksi Kanadaan. Kesällä 1989 ja 1991 hän kaivoi kultaa Eero Laaksosen ja Seppo Maunon kanssa noin 250 km päässä Dawson Citystä Rock Creekin ja Erikson Creekin varrella. Viimeisen matkansa Kanadan kultakentille Lasse teki viime kesänä.

Historian tutkiminen oli eräs Lassen mieliharrastus. Hänen työnsä ja asiantuntemuksensa on ollut arvokas Tankavaaran Kultamuseolle, jonka johtokunnan jäsen hän oli alusta, 10.3.1981, alkaen. Lasse sai kultamuseon ensimmäisen viirin museon hyväksi tekemästään talkootyöstä 10-vuotisjuhlassa 1983 yhdessä Sodankylän kunnan, GTK:n, Suomen Museoliiton ja Rovaniemen työvoimapiirin kanssa. Kullanhuuhdontakisoihin hän osallistui alusta eli vuodesta 1974 alkaen

Hän oli maastoretkien oppaana ja korukivikurssien vetäjänä Kultamuseolla ja Tankahovissa, kivi- ja kultapörssin rakentajana ja päävastuullisena lähes joka kesä kisojen aikana sekä oli mukana kulta-alueiden inventointiretkillä 1970-luvulta lähtien.

Lassen asiantuntemus on ollut korvaamaton Saariselän, Laanilan ja muiden vanhojen kultamaiden historian selvittämisessä. Hän löysi Luton penkalta alueen ensimmäisen kultavaltauksen rajapyykit vuodelta 1871, oli mukana Ruijan ikivanhan keinon paikantamisessa Luppo-Matti Toivolan kanssa ja toimitti runsaasti löytämiään esineitä Tankavaaran Kultamuseoon. Kaikesta kokemastaan Lasse piti tarkkaa muistikirjaa, joka tulee oleman arvokas dokumentti Saariselän kasvusta ja samalla koko Lapin sodanjälkeisistä muutosten vuosikymmenistä.

Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla
© Seppo J. Partanen