Mäkipurot – Lemmenjoen elinkautiset

Kaksi sukupolvea ja 65 vuotta Lemmenjoella

Lemmenjoen veteraaneja kesällä 1964: vasemmalta Aulis Kajanto, Viljo Mäkipuro, istumassa Väinö Hoppu,  Jaakko Isola, seisomassa Heikki Pihlajamäki, Heikki Halminen, Veikko Nevalainen ja Niilo Raumala. Kuva on otettu Erkki Koiviston kämpällä.

Lemmenjoen veteraaneja kesällä 1964: oikealta Aulis Kajanto, Viljo Mäkipuro, istumassa Väinö Hoppu, Jaakko Isola, seisomassa Heikki Pihlajamäki, Heikki Halminen, Veikko Nevalainen ja Niilo Raumala. Kuvaan ovat päässeet myös venekuljetusta hoitaneen Aslak Jomppasen emäntä Anna-Mari ja poika Ilmari? Kuva on otettu Erkki Koiviston kämpällä.

Mäkipuro-nimi on tuttu jokaiselle kullankaivajalle ja Lapin kullasta kiinnostuneelle. Kaksi Mäkipuro-sukupolvea eli yli 65 vuotta Lemmenjoen kultamailla. Isä Viljo ikuisti kullankaivajien elämää kolmessa kirjassaan, poika Sakari tallensi luontoa ja maisemia tauluihinsa, nuorempi veli Risto jätti jälkeensä kirjoituksia, muistelmia ja kauniita muistoja. Kaikki he uurastivat valtauksillaan Jäkälä-äytsissa, Miessillä ja Morgamilla. Heistä tuli Lemmenjoen elinkautisia, he elivät ja kuolivat kullankaivajina jättäen paljon jälkeensä.

Sakke ja Risto leirinuotiolla lettujen paistossa.

Sakke ja Risto leirinuotiolla lettujen paistossa.

Tavaroiden kuljetusta viimeisillä keväthangilla Lemmenjoelle porokyydillä. Vastaava kuljetus kulkee nykyisin moottorikelkoilla paljon raskaamalla kuormalla.

Tavaroiden kuljetusta viimeisillä keväthangilla Lemmenjoelle porokyydillä. Vastaava kuljetus kulkee nykyisin moottorikelkoilla paljon raskaamalla kuormalla.

Kullervo Korhosen kaivinkoneyritys päättyi kahden kesän jälkeen syksyllä 1952. Konetta ryhdyttiin siirtämään erämaasta maailykille, mutta se upposi suohon, josta sitä kuvassa vedetään ylös.

Kullervo Korhosen kaivinkoneyritys päättyi kahden kesän jälkeen syksyllä 1952. Konetta ryhdyttiin siirtämään erämaasta maailykille, mutta se upposi suohon, josta sitä kuvassa vedetään ylös.

Mäkipurot marssivat kohti Lemmenjoen kultamaita. Edessä pojat Lasse ja Risto, keskellä äiti Hanna ja viimeisenä Leila.

Mäkipurot marssivat kohti Lemmenjoen kultamaita. Edessä pojat Lasse ja Risto, keskellä äiti Hanna ja viimeisenä Leila.

Mäkipurot tekivät lujasti töitä yhdessä ja yksinään. Sisko Leila oli usein käymässä, mutta Lapin luonto ja tunturit kiehtoivat häntä enemmän kuin lapioiminen. ”Kyllähän pojat kullalla opiskelujaan rahoittivat ainakin alkuvuosina”, muisteli Leila veljiensä ansioita. Kolmas sukupolvi kävi opettelemassa kullankaivajan elämää, mutta Riston Morgamojan kultatyömaalle ei löytyne jatkajaa.

Ryhdyin kirjoittamaan muistosanoja Ristosta ja saadakseni lisätietoja otin yhteyttä Satu-Maaria Mäkipuroon, Sakarin tyttäreen. Hän lähetti minulle Riston kirjoituksen veljensä kuoleman jälkeen. Se on aiemmin julkaistu hieman lyhennettynä v. 2008 ilmestyneessä kirjassa ”Sakari Mäkipuro, taiteilija ja kullankaivaja”.

Riston kirjoitus elämästä Lemmenjoen kultamailla vuosina 1951 – 1991 tulee luettavaksi kultahippuun loppuvuodesta 2016 ja siinä on runsaasti Viljon ottamia valokuvia. Kirjoitus julkaistaan myös Kullankaivajain liiton jäsenlehden Prospäkkärin numeroissa 3. ja 4. 2016.

Tässähän se on, muistokirjoitus Ristosta, Sakesta ja Viljosta! Ehdin heidät kaikki tuntea ja tavata menneinä vuosikymmeninä, Riston kanssa kohtasimme lähes loppuun saakka kullankaivajien tapahtumissa ja Matinkylän kaduilla ja kaupoissa. Kaikki he ovat ansainneet paikkansa kultahistoriassa ja samassa muistokirjoituksessa.

Riston kirjoitusta täydentävät Viljon hienot valokuvat, jotka perikunta luovutti

Pelle Kankainen

Pelle Kankainen

Tankavaaran Kultamuseolle. Lemmenjoen elämä ja ihmiset kultahistorian käännekohdassa 1950-luvun alussa alkoivat niiden kautta elää uudella, jo unohtamallani tavalla. Sieltä nousi esille monta ihmistä, joihin ystävystyin pari vuosikymmentä myöhemmin; Raumalan Nipa, Korhosen Yrjö, Kokko Heikki, Pihlaja-Heikki, Keuru-Ville, Nevalaisen Veikko, Halminen ja monet muut.

Niilo Ranttila

Niilo Ranttila

Kullervo Korhonen

Kullervo Korhonen

Yrjö Korhonen

Yrjö Korhonen

Viljo Mäkipuro

Viljo Mäkipur

 

 

 

 

 

 

Viljo Ilmari Mäkipuro (vuoteen 1918 saakka Mäkinen),  26.1.1899  Hartola – 23.1.1982 Salo

Kirjailija ja toimittaja:  Keskisuomalainen, Sisä-Suomi, Ajan Sana, Kaiku, Pohjois-Suomen Sanomapalvelu ja Pohjois-Suomi. Kymmenkunta kirjaa, joista kolme Lapin kullankaivusta: Lapin kultaa 1951, Lemmenjoen kultasatu 1965 ja Kulta-Lappia ja kullankaivajia 1975. Muita kirjoja mm. Oulu, Pohjolan valkea kaupunki, Tuuletusta nykykirjallisessa lastenkamarissa, Eivät muistojemme lehdet kuole, Köyhiä ritareita, Sanan ruista. Asui muun muassa Hartolassa, Jyväskylässä, Sysmässä, Helsingissä, Kemissä, Oulussa ja Salossa. Valtauksia vv. 1952-1976  Lemmenjoen Kotaojalla, Hukka-ojalla, Jäkälä-äytsissä  ja Pohjoiskurussa. Viljo oli tunnettu ja arvostettu kulttuurivaikuttaja ja hänen oma sekä ystäväpiirin vaikutus lasten elämänvalintoihin oli merkittävä.

Eero Sakari Mäkipuro, 15.9.1930 Jyväskylä – 12.6.1991 Salo,

Sakari Mäkipuro

Sakari Mäkipuro

Taiteilija ja opettaja, kullankaivajana Lemmenjoella 1951 – 1990. Sakke kävi koulua Oulussa koulutovereina muun muassa Paavo Rintala ja Eeli Aalto. Koulun jälkeen hän etsi itseään metsätöissä, kemistiharjoittelijana, valokuvaliikkeessä, kullankaivussa ja aloitti taideopinnot v. 1956 Suomen Taideakatemia koulussa Helsingissä. Kultaa hän kaivoi joka kesä Jäkälä-äytsissä, Morgamojalla ja Miessijoella usein veljensä Riston ja isä Viljon kanssa. Hänen työtahtinsa oli kuusi päivää kullankaivua ja yksi päivä maalaamista viikossa. Taiteilijana Sakke etsi itseään ja sai vaikutteita surrealismista, kubismista, symbolismista, mystiikasta, Lapin luonnosta ja maisemista. Vuodesta 1965 Sakke asui Salossa toimien myös taideaineiden opettajana ja oli aktiivinen taideyhteisöissä. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke v. 1992 ja hän kuoli samana vuonna 61-vuotiaana. Salon Taidemuseo julkaisi 2008 Sakarista kirjan ja järjesti  näyttelyn hänen tuotannostaan.

Risto Juhani Mäkipuro, 3.9.1940 Oulu – 23.5.2016 Espoo

Risto Mäkipuro

Risto Mäkipuro

Dipl. insinööri, siltasuunnittelija, kullankaivajana Lemmenjoella 1951-2015. Risto syntyi Oulussa nelilapsisen perheen nuorimmaksi. Oulussa hän kävi koulunsa ja opiskeli rakennusinsinööriksi erikoistuen siltojen suunnittelijaksi. Koulun ranskan kielen opintojen pohjalta hän työskenteli Ranskassa, Afrikassa ja monessa muussa maassa saavuttaen maailmanmainetta puusiltojen suunnittelijana. Hänen asiantuntemustaan käytettiin paljon myös Suomessa muun muassa tielaitoksen rakennusprojekteissa. Yksi viimeisimmistä Riston suunnittelemista puusilloista valmistui hotelli Kakslauttasen Joulupukin valtakuntaa Kultaojalle. Ensimmäisen kerran Risto tuli Lemmenjoelle 11-vuotiaana ja viimeksi hän oli valtauksellaan Morgamojalla Hirvikurun alapuolella kesällä 2014. Sitä ennen hän kaivoi kultaa Miessijoella, Jäkälä-äytsin latvoilla ja alajuoksulla. Risto oli hiljainen, yksinäinen uurastaja, joka osasi nauttia Lapin luonnon kauneudesta ja antimista. Hän oli myös taitava puhuja ja kirjoittaja, jota kuultiin kullankaivajien tapahtumissa muun muassa eduskunnassa syksyllä 2013. Kullankaivajain liiton kunniajäseneksi hänet nimettiin v. 2002.

Risto sai viimeisen leposijansa Lemmenjoen maisemiin. Poika Joel ripotteli tuhkat tunturin tuuleen kesäkuussa 2016. Joel on ollut mukana kullankaivussa, mutta ei aio jatkaa isänsä ja isoisänsä kullankaivua.

Mäkipuro-nimi ei koskaan katoa Lapin kullankaivun historiasta.

 

Viljo Mäkipuro keskellä kuuntelee Keurulaisen Villen neuvoja, jotka kohdistuvat partasuuhun toimittajaan. Takana kurkistaa Pete Petelius ja paikka on Tankavaara 1980-luvun puolivälissä. Kuva on Arvo Tiera Ruonaniemen.

Viljo Mäkipuro keskellä kuuntelee Keurulaisen Villen neuvoja, jotka kohdistuvat partasuuhun toimittajaan. Takana kurkistaa Pete Petelius ja paikka on Tankavaara 1980-luvun puolivälissä. Kuva on Arvo Tiera Ruonaniemen.

Olen elämälle kiitollinen, että sain elää kanssanne ja oppia tieltä paljon; hiljaista uurastusta, ammattitaitoa, uskoa ja toivoa, elämän saattamista kunnialliseen loppuun ja siitä jälkien jättämistä

Teksti Seppo J. Partanen, kuvat Viljo Mäkipuro/ Tankavaaran Kultamuseo

Tämä muistokirjoitus on julkaistu Lapin Kullankaivajain liiton Prospäkkäri-lehdessä lokakuussa 2016