”Kuljimme yhdessä 50 vuotta. Polku päättyi, yö yllätti, väsymys valtasi kumppanin. Viimeisinä yhteisinä hetkinä Lemmenjoen kultaiset muistot valtasivat mielemme. Annoimme tunturituulen huminan ja kultapuron kohinan kirjoittaa kuolinilmoituksen”

Aarne Alhonen

24.5. 2019

Sirkka-Liisa muistoissani

Kohtasin Sirkka-Liisa Hännisen syksyllä 1970. Pian hänkin oli Alhonen ja yhdessä löysimme maanpäällisen paratiisimme eräänä kirkkaana kesäpäivänä 1974. Seisoimme Morgamojan törmällä Lemmenjoella. Rotkolaakson nuori koivikko kylpi sydänkesän valossa, kimmeltävä kultapuro solisi, rinteen sorapaljastumat hohtivat kultaisina. Ojanmutkan turvekammin isäntä, Jomppasen Antti löi vaskoolit kouraamme.

Olimme koukussa. Sirkka-Liisan oli palattava leipätyöhönsä, mutta minä pestauduin Antille rengiksi. Syksyllä Sirkka-Liisa alkoi epäillä, että minä en palaa kotiin enää ollenkaan, lensi Ivaloon, jatkoi sieltä postiautolla Njurgalahteen, jossa Jomppasen Ilmari lastasi jokivenettään. Karhumainen kättely ja tervehdys ”siekö se olet Arskan akka, hyppää paattiin”, liitti Sirkka-Liisan kertaheitolla kullankaivajien porukkaan. Viikon verran putsasimme montun pohjaa. Sirkka-Liisa keitti maukasta ruispuolukkapuuroa, joka sai Antin liikuttuneena muistelemaan koulupoikana syömäänsä Riutula-koulun puuroa.

Muutaman vuoden kuluttua hankimme oman valtauksen Puskuojalta ja asetuimme asumaan Raumalan kämppään. Yksinkertainen elämä lumosi meidät metsämökeissä syntyneet, pääsimme takaisin lapsuutemme paratiisiin. Tutustuimme naapureihin ja havaitsimme olevamme samaa heimoa jollakin oudolla tavalla. Työnjako oli luonnollista, minä lapioin maata ränniin ja Sirkka-Liisa seuloi jalokiviä ränninsuussa. Päiväkirjaamme voimiemme vuosilta voi lukea kotisivultani lemmenjokikoru.net.

Sirkka-Liisa valmistui psykologiksi Turun Yliopistosta 1960-luvun lopulla. Ensimmäinen työpaikka oli sairaalapsykologin virka Rovaniemellä. Jokilaaksojen laajat kullerokentät piirtyivät lähtemättömästi mieleen. Työura jatkui Lahden ympäristökuntien mielenterveystoimistossa ja omalla yksityisvastaanotolla psykologina ja psykoterapeuttina, ja tuntiopettajana alan oppilaitoksissa.

Lemmenjoki ja leipätyö oli soviteltavissa. Vuosilomien lisäksi Sirkka-Liisa otti joskus virkavapaata roudasta routaan ja tärkeille potilaille järjestyi etäistuntoja; asiakas purki huoliaan kotisohvallaan tuhannen kilometrin päässä ja Sirkka-Liisa kuunteli kännykkä korvalla Tivolinmäellä. Ratkottavien ongelmien rajana oli taivas, sananmukaisesti.

Politiikkakin kiinnosti. 1960-luvulla vallinnut marksilainen vasemmistolaisuus mureni kulttuurimarksilaisuuden ja viherfeminismin sekoitukseksi. Ihmiset luokiteltiin sortajiksi ja uhreiksi aivan uudella tavalla. Identiteettipolitiikan nostaman etnonationalismin huumassa kullankaivuu elinkeinona määrättiin lopetettavaksi, koska se luonnonhaittojen lisäksi häiritsi saamelaisten oikeutta harjoittaa kieltään ja kulttuuriaan.

Oman elämänsä katoavaisuutta surressaan Sirkka-Liisa samastui häviävään elämänmuotoon, Lemmenjoen kullankaivajien muodostamaan ainutlaatuiseen yhteisöön, kulttuuriin sanan aidoimmassa merkityksessä. Tuhkansa hän toivoo päätyvän Ultima Thuleen.

Tarinan alku ja loppu

Aarne Alhonen