Kun Nipa isomuksen löysi

Ami Telilä lähetti kuvan isosta kultahipusta ja kultapullosta miehen kourassa yli 40 vuoden takaa. Ami oli juuri (2015) löytänyt 107 gramman kultakimpaleen Lemmenjoen Kaarreojalta, Martin Iiskonpalo-tunturin kupeelta. Hän arveli skannaamansa kuvan olevan vuodelta 1974 ja äitinsä  Marjutin ottama perheen patikkaretkeltä Lemmenjoelta Lapin Kullankaivajain liiton 25-vuotisjuhlille Sotajoen Pahaojalle. Jotakin tuttua kultahipussa oli, mutta kesti muutaman päivän murusten kaivamiseen muistin lokeroista.

Iso kultahippu on Raumalan Nipan, kourat ovat Kokko Heikin ja kultapullon omistaja arvoitus. Vuosi 0n 1974.

Iso kultahippu on Raumalan Nipan, kourat ovat Kokko Heikin ja kultapullon omistaja arvoitus. Vuosi 0n 1974.

Amin arvelu Niilo Raumalasta mahdollisena hipun löytäjänä ja vuosiluku johdatti lopulta totuuden ja hauskojen muistojen jäljille. Kaivoin kirjahyllystäni Tankavaaran Kultamuseon v. 2011 julkaiseman kirjan  ”Lemmenjoen isommukset – Antti Aarnio-Wihurin kultahippukokoelma” ja sieltähän kultahipun kuva löytyi sivulta 35 seuraavan tekstin kanssa; ”tämän hipun Nipa löysi yhdessä Kalle Paulavirran kanssa hieman huonosti sujuneen kaivukauden päätteeksi. Paino on 80 g ja mitat 35x45x20 mm”.

Sama hippu kuvattuna Lemmenjoen isommukset kirjasta.

Sama hippu kuvattuna Lemmenjoen isommukset kirjasta.

Se hippu pelasti Nipan miltei koko elämän. Se oli esillä kullankaivajien juhlilla Pahaojalla 21.syyskuuta -74 ja Marjutin kuvassa sitä esittelee liiton silloinen puheenjohtaja Heikki Kokko. Tämän sain selville siitä, että kultaa pitelevien käsien takaa näkyy palanen villapaitaa, joka Heikillä on päällään useissa Arvo Tiera Ruonaniemen kuvissa tästä tapahtumasta. Mistään en löydä tietoa siitä kenelle kuuluu Heikin toisessa kädessä oleva kultapullo. Se voisi olla Jaakko Isolan.

Seuraava vaihe hipun historiassa näyteltiin Helsingin Hakaniemessä Sillankorva nimisessä ravintolassa Pitkänsillan kupeessa. Siellä järjestettiin yli viikon kestävä Kultapörssi 9. – 17. helmikuuta 1977 ja tapahtumalla kerättiin rahaa rakenteilla olevalle Kultamiskodille Inariin sekä hoidettiin kullankaivun julkisuuskuvaa, jonka seurauksena presidentti Kekkonen vieraili saman  vuoden kesänä kultamailla.

Ennakkouutinen Sillankorvan Kultapörssistä Prospäkkäi 1/1977 lehden sivuilta.

Ennakkouutinen Sillankorvan Kultapörssistä Prospäkkäi 1/1977 lehden sivuilta.

Tapahtumassa myytiin huutokaupalla kultaa ja kullankaivutarvikkeita, pidettiin lehdistötilaisuuksia, tavattiin ministereitä, kansanedustajia ja muita yhteiskunnan vaikuttajia. Kullervo Linnan Humppaveikot ja juuri edesmennyt Simo Salminen olivat korvauksetta mukana iltojen ohjemassa. Kullankaivajien kuluneet hatut tekivät hyvin kauppansa ja loppuivat ensimmäisenä iltana. Raumalan Nipa huomasi kadun toisella puolella olevassa vaatekaupassa samankaltaisia hattuja alennusmyynnissä ja ne ostettiin kaikki. Hattuja käsiteltiin hotellihuoneessa potkimalla pitkin lattiaa, karistamalla niihin tupakantuhkaa kaljakostukkeen kera ja hatut myytiin moninkertaisella voitolla hyvään tarkoitukseen.

Kultamiesten hyvä ystävä ja tuttava Antti Aarnio-Wihuri oli yhtenä iltana kutsunut ja tuonut Kultapörssiin hyvin arviovaltaisia vieraita. Raumalan Nipa pyysi minua illan kuluessa henkiseksi tuekseen voidakseen myydä hippunsa Antille, joka kehotti kääntymään äitinsä Raakelin puoleen. Raakel oli pukeutunut juhlavasti syvään uurrettuun juhlapukuun ja Nipa asetti hippunsa paljaalle iholle rintojen yläpuolelle sanoen, että ”tähän tämä hippu kuuluu”.

Kaupat tehtiin ja Nipa sai pienen osan käteisenä ja lopun shekkinä. Hän oli hyvin tyytyväinen, sillä takana oli monta vähätuottoista vuotta. Tämä hippu oli sananmukaisesti ”maihinnousuhippu” Nipan ilmeikästä terminologiaa lainatakseni.

Hippu vaihtoi omistajaa ja se on nyt Antin vaimon Marjan kaulakoruna. Nipa puolestaan hoiti kunnialla roolinsa kullankaivajien pr-miehenä ja liiton sihteerinä, kulutti lähes kaiken käteisen ja marssi viikon päästä Rovaniemellä pankkiin vaihtamaan shekin seteleiksi. Takana oli monta rasittavaa päivää, iltaa ja yötä sekä junamatka pohjoiseen. Ulkonäkö ei ollut viimeiseen asti viimeistelty.

Annetaanpa Nipan itse kertoa tarinan jatko sellaisena, kuin minä sen muistan: ”Pankin kassaneiti katsoi shekkiä ja sitten minua. Sama toistui monta kertaa ja sitten hän sanoi ´Hetkinen´. Nainen nousi ylös ja marssi takahuoneeseen pankinjohtajan puheille shekki kädessään. Johtaja nousi ylös  ja katsoi lasin läpi minua. Sitten hän otti puhelimen ja soitti johonkin. Lopulta johtaja tuli ja sanoi käsipäivät, kyseli kuulumiset ja käski kassan laskea rahat tiskille.”

Tarina jatkui, jos en väärin muista siten, että Nipa meni rahat taskussaan hammaslääkärille ja tilasi uudet hampaat ja taisi käydä vielä terveystarkastuksessakin. Syyskesällä hän isännöi Kokko Heikin kanssa presidentin vierailua Ivalojoen Kultalassa ja Tankavaarassa. Syysmyöhällä heille tuli kutsu presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhliin ja sain Nipalta muutama päivää ennen hätäisen puhelun hankkia heille juhlavaatteet. Minkälaiset, kysyin.
Vastaus oli yksiselittainen: ”Koko 52 ja epänormaali”

Näin Paula-Kalle muisteli hipun löytämistä:

”En malta olla jaarittelematta, kun yksi kokoelman hipuista  palauttaa mieleen erikoisen löytöhistorian Paulavirran Kallen kertomana. Nipa oli 1953 tai 1954 rännitellyt Ruitunhaarassa ja luullut putsanneensa kalliopohjan perusteellisesti, mutta kun pohjaa kolisteli rautakangella, se kumisi oudosti. Saundi ei jättänyt rauhaan, se soi päässä parikymmentä vuotta. 

Nipa ja Kalle päättivät käydä paikalla 1974, monttu löytyi. Pohja ei ollutkaan ehjää kalliota, vaan suuri laatta, niitähän Ruitulla riittää.  Paaden alla makasi kuin ansassa iso hippu ja muutama pienempi.

Tiihosen Kauko kävi kuumana pari kesää: ´Kyllä heti tiesin, kuka se kultarosvo oli. Montun syrjällä oli suudapaketti ja tyhjä koskenkorvapullo, Niiloa aina närästi.               ´ Aiheettomasti Kauko urputti, Nipa oli antanut Kaukolle ränninsä, opastanut kaivussa ja sanonut tulevansa jonain syksynä putsaamaan pohjia.  Kokko-Heikki puolestaan arveli, että alueella ei ollut voimassa valtausta, vaikka Kauko siellä majaili Morgamin Humulan ohessa”, kertoo Arska Alhonen

Seppo J.