Moberginojan valtaussuunnitelma 1929

Romantiikka on kadonnut kullankaivuusta. Kullankaivajat ajavat autoilla valtauksiensa ääreen.

Moberginojalla Inarin Sotajoella on kuluvana kesänä koekaivauksissa päästy hyviin tuloksiin.

Kerroimme aikoinaan kevättalvella suunnitteilla olevan Oy. Mobergin Oja-nimisen kultayhtiön perustamishankkeista. Kuultuamme, että mainitun yhtiön suunnittelijat olivat äskettäin olleet kulta-alueilla Inarissa Sotajoen varsilla, kääntyi lehtemme ”Rovaniemi” eilen asianajaja A. Mobergin puoleen tiedustellen, millaisiin tuloksiin tutkimusmatkalla päästiin ja tuleeko sitä kultaa sittenkin monista epäilyksistä huolimatta löytymään. Hra Moberg oli perin optimistinen suunnitelmiensa onnistumiseen ja kertoi lehtemme edustajalle seuraavaan tapaan:

• Meitä oli siellä seitsenhenkinen seurue. Me teimme suunnitellun Oy. Mobergin ojan valtausalueilla suojelustyöt. Edelleen mitattiin ja punnittiin Mobergin pankin yläpää Koltanmukka ja laskettiin, miten korkea tammi olisi rakennettava, jotta Koltanmukka saataisiin kuivaksi. Tulimme laskelmissamme siihen tulokseen, että jos kysymykseen tulee joen pankin ja tunturin välinen kuru olisi rakennettava 5 m korkea ja 50 m pitkä tammi. Mutta jos vesi johdetaan pankin ja jokilaidan väliä puurännissä. jonka leveys on metri ja korkeus 80 cm. on tammen oltava 1/2 m korkea. Nöillä molemmilla tammilaitteilla saadaan jokipohjaa n. 300 m kuivaksi ja tämän alueen pitäisi olla parhaimpia paikkoja kultaan nähden.

No löysittekö sieltä muutaman hiukkasen kultaa?

• Kyllä me siellä koevaskausta toimitettiin ja saimmehan me sen verran tulosta, että olemme optimisteja kaikki, jotka olemme suunnitelmien takana. Muutaman kiven kolosta me pari kertaa kahmasimme lapion kärjellä ja tuloksena oli 8 grammaa kultaa ja 1/2 gramman platinapalanen.

Sielläkö on platinaakin?

• On sitä ja sitä platinaa on jo ennenkin löydetty, mutta ei vielä koskaan näin suurta palasta. Parissa muussakin paikassa me teimme koevaskauksia ja sieltäkin päästiin toivorikkaisiin tuloksiin.

Se on muuten kai jo vanha kultapaikka tämä?

• Niin on. Siinähän on jo isävainajani töitä paiskonut. Viimeksi tällä paikalla tehtiin kaivauksia v. 1886 ja saatiin silloin 12 grammaa miestä ja päivää kohti. Mutta vesi ajoi silloin pois ja kun pumppuja ei ollut, oli siihen tyytyminen. Nythän ei tällaista keskeytymistä tarvitse pelätä, kun apuna on tammi ja vielä moottoripumppu

Mitkä ovat siis lähimmät suunnitelmat

• Pienempiin töihin me pääsemme pienillä kustannuksilla. Tarkoituksena on lähiaikoina aloittaa osakemerkintä ja ensi talvena jo suorittaa joitakin suurempia prospektauksia. Ensi kesänä on sitten käytävä jokipohjan kaivuuseen ja tammen rakentamiseen.
• Ensi kesänä siis ajamme autolla ns. Lapin kullan tietä Sotajoen laitaan.

Vai niin nykyaikaiset kullankaivajat tekevät!

• Niin ja kuorma-autossa me kuljetamme rännit ja veneen.

Rovaniemi sanomalehti 15.8. 1989

*******

Kaivoslaki ja byrokratia vaikeutti kullankaivua 1934

Kiintoisa kuvaus kullankaivun mahdollisuuksista Ivalojoella

Kullankaivun ongelmista ja kullan löytömahdollisuuksista Ivalojoella on eräs inarilainen, joka itsekin on osallistunut kultapuuhiin ja tuntee ne läpikotaisin, lähettänyt seuraavan kiintoisan kirjeen:

• Tämän tästä on näkynyt lehdissä lyhyitä uutisia kullankaivuusta Lapissa. Yleisön on kuitenkin ollut hyvin vaikea saada selvää käsitystä tilanteesta, sillä uutiset ovat useinkin olleet hyvin ristiriitaisia. Keväällä kertoivat lehdet erään miehen tekemästä huomattavasta kultalöydöstä, mutta pari kuukautta myöhemmin koetti erään helsinkiläisen lehden kirjeenvaihtaja tehdä tyhjäksi tämän väitteen, koettaen todistaa kullankaivuun kannattamattomaksi työksi.
• Mikä on sitten totuus, kysyy moni lukija. Koetan juurta jaksaen selittää asiaa, sillä tuntien hyvin sekä kullankaivuun että nykyiset kaivajat, luulen voivani tasapuolisesti ne selittää. Mitä tulee edellä mainittuihin ristiriitaisiin uutisiin, täyttyy sanoa, että ne ovat molemmat tosia, Keväällä tehty löytö on kiistämätön tosiasia, mutta monet yrittäjät ovat kokonaan epäonnistuneet.
• Tämä ei kuitenkaan merkitse, että kullankaivuu Ivalojoella olisi humpuukia, kuten usein kuulee ymmärtämättömien sanovan. Ymmärtääksemme kullankaivuun olemusta ja merkitystä paikkakunnan elämälle, on meidän luotava lyhyt katsaus sen menneisyyteen.
• Kuten tunnettua, tehtiin ensimmäinen kultalöytö yli 70 vuotta sitten: Alussa olivat kullankaivajat yksinomaan toispaikkakuntaisia enimmäkseen rovaniemeläisiä, mutta kun toiveet helposta rikastumisesta pettivät, hupeni kaivajien joukko vuosi vuodelta nopeasti. Pian ei 500-miehisestä joukosta ollut luin kymmenkunta jäljellä.
• Vähitellen olivat Ivalon kylien asukkaat oppineet kullankaivuun ja pian siitä tuli näitten kylien tärkeä elinkeino. Kaikessa hiljaisuudessa kaivettiin kultaa kymmeniä vuosia, kunnes maantien rakentaminen antoi kullankaivuulle kuoliniskun. Kulta ei voinut maksaa sellaisia palkkoja kuin helppo ansiotyö tarjosi. Rännit saivat lahota eikä kasvava polvi välittänyt isäinsä ammatista.
• Maamme itsenäistymisen jälkeen näytti uusi nousukausi olevan tulossa. Perustettiin suuria yhtiöitä ja laadittiin loistavia laskelmia koneellisen huuhdonnan kannattavaisuudesta. Odotettiin paljon, mutta tuloksena oli masentama pettymys. Miljoonat hupenivat eikä kultaa saatu kuin nimeksi. Eräänkin suuryhtiön saalis supistui muutamaan kymmeneen grammaan kultaa eli samaan, minkä lapiolla ja hakulla varustettu vaskari saa kuukaudessa. Kulta sai huonon maineen. Levisi tieto ettei tätä jaloa metallia ole olemassakaan. Ken uskoi kultaan, se merkittiin suoralta kädeltä petkuttajaksi. Mutta Hyvät ajat menivät, ansiotyöt loppuivat ja palkat kutistuimat. Piti keksiä uusia elinkeinoja nälän torjumiseksi ja nyt muistettiin jälleen unohdettu ja pilkattu Ivalon kulta. Kävi vielä niin hyvin, että paperikantaan siirryttäessä kullan hinta alkoi ripeästi nousta.
• Alussa uskalsi joku vanha kaivaja tarttua ruosteisiin työkaluihinsa, ja kun hän sai vaivoistaan palkan, uskalsivat nuoremmat seurata esimerkkiä. Niinpä on kullankaivajien joukko vuosi vuodelta kasvanut, niin että heitä oli ajoittain, esim. viime keväänä yli 50 miestä. Tilaston mukaan on vuodesta 1870—1920 saatu Ivalojoki varresta kultaa yli 500 kiloa. Nyt on kuitenkin tuotanto hyvin heikkoa.
• Viime kesän koko tulos voidaan varmuudella arvioida puoleksitoista kiloksi kultaa. Kun tähän lisätään kevättalven puoli kiloa, saadaan tämän vuoden tuotannoksi 2 kiloa, mikä paikkakunnan hinnan mukaan tekee yli 80,000 mk. Tämä jo sinänsä huomattava summa voidaan helposti korottaa kaksinkertaiseksi, jos vain kaivoslakia muutettaisiin olosuhteita vastaavaksi. Ei tarvita mitään määrärahoja eikä uusia virkamiehiä. Lailla oikein johdettuna voisi kullankaivuu huomattavasti lievittää työttömyyttä Inarissa. Nykyään tekee kuitenkin kaivoslaki kalliine valtausmaksuineen ja monimutkaisine määräyksineen köyhälle kullankaivajalle mahdottomaksi voimaperäisen työskentelyn.
• Kullankaivuussa erotetaan kaksi työmuotoa, vaskaus ja rännitys. Vaskarilla ei ole pysyvää työpaikkaa, Työkaluineen ja pannuineen hän haeskelee sopivaa paikkaa, johon kulta erikoisemmin on asettunut, kuten kallion rakoja, kiven kosteita yms. Löydettyään tällaisen paikan sovittaa hän lyhyen ränninsä lähimpään puroon ja kantaa sitten kultapitoisen soran sinne pestäväksi. Maan pitää olla huomattavan rikasta, sillä kantamalla ei juuri siirretä yli yhden kuutiometrin soraa. Kun ennen rikkaat paikat on tarkoin laimennettu, kuluu vaskarilta suurin osa ajasta työpaikan haussa. Kun häntä sitten viimein onnestaa ja hän löytää kultaa, ei hän itse siitä paljonkaan hyödy, sillä muut vaskarit huomattuaan, että joku on tehnyt löydön, hyökkäävät paikalle ja piirittävät montuillaan löytäjän joka puolelta. Yks’ kaks’ on paikka puhdas, eikä löytäjä siinä ennätä paljonkaan saada. Valtauksen puutteessa ei tunkeilijoita voi häätää, vaan täytyy kärsiä ainaista vääryyttä.
• Kokonaan toisenlaista on rännitys. Tämä työmuoto edustaa jonkunlaista massatuotantoa. Menetelmä perustuu siihen, että vesi johdetaan ojasta tai joesta rännejä myöten työpaikalle. Sora luodaan ränniin, jonka pohjalle kullan ajettumiseksi on pantu reiälliset laudat ja ns. kalterit. Ränni laitetaan niin kaltevaksi, että nyrkin kokoisetkin kivet itsestään veden avulla menemät rännin läpi. Rännitys on joutuisa. Mies luo päivässä viisi kuutiometriä soraa. Jos hän tyytyy yhden gramman päiväpalkkaan, tarvitsee soran sisältää kultaa vain 0,2 grammaa kuutiota kohti, eli viisi kertaa vähemmän kuin vaskatessa. Tällaisia kultamaita on vielä runsaasti, sillä ennen ei kaivettu maata, joka ei kahta grammaa maksanut. Rännittäjän ei tarvitse olla alituisesti uuden kultamaan haussa ja hyvän onnen varassa, sillä hänen työmaansa kestää toisinaan useita vuosia. Rännittäjä ei tosin aina saavuta sellaisia huipputuloksia kuin vaskari joskus saa, mutta tasaisella kullan tulolla hän kesässä moninkertaisesti ylittää vaskarin tuloksen. Nykyään kaivetaan kulta melkein yksinomaan vaskaamalla. Miksi ei sitten rännitetä, kun sen edut ovat noin ilmeiset? Rännitys maatii vähäisen alkupääoman. Useimmat työmaat vaativat 200—300 metrin pituisen vesijohdon. Kun ränniin menee kolme lautaa, tarvitaan siis noin 1000 juoksumetriä lautaa. Yhteen liittymällä voisivat kullankaivajat keväällä käsisahoilla sahata tarpeelliset laudat ja luotetut miehet saisivat siksi ajaksi kauppiailta eväät velaksi. Voittamattoman esteen tuottaa kuitenkin edellä mainittu kaivoslaki. Se määrää, että kaikki valtausmaksut on ensin suoritettava, ennen kuin tuotantoon saa ryhtyä.
• Valtauksen sanotaan tulevan maksamaan yli 1000 markkaa. Sitten tulee vielä ns. puolustusmaksu 400 mk sekä tietenkin vielä valtion ja kunnan verot. Näin suurta rahamäärää ei köyhä yrittäjä voi millään saada, ja niin kulta saa jäädä odottamaan ulkomaalaista suuryrittäjää, joka vie kotoiset rikkaudet isämaastamme.
• Käsin kaivuulla, – so. rännityksellä – voi saada huomattavia tuloksia, siitä ovat kaikki kaivajat yksimielisiä. Tähän mennessähän on Lapista saatu käsin kaivamalla yli 500 kiloa kultaa ja voidaan liioittelematta sanoa, että ainakin 200 kiloa voidaan vielä saada, vaikka ei mitään uusia kultapitoisia jokia löydettäisikään. Tämä tietäisi yli 8 miljoonan markan tuloa köyhään pitäjään. Kenenkään ei kuitenkaan helpon rikastumisen toivossa pidä lähteä kultaa kaivamaan. Ainoastaan lannistumattomalla sisulla ja ahkeruudella nostetaan ne 200 kiloa. „Kulta ei petosta salli”, se on kauan tunnettu totuus.
• Kuten yllä olevasta kirjeenvaihtajamme kuvaukselta selviää, on kullankaivuusta ollut joltinenkin sivu- ja tilapäisansiota pohjoisen kunnan vähäväkiselle väestölle. Ja nykyistä huomattavasti suuremmaksi voisi tämä ansio ehkä muodostua, jos voimassa olevia laki säännöksiä jonkunkaan verran muutettaisiin. Siitä saattaisi ehkä silloin tulla tulolähde, joka voisi mahdollisesti pitää muutaman miehen perheineen kohtuullisessa leivässä. Mielestämme olisi vallassa olevien syytä ottaa tämäkin puoli asiassa harkittavakseen ennen kuin lopullisesti ratkaistaan niiden yhtiöiden toimilupa anomukset, jotka kuten lehdessämme on kerrottu, Ivalojoen kulta-alueita haltuunsa haluavat.

Lapin Kansa 20.12. 1934

*******

Koti-ikävä Kalifornian Eldoradossa

• San Franciscosta 19. p. tammikuuta 1862 – Kaivattu veljeni – Muutamilla riveillä lyhyesti saan ilmoittaa sinulle, että minä vielä elän hyvässä terveydessä. Ja olen ollut täällä Kaliforniassa 5 vuotta, mutta en ole vielä löytänyt, mitä moni hakee, rikkautta. Monta kertaa olen tässä maassa ollut hyvissä varoissa, mutta varat ovat taas menneet. Kun onnessa ollaan kiinni, hulahtaa se taas pois käsistä. Jos Jumala suopi, aion minä vielä kerran nähdä rakasta isämaatani, jota olen alinomaa toivonut. Elääkö rakas äitini, veljeni ja sisareni, heistä en ole saanut mitään tietoa. Jospa joku taas kirjoittaisi, ei sitä usko kukaan, kuinka iloiseksi ne rivit minut tekisivät. Meillä on täällä suuri ilo, kun jokukaan saa kirjeen kotimaasta ja siinä on tietoja. Johan Holappa
• Rakas tätini! Muutamalla sanalla saan ilmoittaa, että minä vielä elän ja olen vielä hyvin terveenä. Minä olen kulkenut monissa vieraissa maissa sitten, kun lähdin kotomaaltani, mutta en ole vielä missään tavannut sellaista maata, kuin on rakas kotipaikkani. Minä olen kokenut koota varoja, mutta ne ole vielä saanut, siksi en saattaisi tulla kotiin. Minä olen nuori, ja voin vielä ansaita, ja Jumalan avulla aion päästä kotimaahani, olin sitten rikas tai köyhä. Siitä minulla on suuri huoli, jos minun rakas äitini vielä elää eli muita sukulaisia. Terveisiä  Johan Wilhelm Keinänen
  

  Kalifornian vanhoilla kulta-alueilla vaskaaminen on sallittua lähes kaikilla retkeily- ja ulkoilualueilla. Tässä Raimo Niemelä kaapaisee vaskooliinsa Eldoradon kultajoen rantasoraa ja vaskaa siitä hengettömiä hippuja, muutaman täinkin!

 Saan ilmoittaa, että seuraavat tänne tulleet Oulun merimiehet tietääkseni vielä elävät: Karl Karppinen, Johan Annala, Jakob Sellman, Karl Luukinen, Fredrik Hällström, Jacob Ervast, Johan Lassén, Jakob Rautio, Johan Stenlund, Henrik Töyrä, Johan Luukinen, Jakob Poutala, Johan Heusala, Petter Kujala, Henrik Ruut, Henrik Vuoti, Gunnar Sarkkinen, Johan Manninen, Elias Teittinen, Johan Skarppinen, Jakob Palonen, Matti Koponen, Johan Murman, Jakob Urgilander, Antti Ervast, Gustaf Lindström, Henrik Glader, Isak Luokkinen, Petter Pekkala ja Gustaf Hemminen. Täällä on vielä muitakin, mutta paperissa ei ole sijaa nimille. – Kun kirjoitatte, pankaa päällekirjoitus Venäjän konsulille.”

Yksi näistä edellä mainituista kirjoittaa Kalifornia kultakaivannoista seuraavasti:

• Saan ilmoittaa että kullanhakemisen kanssa on täällä samoin kuin kalastamisen kanssa Suomessa: sillä mistä sinä luulet saavasi enimmän kaloja, siihen sinä poljet nuottasi eli panet koukkusi, mutta usein käypi niinkin, ette saa mitään. Sitten hakee hän taas toista kalastus paikkaa toivosta saadakseen parempaa saalista, kuluttaen entiset kalansa. Niin käypi kullankaivajankin kanssa: hän koettaa yhtä kaivosta toisen perästä; mutta jos hän joskus saapikin pussinsa täyteen, niin tyhjenee se taas toista hakiessa.”
• Rakas veli! Toivoni on päästä vielä kotimaahani, sillä ei täällä ole ollenkaan iloa; me elämme täällä kuin erämaahan hajotetut lampaat. Nyt meillä on joulu. Itse keitän ruokani, itse leivon leipäni ja paista hiilillä ja tuhassa. Savu tulee huoneeseeni ja sataa tulisijaani, ja tämmöiseen elämään tuskaun jo kyllin! Siksi tulen kotiin kun vaan voin.”…

Tästäkin näkyy, kuinka isänmaan rakkaus palaa suomalaisen mielessä ja kuinka monen estää kotiin  tulemasta sellainen ajatus, ettei hän tyhjänä kehtaa palata, vaan toivossa saada varoja kokee hän alinomaa sitä varten  olla kullan kaivamisen työssä.

Oulun Wiikko-Sanomat 24.5.1862