Ritakoski on  kullankaivun ulkomuseo

Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla
© Seppo J. Partanen

Ivalojoen Ritakoski on yksi Lapin kultahulluuden vaikuttavimmasta muistomerkeistä. Luonto on taitavasti naamioinut kymmenet kaivoskuilut, kämppien rauniot, kaivuojat ja huuhdontapaikat, höyrykoneen, kaivosporat, vinssien, patojen, rännipukkien ja uivan kullankaivukoneet jäännökset. Ritakoskella oli kultahistorian mittavimpia kultatyömaita 1910-, 1920- ja 1930-luvuilla. Metsähallitus on yhdessä Tankavaaran Kultamuseon kanssa ehostanut ja kunnostanut Ritakosken ympäristöä. Vanha höyrykone alavirran puolella on pelastettu uppoamasta ja ruostumasta, uiva kaivinkoneruoppaaja ylävirran puolella on entisöity, kämppiä  kunnostettu ja lisätty informaatiotauluja

Ritakosken kultahistoria alkaa vuodesta 1868, jolloin senaatin kultaretkikunta ulotti matkansa sinne löytäessään kullan merkit Nulkkamukasta Louhiojan yläpuolelta. Kultaryntäyksen syttyessä 1870 kukaan ei tehnyt valtausta Ritakoskelle, mutta jo seuraavana vuonna alueesta riitelivät pietarilainen ”lappeenrantalaisen kauppiaan poika” Feodor Oesterreich, Kyrön kylän talonpojat ja kauppias Goveniuksen ja Frans Björklundin yhtiö. Vain kyröläiset jäivät ilman valtausta. Maanmittausoppilas John Albert Piponius ja nimismies Zenofon Nordling löysivät kilokaupalla kultaa Ritakosken alapuolelle laskevan Palsinojan alajuoksulta 1871 – 1874.

Palsinojan yläpuolella Ivalojokeen laskevan pienen puron Ritaojan varrelle syntyi 1902 Prospektor Oy:n yhdeksän valtausta. Yhtiöllä oli kaiken kaikkiaan yli 500 valtausta ja se ehti lyhyen toimintansa aikana tutkia niistä vain pienen osan.Inarilaiset Niilo Kyrö, Juho Kangasniemi, Frans Riestola, J.K. Enblom ja August Puhakka kaivoivat kultaa Ritakosken ympäristössä 1800-luvun lopulla ja uuden vuosisadan alussa.

Ritakoskesta Lapin kultakeskus

Lapin kullankaivun keskuspaikaksi Ritakoski kasvoi 1910-luvulla, jolloin Heikki Kivekäs teki sinne kymmeniä valtauksia sekä omalla nimellään että yhteisyrityksenä Klondikessa rikastuneiden Joutsenten kanssa. Kivekäs suunnitteli maantietä Toloseen, hankki paikalle koneita ja laitteita, perusti höyrysahan ja rakensi kosken rannalle kämpän, tallin, navetan, saunan, pajoja, useita huoltorakennuksia ja kaivostupia.

Kivekäs myi valtauksensa ja omaisuutensa helsinkiläiselle tilanomistaja Nestor Toivoselle lokakuussa 1920. Tuusulasta lähtöisin ollut Kaarlo Sjöblom alias Charles Hill tutki alueen kultapitoisuutta hankkien Englannista tehokkaat kaivosporat ja laboratoriolaitteet.. Hän oli paennut Venäjän laittomia kutsuntoja Amerikkaan 1900-luvun alussa, työskennellyt Seattlen lähellä hiilikaivoksilla, Alaskan Nomen kultakentillä ja 1916 Nolanin ja Coldfootin alueella, jossa hän omisti kolme kultakaivosta.

Hill palasi Suomeen marraskuussa 1919 ja matkusti välittömästi espanjantaudin riivaamaan Lappiin tutkimaan ja kuvaamaan kullankaivupaikkoja. Hänen elämänsä päättyi huhtikuun lopulla 1921, kun jää petti hänen ratsuhevosensa alla Ivalojoella Törmäsen kylän kohdalla. Hän ehti tehdä yli 300 koeporausta Ritakosken ympäristössä.

Ivalojoki Oy osti Nestor Toivosen valtaukset ja omaisuuden vuonna 1924 jatkaen Kivekkään ja Hillin kaivutöitä. Seuraavalla vuosikymmenellä Ritakoskea keskuspaikkanaan piti Luttojoen Kulta Oy, joka oli ruotsalaisen Boliden yhtymän omistama. Kerrotaan, että näissä kultayhtiöissä oli enimmillään töissä jopa 60 miestä.

Ivalojoen Petronella

Ritakosken rannassa metsähallituksen käytössä oleva Mopen tupa on saanut nimensä Laura Fransisca Elvira Bonolta, jonka elämänvaiheet olivat värikkäämmät kuin Lemmenjoen Petronellan. Hän oli syntynyt Ruotsissa italialaisen sirkusjohtajan ja ruotsalaisen äidin perheeseen vuonna 1893. Neljävuotiaana hän aloitti uran sirkusprinsessana ja trapetsitaiteilijana. Isä sai surmansa Venäjän vallankumouksessa ja äiti tyttärineen pääsi pakenemaan Suomeen.

Elvira tutustui Jalmari Ruokokoskeen ollessaan taiteilijan mallina. Se johti avioliittoon ja osallistumiseen taiteilijoiden epäonniseen Petsamon valloitusretkeen keväällä 1918. Yhteiselo Jalmari Ruokokoskeen kanssa lienee päättynyt tähän, sillä tuolloin jo Mopeksi kutsutta Elvira jäi Lappiin. Uuden avioliiton hän solmi 1919 johtaja, myöhemmin vuorineuvos Ivar Hallénin kanssa. K.M. Wallenius kertoo kirjassaan ”Petsamo, mittaamattomien mahdollisuuksien maan” Hallénin huvilassa Virtaniemessä pidetyistä tanssiaisista, jossa Moppe oli ainoa tanssitettava.

Toinen avioliitto purkautui 1927, jonka jälkeen Moppe vaikutti kuolemaansa saakka Inarissa hoitaen tarmokkaasti emännyyttä metsä- ja kultatyömailla, Jäniskosken voimalaitostyömaalla sekä osallistumalla monin tavoin Inarin ja asuinpaikkansa Nellimin elämään. Hän lienee ollut Ritakoskella kultayhtiö Luttojoen Kulta Oy:n palveluksessa. Mopen kolmas avioliitto rouva Sormusena kesti elämän loppuun asti. Hän kuoli vuonna 1974.

Ritakosken alueella ei ole ollut pitkäaikaisia valtauksia tai kaivospiirejä viime vuosikymmeninä. Niinpä vanhat kaivumontut ovat saaneet rauhassa kasvaa umpeen ja koneet ruostua rantapöheiköissä. Mittavia kaivujälkiä ja syviä kaivoskuiluja Ritakosken kämpän yläpuolella, Ritasuvannon rannalla ja Palsinojan suussa.

Insinööri Toivo Liljeqvistin vuonna 1954 Tolosessa rakentama ja Ritakosken yläpuolisessa suvannossa hetken työskennellyt valtava imuruoppaaja-kullankaivukone on pelastettu lahoamasta Kultamuseon toimesta. Tämä jättiläisrumilus lienee viimeinen lenkki Wille Hallin käynnistämässä epäonnisten kaivuyritysten raskaassa sarjassa.

Kiinnostavimpia kohteita ovat Sotajoen suun itärannan valtavat kaivujäljet, kivipellot, kaivoskuilut ja vesiojat sekä Ritakosken alue kymmenine yksittäisine kohteineen.

Ritakoski voisi tulevaisuudessa olla Lapin kullankaivun elävä muistomerkki, ulkomuseo, joka kertoo kulkijoille, mitä kaikkea kultahulluus on saanut aikaan ja toisaalta myös sen, miten luonto peittää ja ennallistaa ihmisen jäljet. Ritakoskesta voisi muotoutua elinvoimainen nähtävyyskohde, jonne on suhteellisen helppo päästä Ivalon suunnasta. Retken elämyksiin kuuluvat myös Toloskoski ja Lapin kultahistorian alkukoti Nulkkamukka, jossa Lihrin retkikunta teki syyskuussa 1868 kultaryntäystä ennakoineen löydön. Siinä olisi elämysmatkailua aidoimmillaan!