Kirkolla ja Inarin seurakunnalla on ollut oma roolinsa Ivalojoen kullankaivun historiassa. Kultaryntäyksen syttyessä 1870 Inari oli Utsjoen kappeliseurakunta. Omaksi seurakunnakseen Inari tuli vasta 1880-luvulla ja silloin se sai oman kirkkoherransa. Vasta silloin seurakunta havahtui ”pitämään huolta kullankaivajien hengellisestä elämästä”. Tuomiokapituli anoi 1885 Kivijärven rukoushuoneella pidettyjen papillisten toimitusten siirtämistä Ivalojoen kulta-alueille. Itäiseen Inariin luterilaisuuden etuvartioksi rakennettu Kivijärven rukoushuone oli käynyt tarpeettomaksi.
Kake Launonen Ivalojoen Saarnakönkään ”saarnatuolissa”.
Ivalojoen kultahistoriassa on useita myyttejä, jotka tarkemmin tutkittuna eivät pidä paikkaansa. Yksi myytistä on kultaryntäyksen alkuvuosina pidetyt jumalanpalvelukset Saarnakönkään kosken suvannossa. Tämä myytti esiintyi muun muassa Lapin kullan kimallus elokuvassa, jossa kirkkoherra Jouko Lepistö saarnasi luonnon muovaamassa saarnastuolissa alhaalla veneissä istuville kullankaivajille.
Senaatti myönsi kesäkuussa 1885 määrärahan kahden jumalanpalveluksen pitämiseen kultamailla. Kirkkoherra Matti Hinkula sai 1889 tästä palkkaa 200 ja lukkari Henrik Mattus 100 markkaa. Kullankaivajan palkka pitkästä työpäivästä oli noin 3 markkaa. Inariin rakennettiin uusi kirkko Juutuanjoen suuhun 1884-1891.
Kalliokultakuumeen vilkkaimpina vuosina 1902-1903 kullankaivuyhtiö Prospektor anoi ja sai senaatilta varoja jumalanpalvelusten pitämiseksi Laanilan kullanhuuhdonta asemalla. Yhtiöllä oli töissä satakunta miestä ja 70 km matka Inarin kirkolle sunnuntaisin koettiin ylivoimaiseksi esteeksi jumalanpalveluksiin osallistumiselle. Prospektorin lisäksi Laanilassa toimi Henry Kerkelän suuri kaivosyritys.
Jumalanpalvelukset hiipuivat kullankaivun hiljennyttyä 1. maailmasodan vuosina ja 1910-luvun lopulla.
Ivalojoella jumalanpalvelusten pitopaikkoina lienevät olleen Kultalan Kruunuasema sekä Sotajoen suun vastarannalla sijaitseva suuri kämppä, jonka alunperin rakensi helsinkiläinen urakoitsija Johan Tallgren. Hänen valtauksellaan oli 1871 kaikkiaan 30 henkilöä. Uudeksi omistajaksi tuli 1879 helsinkiläinen leipurimestari ja kahvilanpitäjä Fredrik Ekberg. Hän kuoli 1891 ja hänen jälkeensä alueella ovat kaivaneet monet yksityiset ja suuryhtiöt Prospektorista Ivalojoki Oy:n.
Mistä tämä kuva on
Albert Gebhardin kuva jumalanpalveluksesta Ivalojoen kullanhuuhtomoilta, mutta mistä. Kuvan digitointi kirjasta Rainer Hiuspää.
Geologi Erkki Mikkolan kuva Sotajoen suupankin kämpästä Ivalojoen eteläpuolella on 1930-luvun alkupuolelta. Pataniemen kukkula näkyy taustalla hieman eri kulmasta kuin Gebhardin kuvassa.
Jumalanpalveluksesta Ivalojoen kultamailla on julkaistu yksi kuva upeassa ruotsikielisessä kirjassa nimeltä ”Finland i 19-de seklet”. Kirja ilmestyi v. 1898 helsinkiläisen G.W. Edlundin kustantamana. Jumalanpalveluskuva on tunnetun taiteilija ja graafikko Albert Gebhardin (1869-1937) tekemä piirros, joka lienee tehty valokuvan pohjalta. Gebhard oli yksi Suomen taiteen kultakauden tunnetuimpia nimiä. Hän oli mukana vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä yhdessä Akseli Gallén-Kallelan, Albert Edelfeltin ja Emil Wikströmin kanssa. Gebhard auttoi Gallén-Kallelaa freskojen maalaamisessa. Myös Gebhardin oma työ Tukinuittajat oli esillä maailmannäyttelyssä.
Löysin omasta arkistostani geologi Klaus Säynäjärven minulle lähettämän kirjeen vuodelta 1983. Siinä hän kertoo kyseisestä kirjasta ja kuvasta. Hän mainitsee pohtineensa ystävänsä Herman Stigzeliuksen kanssa jumalanpalveluksen pitopaikkaa ja nämä asiantuntijat päätyivät ”Sotajoen suupankin kämppään”.
Oletan Klausin tarkoittaneen Ivalojoen etelärannalla laajan kivikon reunalla sijainnutta isohkoa kämppää, josta on vielä näkyvillä muutama hirsikerta. Koetin verrata tämän kämpän vanhoja kuvia Gebhardin piirtämään kuvaan ja päädyin siihen, että jumalanpalveluskuva on Ivalojoen toisella puolella sijainneista kämpistä, jotka ovat jo kadonneet. Gebhardin kuvassa näkyy taustalla Pataniemen kukkulan silhuetti, jonka alapuolella virtaavat sekä Ivalojoki että Sotajoki. Voisi hyvällä syyllä olettaa, että Gebhard on tehnyt piirroksen 1880-luvun lopulla otetun valokuva pohjalta, jolloin kuvissa näkyvät kirkkoherra Hinkula ja lukkari Mattus kullankaivajien ja heidän emäntiensä keskellä leipurimestari Ekbergin valtauksella.
Pyrkyripalsta syksyllä 2014.
Inarin seurakunnalla ja kullankaivajilla on tänäkin päivänä ainakin yksi yhdistävä tekijä; Pyrkyripalsta Inarin vanhalla hautausmaalla. Sehän on se kaikkien kullankaivajien etsimä emäkallio, johon jokainen menee toisen vuorolla.
Seppo J. Partanen
Alla linkki Inarin papin Kekonin vanhaan kirjoitukseen Hetan-Jussan nettisivuilla:
http://www.hetan-jussa.fi/148437272
Lähteet: Inarin historia, Tarja Nahkiaisoja ”Jumalanpalveluksia kullankaivajille”, Työväenarkisto; Albert Gebhard – kansan kuvaaja ja työväenlehtien kuvittaja.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.