Kittilä oli Lapin kihlakunnan keskuspaikka ja tässä kuva kruununvoudin virkatalosta v. 1913 kirkonkylän keskustassa. Tässä talossa kohtasivat kruununvouti ja merimiehet syyskesällä 1869 ja siitä sai alkunsa kultahistorian ensimmäinen ja sitkeä riita. Kuva Matkailulehdestä 6/1913.
Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla © Seppo J. Partanen
Katselin runsaan 10 vuoden jälkeen Åke Lindmanin ”Lapin kullan kimallus” televisiosarjan. Olin mukana elokuvan suunnitteluvaiheessa kultaryntäyksen asiantuntijana. Kuljin Åken työryhmän kanssa Lapissa etsimässä kuvauspaikkoja ja neuvottelemassa hankkeen rahoittamisesta. Luimme Gerhard Wilsonin laatiman käsikirjoituksen, teimme siihen korjauksia ja lisäyksiä. Vetäydyin taka-alalle siinä vaiheessa, kun Yleisradio ja Elokuvasäätiö vaativat Åkea laatimaan uuden käsikirjoituksen ja suosittelivat sen tekijäksi Heikki Vuentoa. Televisiosarjan perustarinat ovat todellisuuspohjaisia, mutta paljon on mukana keksittyä ja dramatisoitua aineistoa, joihin huomioni kiintyy uudelleen sarjaa katsoessani.
Sarjan ensimmäinen osa kuvaa nälkävuosien jälkeistä aikaa eli vuosia 1868 ja 1869. Autonomisen Suomen senaatti lähetti kesällä 1868 tutkimusretken etsimään Lapin kullan lähteitä. Suomen Rahapajan apulaisjohtaja, insinööri J.C. Lihr kulki lähes 5 kuukautta Ounasjoella, Tenolla, Utsjoella, Ivalojoella, Kitisellä ja Kemijoella.
Lupaavimmat kullan merkit löytyivät Tenojoelta Utsjoen kirkolta hieman länteen Äimijoen suusta sekä syyskuun puolivälissä Ivalojoen Nulkkamukasta Louhiojan suun tienoilta. Lyhyessä ajassa poimittiin 0,2 grammaa kultaa maan pinnalle nousevan peruskallion kolosta ja se oli alku Ivalojoen kultaryntäykselle. Televisiosarjassa mainitaan virheellisesti löydön olleen 200 grammaa. Tämä virhe on toistunut monissa tapahtumaa kuvaavissa kirjoissa ja kirjoituksissa.
Lihr kertoi tutkimusmatkansa tuloksista venäläisille liikemiehille, jotka lähettivät seuraavana kesänä 1869 kaksi etsintäryhmää hakemaan Lapin kultaa Tenojoen vesistöstä ja Ivalojoelta Lihrin ohjeiden mukaan. Venäläiset tekivät useita valtaushakemuksia, ensimmäiset Suomessa, mutta ne raukesivat muotovirheiden takia. Venäläisillä kaivosyhtiöillä ei ollut yhtään toimivaa kultavaltausta kultaryntäyksen alkaessa 1870.
Suomen senaatti ryhtyi laatimaan lakeja, asetuksia ja määräyksiä Lapin kullankaivusta Lihrin jätettyä raporttinsa ja matkakertomuksensa syksyllä 1868. Samalla tehtiin tilapäinen asetus, jolla kiellettiin kullanetsintä ilman senaatin erikoislupaa siihen saakka, kun uudet lait saadaan voimaan. Lakien taustalla oli tieto Kalifornian ja Australian kultakentillä tapahtuneista rikoksista ja riidoista kullankaivajien ja viranomaisten kesken.
Kesällä -89 merimiehet Ervast ja Lepistö, Vierikko ja Petelius, lähtivät hakemaan kultaa erikoisluvalla. Mukana saattoi olla myös Uudessa Seelannissa kultaa kaivanut merimies Edvard Björkman, elokuvassa Manninen. Merimiehet lienevät olleet alkukesän etsimässä kultaa Kuusamon suunnalla ja loppukesällä Ivalojoella Inarissa. Björkman näyttää joko eronneen porukasta tai hän tuli Ivalojoelle myöhemmin ja miesten välille syntyi vuosia kestänyt riita.
Erikoislupa edellytti, että se näytetään retken päättyessä lähimmälle valtion viranomaiselle, joka oli kruununvouti Planting. Hän oli lähtöisin Kuusamosta, toimi siellä nimismiehenä ja siirtyi sitten Kittilään Lapin Kihlakuntaan. Hän etsi virkamatkoillaan kultaa ja raportoi löydöistään Vuorihallitukselle. Merimiehet toivat kruununvoudin työpöydälle kultapussin.
Kahden kilon kultasaalis herätti vanhassa kruununvoudissa suunnatonsa hämmästystä ja hän komensi miehet matkustamaan vene- ja kestikievarikyydillä Ouluun kuvernööri Alfthanin luokse. Heti sen jälkeen hän lähetti Vuorihallituksen Kuopion toimistoon kirjeen hakien itselleen valtausoikeutta merimiesten löytöpaikkaan Ivalojoen Porttikosken, myöhemmän Kultalan kohdalle.
Ivalojoen Kultala oli 1903 tämän näköinen. Merimiesten löytöpaikka kuvan vasemmassa alareunassa, kämppä lienee se, mitä kapakasta oli jäljellä. Puurännit kuvan keskellä tuovat vettä Ervastin ja Lepistön 1869 kaivamasta vesiojasta alas kaivupaikalle.
Televisiosarjassa merimiehet saavat tietää kruununvoudin tempusta heti saavuttuaan kuvernöörin luokse, mutta todellisuudessa he tajusivat tilanteen vasta seuraavana vuonna saavuttua Ivalojoella keväällä. Planting oli valtion viranomaisena valvonut Kultalan rakennustöitä ja samalla omia etujaan valtausoikeuksien suhteen.
Ervastin epätoivoinen kirje Ouluun Ivalojoelta kesällä 1870
Edvard Björkman, tv-sarjassa Manninen, oli parikymmentä vuotta kullankaivajana Ivalojoella työskennellen muun muassa kauppias Goveniuksen työnjohtajana ja yhtiömiehenä. Tässä näyte hänen muistikirjastaan. Lähde Oulun Maakunta-arkisto.
Uusi laki kullanetsinnästä Kemin Lapinmaassa tuli voimaan huhtikuun alussa ja se kumosi kaikki vanhat oikeudet. Tätä kruununvouti osasi käyttää hyväkseen, mutta Ervastille ja Lepistölle tämä tuli täydellisenä yllätyksenä.
Näistä lähtökohdista alkaa Lapin kullan kimalluksen seuraava osa; yli 500 miestä, noin 30 viranomaista ja muutama nainen saapuvat Ivalojoen erämaahan, kaaos on valtava, harva rikastuu, muut vievät merimiesten kultapaikat ja vesiojat, kapakassa kaikuu villi meno, alkavat sitkeät riidat ja oikeusjutut.
Valtausriidat toisen osan teemana
Lapin kullan kimalluksen toinen osa kuvaa kultaryntäyksen 1870 tapahtumia Ivalojoella. Keskeisin tarina kertoo valtausriidoista juuri valmistuneen Kultalan Kruunun Stationin rannassa. Valtion palkkaama 38 hengen virkamiesjoukko saapui paikalla kesäkuun 12. päivä ja aloitti työnsä valtaisan kaaoksen keskellä. Etsintäryhmät olivat saapuneet paikalle huhtikuusta lyöden lain määräämiä valtauspaaluja, jonka jälkeen maanmittareiden ja vuorimestareiden tuli laillistaa valtaukset. Kaikki ei tietenkään mennyt lain edellyttämällä tavalla.
Jakob Ervast ja Nils Lepistö löysivät Kultalan rannasta elokuussa 1869 kaksi kiloa kultaa. Tarkkaa tietoa löytöpaikasta ei ole, mutta parin asian perusteella sen uskaltaa sijoittaa Kultalankosken niskan pohjoispuolelle nykyisen autiotuvan ja koskenniskan puoliväliin. Paikkaa on myöhemmin monta kertaa kaivettu ja jäljelle on laaja kivikko.
Ervast kirjoitti kesäkuun 17. päivä 1870 epätoivoisena langolleen Väyryselle Ouluun kirjeen, jossa hän valittaa Goveniuksen ja Plantingin paaluttaneen heidän löytöpaikkansa:
”… kun minä läksin täältä kotiin niin Björkman tuli tänne ja se on neuvonu muille paikkoja ja yhistynyt Kalle Goveniuksen kanssa, joka on Torniosta. Govenius on ottanut Plantinkin paalusta ylösjokia, josta on minun ylimmäiseen paaluun 190 syltä ja Plantingilla on meijän maata 300 syltä………. Paikka jonka Govenius on ottanu se on ainuva paikka josta vettä saapi. Met kaivoimma mennä kesänä ojan joka tulee sen paikan päälle jonka Govenius on ottanut. Jos se saa pitää sen paikan sittä met olemma hukassa…”
Ervasti ja Lepistön 1869 kaivama oja on hyvin näkyvissä tänäkin päivänä Kultalan pihapiirissä. Kaivettu oja lähtee kohti rakennuksia ja siitä eteenpäin kaivupaikalle, Kartano-ojan luonnon uoma menee oikealle Ivalojokeen.
Merimiehet menettivät kultapaikkansa kruununvouti Plantigille ja kauppias Goveniukselle, jonka yhtiökumppanina oli Björkman, elokuvassa Manninen. Merimiehet ottivat uuden valtauksen pari kilometriä ylävirtaan Appisjoen suusta ja veivät asian oikeuteen. Maaherran tukemana oikeus palautti Plantingin valtauksen kokonaan ja osan Goveniuksen valtauksesta Ervastille ja Lepistölle heinäkuussa 1872, mutta riita Kartano-ojan vedestä jatkui. Björkman käytti kaiken veden omalla työmaallaan. Vuorimestari määräsi Ervastin ottamaan purosta vettä vain öiseen aikaan. Merimiehet lienevät rakentaneen pitkän rännin Paavonkallion nokan yli Paavonojan putoukselle. Tämän vanhan vesiränni pohjakivet ja patorakenteet ovat löydettävissä Paavokallion kupeelta. Vaikeuksista huolimatta Ervast löysi 5 kiloa kultaa.
Kultalan viranomaiset olivat kyllästyneet ikkunansa alla tapahtuviin riitoihin ja ottivat riidanalaiset valtaukset haltuunsa vuoden 1873 alusta alkaen lkian uudistettaessa. Lopulta Kultalan valtaukset huutokaupattiin ja tulivat Goveniuksen hallintaan. Ervast ja Lepistö saivat hakea uusia paikkoja.
Ervast kirjoitti kultayhtiölle vuoden 1870 laskun 2473,43 markan kuluistaan Ivalojoella kuluneena kesänä. Summa vastaa noin yhtä kiloa kultaa ja se oli vain pieni osa kokonaiskuluista.
Ervastin ja Plantingin riita ei päättynyt edes kruunuvoudin tuomioon, konkurssiin, ulosmittaukseen ja kuolemaan 1875, sillä Ervast jatkoi oikeustaisteluaan kuolinpesän kanssa.
Lapin kultahistorian ensimmäisestä sankarista Konrad Plantingista tuli niin tv-sarjassa kuin todellisuudessa kultahistorian ensimmäinen konna. Hänelle kävi samoin kuin kapteeni John August Sutterille Kalifornian suuressa kultaryntäyksessä 1850-luvun alussa. Kultaryntäys tuhosi hänen elämänsä ja rikkautensa, peltonsa ja karjansa.
Sarjan toisessa osassa tiivistettiin kerronnallisista syistä monta vuosia kestänyttä prosessia kultariitojen kohdalla.
Venäläiset sotilaat marssivat sulkeista Kultalan pihalla käskyjen saattelemana. Todellisuudessa Ivalojoella ei ollut yhtään venäläistä sotilasta, vaan koko virkamieskunta poliiseineen olivat suomalaisia päällikkönä nimismies Zenofon Nordling, josta myöhemmin tuli sekä kullankaivaja että Inarin nimismies Kaamaseen.
Ervasti ja Lepistön vaatiessa oikeuksiaan Kultalan vuorimestarilta kesäkuussa 1870 ovat maanmittareiden valtauskartat jo valmiina seinillä. Tämähän ei tietenkään ollut mahdollista, sillä ensimmäinen valtaus saatiin virallistettua vasta juhannuksen tienoilla ja kesän loppuun mennessä työt ehdittiin aloittaa 18 valtauksella.
Frans Björklundin tarinan ryyppäämisestä, nukahtamisesta jokivarteen ja unesta, jonka perusteella hän löysi alueen rikkaimman kultapaikan, kirjoitti ylös Max Peronius 1930-luvulla. Arkistojen valossa tarina on pääpirteissään tosi. Frans löysi alueen parhaan kultapaikan, kaivoi siitä parina kesänä yli 20 kiloa kultaa, ryyppäsi rajusti Kultalan kapakassa, häntä hoidettiin lääkkeillä ja oopiumilla, hänen tukijansa ja rahoittajansa oli kauppias Govenius ja hän kuoli Oulussa viinaan huhtikuussa 1873 suunnitellessaan tulevan kesän kultatyömaataan.
Tämäkin tarina jatkuu sarjan kolmannessa osassa. Kullan seuralaisena on onnen sijalla usein köyhyys, kirous ja kuolema!
Kultatarinan loppu
Vuorimestari Thoreldin yhteenveto Ivalojoen ensimmäisen kultakesän tuloksista. Kokonaisaalis oli yli 19 kiloa, Björklundin tehdaspiiri 8 on merkitty postimies Melanderille, Manninen eli Björkman kätkeytyy numero yhteen ja Plantig yhdeksään,
Kullan kimalluksen viimeinen, 3. osa jatkaa tarinaa Ivalojoen Kultalan rantavaltausten riidoista, joissa Ervast ja Lepistö taistelee oikeuksistaan virkamiehiä, kruununvouti Plantingia sekä kauppias Goveniuksen ja merimies Björkmanin eli Mannisen kanssa.
Tämä tarina on pääpirteissään totta. Björkman tunsi hyvin Ervastin ja Lepistön jo ennen kultamaille tuloaan. Hän oli ollut oppipoikana priki Kalevalla 1845-47 ja miehistöluettelosta löytyy Lepistön nimi jungmannina. Edvard Björkman oli käynyt kullankaivajana Uudessa Seelannissa ja Ivalojoella tullessaan oli 37-vuotias. Hän piti päiväkirjaa ja toimi kauppias Goveniuksen työnjohtajana ja yhtiömiehenä.
Harva on Lapin kullalla rikastunut, mutta monelle se on tuonut tarpeellista lisäansiota. Yksi rikastuneista saattaa olla Rovaniemen eteläpuolella Kemijoen rannalla asuva Ruikan suku ja kuvassa näkyvän talon kerrotaan olevan Ivalojoen kullalla rakennettu. Tämä talo jaettiin myöhemmin kolmeksi suureksi taloksi, jotka ovat vieläkin jäljellä. Kuva Kari Laurilan sukuarkisto.
Oulun Wiikkosanomissa oli 27.8. 1870 uutinen ampumisesta Kultalan kapakassa. ”Epu” kirjoitti muistikirjaansa ”Laulun Ivalojoesta”, jonka mukaan pietarilainen kullanetsijä ampui kohti hänen sydäntään, mutta hän nosti kätensä eteen ja luoti jäi kouraan . Samassa muistikirjassa on pilkkalaulu Kultalan viranomaisista ja erityisesti poliisi Keräsestä. Televisiosarjan tarina Björkmanin ja poliisin Schneiderin eli ”Neeterin” tyttären romanssista on täysin keksitty.
Totta sen sijaan oli Frans Björklundin tarina alueen rikkaimmasta kultavaltauksesta, kymmenistä kultakiloista ja kuolemisesta viinaan keväällä 1873 ennen Ivalojoelle lähtöä. Suosalon esittämä roiston ja veijarin rooli oli suurimmalta osaltaan keksittyä ja sen lähtökohtana oli Jaakob Kawerin kiistanalainen tuomio lompakkovarkaudesta Fredrik Grönholmin kultatyömaalla. Toukokuun lopulla 1870 Kaweri vangittiin, koska hänen nukkumapaikkansa kohdalta puisen laavun suojista löytyi etsitty Pellikan lompakko. Mies vietiin kuukausiksi Kittilän ”puulinnan” ja tuomittiin syksyllä viiteen pariin raipaniskuja. Kaweri katosi jäljettömiin ja hänen sukulaisensa Airi Haataja on kirjoittanut aiheesta oopperan ”Kawerin kultamaa”, jonka sävelsi Kaj Chydenius ja sitä esitettiin Raahessa helmikuussa 2007.
Kullan salakuljetuksesta Ivalojoelta Norjaan ei ole olemassa mitään dokumentoitua tietoa, ainoastaan huhupuheita. Åke Lindmanille Ivalojoen kullankaivusta kauan sitten kertonut Juhani Magga esitti salakuljettajaa. Lapin kullan historian kirjoittaja Herman Stigzelius oli sitä mieltä, ettei salakuljetusta tapahtunut. Kullan pakkomyynti valtiolle päättyi vuonna 1875, jolloin kiinnostus kultaa kohtaan oli laimentunut, väki ja virkamieskunta vähentynyt. Uusi nousu koettiin vuosikymmenen vaihteessa, jolloin suurin ryntäys suuntautui Sotajoelle ja Palsinojalle.
Vanhoista ensimmäisen kultaryntäyksen 1870 miehistä Ivalojoella oli 1880-luvun alussa vain Björkman Palsinojan suussa, poliisina työskennellyt Schneider eli ”Neeteri” Palsin keskijuoksulla, Matti Ruikka Ivalojoen Saarnakönkään paikkeilla ja Ervast Kyläjoensuun yläpuolella.
Lue Neeterin tarina alla olevasta linkistä:
Palsinojan Neeteri – tarina tilastojen takaa | Kultahippu.fi
Naisia Ivalojoen kultaryntäyksen alkuvuosina oli paikalla vain muutamia. Rastin Ralla-Kaisa oli Samuli Paulaharjun kirjasta ”Wanhaa Lappia ja Peräpohjolaa” mukaan Frans Björklundin emännöitsijä, joka isäntänsä tapaan vietti railakasta elämää Kultalan kapakassa ja katosi ”ryssän mukana” Venäjälle. Kesällä 1872 Björklundin henkilöluetteloon ja merkitty kaksi naista Greta Erkkilä ja Sanna Hurnasti. Greta oli töissä syksyyn saakka, mutta Sannan merkitään eronneen joukosta heinäkuun alussa. Hän saattoi olla esikuva Ralla Kaisalle!
Seppo J. Partanen
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.