Jäähyväiset Lemmenjoen kullalle ja jalokiville

Lemmenjoki muistoissani

Lemmenjoen kultaiset kesät 1974–2017 elävät muistoissa; tulipa tutkittua tarkkaan kilometrin pätkä Puskuojaa!  30 kiloa kultaa on löytynyt Tivolin ja Raumalan kämpän väliseltä alueelta.

Niilo Raumala kaivoi lapiolla 1954–1970 kultaa 10 kiloa, Raimo Kanamäki 1991–1999 koneella 18 kiloa ja minäkin otin talteen 1974–2017 jalokiviseulonnan ohessa 2 kiloa kultaa.

Luonto oli vuosimiljoonien aikana tehnyt hyvän esirikastuksen, kun virtaava vesi oli syönyt uomansa rapakallioon ja kuljettanut kevyet maat pois ja jättänyt raskaan kultapitoisen pohjasedimentin Nipalle, Ramille ja minulle.

Netistä löytyy Prospäkkäri 1/2012 ja siitä kirjoitukseni ”Karanneen kullan jäljillä”.

Arskan Facebook päivitys 5.6.2023

Lemmenjoen kullankaivajilla on lähtö lähellä.  Ankaralla taistelulla perustetut pysyvät kaivosoikeudet pyyhkäistiin pois Mauri Pekkarisen ja Anni Sinnemäen suhmuroinnilla ja Kimmo Sasin hienolla juristerian kukkasella: pysyviksi säädetyt kaivosoikeudet ovat perustuslain omaisuudensuojaa nauttivia varallisuusoikeuksia, mutta ne voidaan lakkauttaa ilman korvausta, ”koska oikeuksia ei siirretä valtiolle, vaan säädetään raukeamaan.”

Netistä löytyy päiväkirjani kiivaan oikeustaistelun vuosilta 1989-1995; www.lemmenjokikoru.net parin alkukuvan jälkeen.  Kun konekaivu siirtyi Miessiltä Puskulle, jouduimme viranomaisten ankaraan ristituleen; keinoja ei kaihdettu valtionhallinnon puolella.  Päiväkirjani sivulla 78 istuu kumppanini Raimo Kanamäki kahden rikospoliisin ylikonstaapelin saartamana syyllinen ilme naamallaan Tivolin kämpässä.  Metsähallitus oli tehnyt rikosilmoituksen järjestyssääntönsä konekaivuukieltopykälän vastaisesta toiminnasta.  Hallintoalamaisina kerroimme poliiseille, että Korkein hallinto-oikeus on kumonnut konekaivuukiellon, mutta ”tätä kaikki asianosaiset noudattakoot”-lause ei näköjään koske metsähallitusta.

Muistojeni äärilaidoilta:

 

Poliisien hienosta akkukäyttöisestä kirjoituskoneesta loppui virta ja kuulustelukertomuksia väännettiin kynällä liuskakaupalla.  Tivolista siirryttiin Raumalaan, kahvia ja pipareita kului, ja veronmaksajien rahoja.

Episodi on pieni palanen vuosikymmenen tappelua.  Kullankaivajat olivat lain oikealla puolella, viranomaiset väärällä.  Oikeusjärjestelmä antoi oikeutta, mutta rohkeutta todeta valitukset ja rikosilmoitukset shikaaniluonteisiksi (oikeuden väärinkäyttö) ei löytynyt. Ainoa poikkeus oli maaoikeustuomari Risto Orispää, joka totesi metsähallituksen vaatimukset kaivosoikeuskorvauksista mielikuvituksen tuotteiksi, täysin lakiin perustumattomiksi, ja määräsi metsähallituksen maksamaan oikeudenkäyntikuluja.

Lemmenjoen kaivosoikeustaistelussa olisi aineksia hallinto- ja oikeustieteelliselle tutkimukselle, väitöskirjatasoiselle.  Nyt kun lähtö lähenee ja mediassa asiaa käsitellään, olisi hyvä muistuttaa kuinka suurella vaivalla ja rahalla hallintoalamaiset oikeutensa hankkivat ja kuinka vähällä vaivalla valtiovalta pyyhkäisee ne olemattomiin.

Itse en halua minkäänlaista julkisuutta, henkilökohtainen elämänikin sai ikävän käänteen; Lemmenjoen kultamaat kukkivat enää muistoissa, puolison vakava sairaus asettaa elämälle ehdot.

Miten tähän on tultu

Inarin Lapissa on kaivettu kultaa 150 vuotta. Elinkeino on yhtä vanha kuin tokkapaimennukseen perustuva porotalous, joka nykyisellään on koneellistettua, luontoa kuluttavaa, raskaasti tappiollista ja monin tavoin verovaroilla tuettua.

Valtaosa Lapin huuhdontakullasta kaivetaan Lemmenjoelta. Siellä elää ja työskentelee jättiläismäisen kansallispuiston saartamana Euroopan Unionin pienin ja uhanalaisin ammattikunta alueella, jonka pinta-ala on 1.5 promillea kansallispuiston alueesta.

Kun Lemmenjoen kansallispuisto laajennettiin 1971 yli kulta-alueen, säädettiin perustamislaissa, että tulevilla säädöksillä ei saa estää kullankaivajien toimintaa. Ammattikullankaivajat toimivat kaivospiireissä, jotka Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut perustuslain suojaa nauttiviksi pysyviksi varallisuusoikeuksiksi.

Matti Vanhasen hallituksen tarmokas elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen saa kyseenalaisen kunnian Lemmenjoen vaiherikkaan kullankaivuuelinkeinon hävittämisestä. Kaivoslain valmistelussa Pekkarisen ja Anni Sinnemäen kesken sovittiin, että uudella kaivoslailla ei estetä ylikansallisten kaivosjättien toimintaa Suomessa. Hyvitykseksi vihreälle aatteelle uhrataan pienistä pienimmät, Lemmenjoen kullankaivajat, jotka rikastavat kultaa luomumenetelmin, vedellä huuhtomalla.

Kimmo Sasin johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta sivuutti kiusallisen laillisuusnäkökulman valikoidulla kuulemisella: kaivospiirien lakkauttamisasiassa kuultiin Saamelaiskäräjiä edustavaa poromiestä, mutta ei kaivosoikeuksien haltijoita. Niinpä kullankaivuun katsottiin haittaavan siinä määrin saamelaisten kieltä ja kulttuuria, että toiminta on kiellettävä.

Kullankaivu on alkutuotantoa. Elinkeinon hävittäminen näivettää muitakin aloja: korunvalmistusta ja kauppaa, matkailuelinkeinoa, kone- ja laitekauppaa. Yksistään Lemmenjoki-koruja on myyty Inarin kunnassa vuosikymmenten saatossa yhteensä miljoonilla euroilla. Suomen valtio ja Inarin kunta ovat saaneet verotuloa elinkeinonharjoittajalta, jonka toimintaa julkinen valta ei ole millään tavalla tukenut, vaan monin tavoin vaikeuttanut.

Arska Alhonen

Tämän tarinan alku ja loppu

 

 

 

 

 

 

 

Lue alla olevasta linkistä

Alhonen Sirkka-Liisa