Lemmenjoen nimen alkuperä

Tässä 1800-luvun alkupuolen norjalaisessa kartassa ovat nimet Lemmijock ja Waskojock. Keltainen viiva on norjan lappalaisille vuokratun laidunalueen raja. Kartassa ovat näkyvillä myös silloidet "kulkukeinot" eli talvitiet.

Tässä 1800-luvun alkupuolen norjalaisessa kartassa ovat nimet Lemmijock ja Waskojock. Keltainen viiva on norjan lappalaisille vuokratun laidunalueen raja. Kartassa ovat näkyvillä myös silloiset ”kulkukeinot” eli talvitiet.

Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla
© Seppo J. Partanen

Mistä Lemmenjoki on saanut nimensä? Useimmiten nimen sanotaan tarkoittavan lämmintä jokea. Nimellä ei ole mitään tekemistä suomenkielisen lempi ja lemmen sanojen kanssa, vaikka kulta ja lempi ovatkin läheisiä toisilleen.  Eipä nimellä taida olla tekemistä myöskään lämmön kanssa, vaikka muutamissa koskipaikoissa joki pysyy talvisin jäätymättä. Lemmenjoki on varsin kylmä paikka, sillä pakkanen laskee hyvin alas syvässä kanjoniuomassa.

Saamenkielen tutkijat sanovat joen nimen olevan inarinsaameksi Lemmee, josta pohjoissaamelainen muunnos on Leammi. Tästä on lyhyt hyppy sekä lempeen että lämpimään, mutta hyppy lienee väärään suntaan.

Inarilainen Matti Morottaja kertoi jokunen vuosi sitten Lapin Kansan sivuilla, että nimen alkuperä ja merkitys on nykypolville epäselvä ja samanlaisia nimiä on saamelaisalueella runsaasti.  Jos joen nimeksi olisi haluttu antaa Lämminjoki, se olisi ollut Lieggajuuha tai Lieggajohka.

Inarinsaamen opettaja Ilmari Mattus asettuu samalle kannalle selvitellessään alueen nimistön taustaa Metsähallituksen kirjassa ”Lemmenjoki, Suomen suurin kansallispuisto”. Jokihan saa alkunsa Lemmikäsjärvestä, joten on mahdollista,  että lähdejärvi ja joki ovat saaneet alkunsa samasta, tuntemattomaksi jääneestä kantasanasta.

Lemmenjoki siintää sinisenä Hengenahdituksenmäen loppupäässä.

Lemmenjoki siintää sinisenä Hengenahdituksenmäen loppupäässä. Alla on tuhansin toivein ja pettymyksin tallattu polku kultapuroille.

Lemmenjoen ja Vaskojoen tunturialueet ovat vuosisatoja olleet poropalkisia ja paljon nimistöä on peräisin tuosta kadonneesta ajasta.

Lemmenjoen ja Vaskojoen tunturialueet ovat vuosisatoja olleet poropalkisia ja paljon nimistöä on peräisin tuosta kadonneesta ajasta.