Pusku ja Ruittu ovat Nipan muistojen maita

Lemmenjokeen laskevat Pusku- ja Ruittuoja tulleet tunnetuksi suurten kultahippujen

löytöpaikkoina erityisesti 2010-luvulla. Syvissä kanjoneissa Lemmenjokeen laskevien purojen latvajängät ovat olleet kultaunelmien kohteena jo yli 70 vuotta ja tuoneet pettymyksiä vähintään yhtä paljon kuin onnen hetkiä. Kulta on syvällä soisen kunttakerroksen alla ja ylivoimaisen työn takana lapiolla kaivettavissa. Vasta konekaivulla Puskujänkä alkoi luovuttaa isoja hippuja. Sitä ennen se antoi vain lupauksia alueen löytäjälle; Nipa Raumala antoi vauhtia alueen kullankaivulle syys myöhällä 1954 poimimalla rihloista 103 g isommuksen.

Nipa löysi kaverinsa Martti Kohon kanssa lupaavasti kultaa kesällä 1947 Puskuojan latvapurojen varrelta. Hän oli tullut Lemmenjoelle edellisenä vuonna ja saanut hyvin kultaa Morgamojalta Jomppastenojan tienoilta. Häntä ei otettu mukaan valtaukseen, lähti suuttuneena etsimään uusia kultapuroja ja näin löytyi Puskun kulta. Nipa ja Matti eivät kauan saaneet nauttia Puskun hiljaisuudesta, sillä kesällä 1948 paikalle alkoi saapua uusia valtaajia. Moni heistä sai nopeasti kovasta työstä ja vähäisestä kullan tulosta tarpeekseen ja hakeutui muualle tai pullahti ulos kultapuroilta.

Nipa eli näissä maisemissa elämänsä loppuun eli kevääseen 1983 muutamia Tankavaarassa viettämiään vuosia lukuun ottamatta. Hän jätti jälkeensä valtavan määrän tarinoita, kaivumonttuja, ruostuneita ja loppuun käytettyjä lapioita, vaskooleita ja saappaita, mukavia muistoja yhdessä vietetyistä hetkistä Lemmenjoella, Inarissa, kaiken maailman turuilla ja toreilla, joilla teimme kullankaivua tunnetuksi. Ei siis ole ihme, että löin Lemmenjoen hitaasti kävelyn ennätyksen Merenluodon Karin kanssa heinäkuun alussa kulkemalla muutaman sadan metrin matkaa 5-6 tuntia. Molemmilla oli paljon muistoja Nipasta eikä aurinko suostunut laskeutumaan levolle tunturin taakse.

Pusku on väännös saamenkielen haukea tarkoittavasta sanasta Pus´ko ja 1900-luvun alun kartoissa puron nimi on Haukijuppuranoja ja Ruittuoja Pataoja. Lemmenjoen ensimmäinen kultalöytö tapahtui Puskuojan ja Lemmenjoen yhtymäkohdassa. Se sai aikaan kaksi vuotta kestäneen kultaryntäyksen alueelle kesällä 1902.

”Huonoin kultajoki”

Pusku ja Ruittu olivat kauan huonossa maineessa. Näin Heikki Kokko kertoi Puskuojan kullasta ja kaivajista haastattelussa 1955:

”Itäisemmällä Puskujoella ovat kaivaneet latvoilla Erkki Koskinen ja Yrjö Hummarkoski sekä Heikki Halminen, joka vielä jatkaa. Kaivaminen aloitettiin 1952. Hummarkoski jäi pois 1952 syksyllä, Koskinen kaivoi vielä viime vuonna. Kaivos on huonosti kannattanut. Kulta pohjassa. Meillä on näytteet. Alempana kaivoi Heikki Pihlajamäki ja Onni Savolainen sekä Uula Jomppanen 1951 ja -52. Huonosti kannattanut.

Pusku on Lemmenjoen alueen huonoin kultajoki. Hyvin epäsäännöllinen kultaan nähden. Tämän alapuolella kaivoi vielä Vihtori Koski yksinään huonolla tuloksella 1953 ja lopetti keväällä 1954.

Niilo Raumalalla on valtaus jollain Puskun lisäjoella, jota Kokko ei tunne. Nähtävästi ei ole kartalla. Löysi paikan viime kesänä. Löysi sieltä 102,5 g kvartsisekahipun. Joen latvat menevät melkein yhteen Kaarreojan latvojen kanssa.”

Nämä Heikin mielipiteet pohjautuvat kokemuksiin Morgamojan rikkaista kultamaista, josta hiput löytyivät helpommalla työllä ja vähemmällä vaivalla. Heikki lienee LKL:n pitkäaikaisena puheenjohtajana kuullut monta epätoivoista kuvausta Puskun ja Ruitun kullankaivun vaikeuksista.  Nipan lisäksi joku muukin uskoi Puskun kultaan. Merenluodon perhe pureutui Puskujänkään 1980-luvun alussa, hankki koneita ja laitteita oppien yritysten ja erehdysten kautta konekaivun perusteet. Samalla syttyi taistelu kasvavan byrokratian kanssa.

Nipa palasi Tankavaaran turistikylästä Lemmenjoelle ja antoi hyviä neuvoja. Kangasniemen Jaakko poikineen toi paikalle pienen ja itserakennetun kaivurin, jolla saattoi möyriä maata 3-4 lapiomiehen verran. Paras kesä Merenluodoilla oli 1989, jolloin kultaa punnittiin 10,7 kiloa. Se lienee Lemmenjoen ennätys yhdeltä kaivukaudelta ja ei ole sattuma, että Ivalojoella Frans Björklundin parhain kesä 1871 tuotti lähes saman kultamäärän 10,4 kg. Toinen kaivoi lapiolla, toinen koneilla.

Korukiviä ja kultakoruja

Nipa oli keskeisesti osallisena siinä, että kullankaivajat kiinnostuivat myös kultapurojen

korukivistä. Hän opiskeli kivitietoutta ja jakoi sitä auliisti muille. Hollolalainen kultaseppä Arska Alhonen löysi Nipan vanhojen kaivumonttujen laidoilta ja kämpästä kilokaupalla lumikvartsia, epidoottia ja muita alueen korukiviä. Arska sai kämpän ja alueen omakseen 1979. Nipan 103 gramman isommuksen löytöpaikalta löytyi 1988 kaunis 38 g kultahippu, joka sai nimen ”Lemmenjoen kaunotar”. Se kuten jokunen muukin isommus lienee kulkeutunut savimöykkyjen mukana rännin rihloista takaisin puroon.

Arska loi 1980-luvulta alkaen Lemmenjoen kullasta ja korukivistä upeita koruja, joita

myydään edelleen. Hän raivasi samalle tietä monelle uudelle korujen tekijälle, jotka jatkojalostavat hippukultaa ja kauniita kiviä. Arska kehitti myös kullankaivajien käyttämiä rännejä, rihloja ja muita laitteita korukivien löytämiseen soveliaiksi. Nykyisin Lemmenjoen viimeinen elinkautinen Raimo Kanamäki tuli Arskan kaveriksi kullankaivuuseen käyttäen siellä kaivinkonetta vv. 1992-1999. Kesällä 1975 Raimo löysi yksin kaivaessaan 127 g painavan isommuksen. Kuuden vuoden kokonaistulokseksi Arska on laskenut noin 15 kiloa kultaa.

Puskujängällä tehtiin loppuvuodesta 1990 seikkaperäinen kultatutkimus Alhosen, Merenluodon ja Minkkisen valtauksilla ja kaivospiireissä. Näytteitä otettiin peruskallioon asti laajalta alueelta ja ne tutkittiin geologi Erkki Kreivin johdolla rännittämällä ja vaskaamalla lämmitetyssä teltassa.

Puskujänkä tänään

Alueella on 2017 toiminnassa 6-7 luvallista kultatyömaata. Sirkka ja Kari Merenluodon yhtiö Kulta Propector hallitsee noin 2 km pituista ”Nipan kaivokset” kaivospiiriä, joka ulottuu Puskulta Ruitun keskijuoksulle. Nipa Raumalan kämpän paikkeilta lounaaseen on Arska Alhosen Kulta Safiiri kaivospiiri. Molemmat ovat vuodelta 1991. Ylimmän osan alueestaan Arska möi Jukka Vitikalle. Mika Telilän noin kilometrin pituinen kaivospiiri ”Ruitun ihme” sijaitsee puron latvahaaroilla Merenluodon naapurissa. Ruitun keskijuoksulla Nipan kaivosten alapuolella on Lasse Ollikaisen ”Hippu” kaivospiiri ja siitä alavirtaan pienen matkan päässä Maija-Liisa Peltosen kullanhuuhdonta-alue. Puskun latvalla on yksi kullanhuuhdonta-alue ja yksi hakemus.

Muistojen kultaa

Omat muistoni Puskun ja Ruitun maisemista tuovat mieleen monta mukavaa ihmistä ja hauskojen tapahtumia vuosikymmenten takaa:

• Kannoimme Timosen Martin kanssa 1980-luvun alussa kiroillen sormet verillä kiviä muovikasseilla Ruitulta Morgamille. Lupauduimme urakkaan Tiihosen Kaukon pyynnöstä, joka oli seuraavana päivänä lähdössä kotiinsa Tampereelle. Kaukon koti ja kaikki asumukset olivat täynnä kiviä, mutta niitä ei ollut koskaan tarpeeksi. Pellisen kämpällä meitä odotti Pihlajamäen Heikki tehdäksemme radiojuttua. Heikki katsoi virnuillen kantamuksiamme ja tokaisi: ”Olisitte heittäneet kivet takaisin puroon ja keränneet tuosta saunarannasta uudet. Ei se Kauko olisi mitään huomannut”.
• Istuimme tervetuliaispaukuilla Kangas Jaskan kämpässä. Kultaprofessori Herman
  

  Tutkin Hermanin kanssa Merenluodon isomushippua kesällä 1991. Kultaprofessori kuoli 10.5. 1993.

  Stigzelius myhäili tyytyväisenä päästyään vuosien jälkeen tutuille kultapuroille. Jaska soitti tapansa mukaan kotiin ja sai sieltä tiedon, että tunturin toiselta puolelta oli löydetty suuri kultahippu. Samalla aukesi ovi ja Merenluodon Kari astui sisään ja laittoi Hermannin kouraan kultakimpaleen. Hän tutki sitä tarkkaan ja näytti entistä tyytyväisemmältä. Kari kertoi hipun löytyneen samalla hetkellä, kun pienkoneemme laskeutui tunturi päällä. Hippu painoi 72,1 g ja se nimettiin ”Hermannin onnettareksi”.

• Jälleennäkemisen riemua ja juhlimisen aihetta riitti aamutunneille asti. Ehdimme Merenluodon Karin kanssa tehdä siinä ohessa hitaasti kävelyn Lemmenjoen ennätyksen Puskun ja Ruitun välillä, taisi olla 5-6 tuntia runsaan puolen kilometrin matkalla. Aamulla Herman tutki Minkkisten kämpän edustalta löytynyttä kultapitoisen kvartsikimpaleen paikkaa. Katseli maata, taivasta, ilmasuuntia, veden virtaussuuntia ja osoitti sormellaan jängän laitaan: ”Tuosta se on lähtenyt, emäkalliosta”. Kaksin jäätyämme hän kysyi puolileikillään: ”Uskoitko minua”. Osasin antaa siihen vain yhden oikean vastauksen: ”Otetaan Herman konjakit”. Siitäkö ne ovat kotoisin tämän kesän isomuksetkin?
• Etsin Kelan Jukan kanssa Alhosen Arskaa tuntikaupalla kämpästä, ympäristöstä ja Puskun kairasta. Lipsasen ja Postilan Pekat tiesivät kertoa, että mies oli lähtenyt kulkemaan kohti Puskulampea, koska siellä voisi olla kypsää raparperiviiniä. Marssimme sinne ja popsimme matkalla kypsiä hilloja jängältä. Leiri näytti autiolta ja tyhjältä. Kävelin lammen rannan telttasaunalle. Sisältä kuului hiljaista puhetta, oviaukon ulkopuolella oli puolilleen juotu viinisaavi. Astuin sisään ja näin kahden miehen istuvan kylmän saunan lauteilla. Toinen nousi ylös ja totesi selkeästi artikuloiden: ”Seppo J., en odottanut tapaavani sinua täällä, istupa lauteille”. Hän oli Alhosen Arska.
• Oli suuri houkutus jäädä Puskulammelle yöksi, sillä Lemmenjoella oli kiertänyt kutsu ”Sarvikuonon” syntymäpäiväjuhlille. Marssin yötä myöten vesisateessa Pellisen kämpälle ja Jukka jäi perehtymään Lemmenjoen arkeen. Perillä aioin viedä märkiä vaatteita kuivumaan Pellisen sisälämpöön ennen vetäytymistä lopen väsyneenä telttaan yöpuulle. Kello oli vierähtänyt aamuyön puolelle, ja kämppä oli täynnä rippikouluretkellä olevia kuopiolaisia lapsia. ”Monokkeli” oli kertonut heille koko illan kullankaivajista ja jutut olivat jo käyneet vähiin. Hän hihkaisi kovalla äänellä; ”Tuossa on mies, joka tietää kaiken. Kysykää häneltä”. Siirsin kysymykset ja vastaukset seuraavaan aamuun.
• Sarvikuonon eli Riipan Pentin juhlista kuulin myöhemmin monta hauskaa tarinaa. Juhlakalu oli nukahtanut hetkeksi auringonpaisteeseen ja kaverit päättivät tehdä hänelle jekun. Komea nenä voideltiin hieman hunajalla ja siihen upotettiin kultahippua. Kullan tuoksu herätti miehen. Sarvikuono jäi pysyvästi Puskun maisemiin, sillä pojat levittivät hänen toivomuksestaan tuhkat Lemmenjoen tuuleen. Eikä hän ole ainoa, jonka viimeinen toivomus on ollut saada ikuinen leposija täältä. Ennen häntä tunturituuli otti omakseen Risto Mäkipuron 2016 ja Sylvia Petronella van der Moerin 2014.

Seppo J.