Näin syntyi Pyrkyripalsta

Kai Rantanen ja Vesa Veijalainen Pyrkyripalstalla LKL:n 70-vuotisjuhlien kunniakäynnillä. Kai oikealla puolella keloristi vuodelta 1988 ja takana vasemmalla Emäsuoni muistomerkki vuodelta 2012.

Pyrkyripalstasta on tullut Inarin uusi matkailunähtävyys, jota ilman Lappi ei olisi Lappi eikä Inarin hautausmaa kullankaivajien viimeinen valtaus, etsitty emäkallio. Lapin Kullankaivajain 70-vuotisjuhlat 14.9. 2019 aloitettiin perinteisesti kunniakäynnillä ja seppeleenlaskulla Pyrkyripalstalle. Liiton toiminnanjohtaja Kai ”Mullis” Rantanen kertoi palstan syntyhistorian. Se sisälsi paljon uutta tietoa, ja ansaitsee tulla muidenkin kuin paikalla olleiden tietoon:

Kullankaivaja Matti Finne tuli Miessijoelle toverinsa Jalmari Hepo-ojan kanssa Lemmenjoen ryntäyksen alussa 1948. Hänelle myönnettiin 11.7.1949 valtaus ”Vasapalo”, mutta uusilla, iskemättömillä kultamailla sattui käteen ”Ei voittoa” arpa. Huonosti onnistui Matilta myös kaivukesä 1950. Kultapullon pohjalle ei paljon muruja kertynyt. Eipä niitä ollut tiedossa sitten rinnan alle rintamaillakaan.

Finne oli pykännyt pienen ja vaatimattoman turvekömmänän Miessin latvoille ja päätti jäädä talven yli kultamaille. Jonkinlaisena viraabelihommana hänet nimettiin vasta perustetun Lapin Kullankaivajain Liiton puolesta kulta-alueen vartiomieheksi. Ajatuksena nimityksen takana oli se, että kokouksessa 17.9.1950 voitiin kerätä jokaiselta liiton jäseneltä gramma kultaa kultamaiden Matille.

Kaveria ei jätetty

Talvi oli pitkä ja rankka, eivätkä Matilla eväät olleet parhaasta päästä. Kun kevät -51 lopulta vääntyi alastomana ja martona pohjolan perukoille, virisi entistä innokkaampi kuhina kultapurojen varsille. Talven aikana huonoon kuntoon joutunut Matti alkoi kuitenkin puhella, ettei hänestä taida enää olla työntekijäksi.

Matille tehtiin paarit, jolla kyynelsilmin Miessiä katsellut vanha, – 54-vuotias -, kultamies kannettiin Jäkäläpäälle raivatulle lentokentälle lentokyytiin kylille, ja siellä Inarin nimismiehen virkataloksi Lapin kullan löytövuonna 1868 perustetulle Toivoniemen tilalle. Ivalojoen Kultalan virkamiehenä, kullankaivajana ja Inarin nimismiehenä sekä kunnankirjurina toimineen Xenofon Nordlingin toimesta Toivoniemen tila oli sittemmin (1878) siirretty Juutuanjoen suusta Toivoniemeen. Tyhjilleen jääneelle mallitilalle oli ankaralla kädellä Inaria ja inarilaisia runnoneen silloisen sikainfluenssan, espanjantaudin (1920) jäljiltä perustettu orpolapsien ja avuttomien vanhuksien turvakoti.

Yhteisöllisyyden tunne kaivajien keskuudessa oli Lemmenjoen ryntäyksen alkuvuosina vahva. Finnen tiedettiin olevan huonossa kunnossa, ja sosiaalisena tulonsiirtona päätettiin 23.9.1951 liiton kokouksessa Pellisen kämpällä kerätä hänelle avustus, joka tuotti 1500 markkaa ja 25 grammaa kultaa.

Hautakivi ja puoli kiloa karamellia

Keräyksen tuotto postitettiin asiamiehen kautta Toivoniemeen saatteena että Matti Finne voi sen siellä käyttää viihdytyksekseen. Enok Kangasniemi laittoi saatekirjeeseen varmuuden vuoksi, että ”mikäli Matti kuitenkin sattuisi olemaan kuollut, on keräysvarat käytettävä hänen hautakivensä hankkimiseen ja tarjottava Toivoniemen vanhoille hautajaiskahvit”.

Matti Finne oli kuollut neljä päivää ennen keräyksen suorittamista 19.9.1951. Hänen hautapaikkansa ympärille Inarin hautausmaalle alkoi lähes 30 vuotta myöhemmin rakentua kullankaivajien hautarivistö, Pyrkyripalsta. Liiton puheenjohtajan Heikki Kokon toimesta Finnen haudalle hankittiin marmorilaatta.

Toivoniemen vanhoille tarjottiin kullankaivaja Matti Finnen laskuun 2 kg verokahvia ja ½ kiloa karamellia.

Kultamiesten kirkkomaan valtaus

Rikkaimpien ja helpoimpien esiintymien tyhjentäminen ja kullan maailmanmarkkinahinnan romahdus 1954 hiljensi kultapurot ja liiton toiminnan.

Liiton nimissä laskettiin seppeleitä hautakummuille, vaikka juuri muuta toimintaa ei ollut. Kun kuolemankaltaisesta horteesta eloon herännyt liitto vietti syyskuun 18. -19. päivä 1969 20-vuotisjuhlaansa Pellisen kämpällä Lemmenjoella, kävivät Kokko-Heikki, Omenais-Matti, Martti Marttila ja Tiera edellisenä päivänä laskemassa kukat Inarin hautausmaalle haudattujen kullankaivajien haudoille.

Johtokunnan kokouksessa 26.3.1977 pohdittiin kullankaivajien silloisen nestorin, Jaakko Isolan esittämistä liiton kunniajäseneksi. Asia päätettiin siirtää seuraavaan vuosikokoukseen.

75 vuotta 10.1.1978 täyttänyttä Isolaa ei senkään vuoden vuosikokouksessa kutsuttu kunniajäseneksi.

Kun loppuun saakka aktiivisesti kultaa kaivanut Isola 12.09.1978 kuoli, esitti liiton puheenjohtaja Heikki Kokko Inarin srk:n saamelaispappi Tapio Leinoselle, että kuolleet kullankaivajat haudattaisiin jatkossa siihen riviin, mihin Finne oli liiton keräämillä varoilla vuonna 1951 haudattu.

Tällainen ”kirkkomaan valtaus” sovittiin ja 24.9.1978 Jaakko Isola haudattiin rivistöön ensimmäisenä Finnen jälkeen. Vain vajaa viikko tästä paloi Isolan hautajaisista Lemmenjoen Jäkälä-äytsiin palannut Veikko Nevalainen kämppäänsä, ja hänet haudattiin rivistöön seuraavana.

Pyrkyripalsta

Liitto vietti 30-vuotisjuhliaan 22. – 23.9.1979 Hotelli Laanihovissa Laanilassa ja vauhtia haettiin taas Inarin kirkkomaalta. Väinö Hoppu, hoputon Hoppu, oli lähtenyt Kultakodilta uusia kultamaita haeskelemaan ja löytynyt Lisman perältä teltastaan kuolleena. Hänet oli haudattu vain pari päivää ennen juhlia.

Juhlien jälkeen tunnelma oli apeanlainen, muistelukset kääntyivät paremmille kultamaille siirtyneisiin vanhoihin väärteihin. Perustavassa kokouksessa mukana olleitakaan ei ollut saapuvilla enää kuin yhdeksän.

Tässä tilaisuudessa kultamiesten Juutuanjoen törmällä oleva viimeinen valtaus sai nimensä Pyrkyripalsta.

Seppo J. Partasen Erä-lehden artikkelissa kertoman mukaan puheenjohtaja Heikki Kokko oli lounaspöydässä todennut Inarin kirkkomaalla olevan jo neljä kultamiestä rinnakkain, ja koko rivin olevan varattuna seuraaville. Liiton ensimmäisen puheenjohtajan Kullervo Korhonen otti kynän käteensä laatiakseen vuorolistan siitä, kuka joukosta mahtaa olla seuraava. Silloin Heikki Kokko totesi, että ”eläpä suotta vuoroja mieti. Niitä on pyrkyreitä tälläkin alalla. Menevät toisen vuorolla”.

”Pyrkyrien palstalle on pystytetty risti”

Prospäkkärissä 1 / 1984 Tiera totesi liiton rivien harvenneen – ”pyrkyripalstallakin” oli jo 14 hautaa. Tiera esitti kaksi vaihtoehtoa kultamiesten muistamiseksi; yhteinen iso risti hautausmaalle pyrkyripalstan viereen tai muistomerkki Inarin kirkolle.

Seuraavana vuonna valtuutettiin puheenjohtaja Jaakko Kangasniemi käymään asiasta valmistavia neuvotteluja. Vuonna 1986 Arto Kangasniemi hoksasi Inarin-Menesjärven väliltä kelon, jonka luonto oli muovannut täydelliseksi muistoristiksi Pyrkyreitten palstalle. Ei sellaista olisi saanut keltään kuvanveistäjältä tilattua.

Kullervo Korhonen Heikki Kokon siunaustilaisuudessa 1982.

Vuodelle 1987 puheenjohtaja valtuutettiin teetättämään valmiiksi pyrkyripalstalle tuleva keloristi, ja ristiin kiinnitettävä vaskooli kaiverruksineen.

Lopulta, vuoden 1988 toimintakertomukseen voitiin kirjata: ”Pyrkyrien palstalle on pystytetty risti.”

Liiton 40-vuotisjuhlat juhlittiin 23.9.1989 Inarissa. Juhlat aloitettiin kokoontumalla Pyrkyreitten palstalle, jossa lääninrovasti Jouko Lepistö vihki uuden muistomerkin kultamiesten muistoa ja merkitystä kunnioittavin sanankääntein. Jaakko Kangasniemi ja Yrjö Korhonen kiinnittivät vaskoolin vaienneiden kultamiesveljien yhteiseksi muistoksi pystytetyn honkaristin kylkeen.

Kullervo Korhonen tutustumassa hautaristiin Kangasniemen omakotitalon seinustalla. ”Olisiko luonnollisempaa, jos minä kävisin tähän makuulle”, hän sanoi kuvaajalle. Vuoden kuluttua 1989 hänet haudattiin hautaristin lähelle.

Jaskan vanhan vaskoolin reunoja kiertämään on kaiverrettu Tieran muistolause ”Nukkuos kullankaivaja Suuren Vaskaajan huomassa”.

Ruokahalun tiedetään kasvavan syödessä. Niin kävi myös Pyrkyreitten palstan muistomerkin kanssa. Vuosikokouksen 1994 alla liiton johtokunta sai pohdittavakseen jäsenaloitteen patsaan pystyttämiseksi. Aktiivinen Ivalojoen toimikunta valtuutettiin selvittelemään asiaa ja sen kustannuksia tähtäimessä liiton 50-vuotisjuhlat.

Niiden preliminäärinä vietettiin 45-vuotisjuhlat 10.9.1994.

Johtokunnan kokoukseen toi Yrjö Korhonen tiedon Lapinkullan Ystävät Ry:n ajatuksesta hankkia muistopatsas Inarin hautausmaan Pyrkyripalstalle. Liitto antoi suostumuksensa hankkeelle, ja Jaakko Kangasniemi nimettiin liiton edustajaksi asiassa.

Patsashanke muodostui elämää suuremmaksi kysymykseksi linnarauhan Lemmenjoen konekaivuväännössä saavuttaneelle kaivajayhteisölle, ja oli aikanaan kiivaidenkin kannanottojen aihe.

Ilmassa oli suuren taidejuhlan tuntua; oli kuultu rovaniemeläiseltä taiteilijalta, Tenho Tuomivaaralta tilatun kolmimetrinen symbolistinen kartio tai soiro keloristin tilalle Pyrkyreitten palstalle. Keloristiä aikanaan katsastamassa olleet Kullervo Korhonen, Tiera ja muutama muu vanha veteraani olivat kuitenkin vannottaneet Kangasniemen Jaskaa puolustamaan sen paikkaa Pyrkyreitten palstalla niin kauan kuin heidän päänsä pystyssä keikkuisivat.

Liiton puolelta yhteyshenkilöiksi nimettiin Jaakko Kangasniemi ja Kari Virtanen, ja todettiin ettei patsashanke valmistu syksyllä vietettäviin liiton 50-vuotisjuhliin.

Juhlakirja juhliin kylläkin valmistui. ”Morgamin pyrkyreiksi” aamulla kello 7.30 nimetty inarilaisen Teuvo Lehtolan kirjoittama LKL:n 50-vuotis juhlahistoriikki. Kirjaan kuvitusta valitsemassa olleet Jaakko Kangasniemi, Pekka Salonen, Yrjö Korhonen ja Seppo J. Partanen pyörittelivät teoksen nimeä sitä löytämättä.

Aikaisen madon miehen Partasen Sepon tupinaan ja nimen tapailuun sietämättömän aikaisin seuraavana aamuna ärtyneenä herännyt Salonen oli punkaltaan tuumannut että Morgamihan nimessä pitää olla, koska liitto siellä perustettiin. Sepon mietteet taas olivat Pyrkyreiden palstalla ja niin kirjalle saatiin iskevä nimi. Alku ja loppu. ”Morgamin pyrkyrit”.

Itse 50-vuotisjuhlissa – jotka luonnollisesti alkoivat Pyrkyreitten palstalta – lääninrovasti Jouko Lepistö juhlapuheessaan lupasi liitolle valtauksen laajennuksen toiseen riviin. Inarin hautausmaalta löytyy yli 50 kullankaivajaveteraanin hautakummut.

Kaksi muistomerkkiä

Loppujen lopuksi kullankaivajien muistomerkki toteutui taiteilija Pauli Lumentien suunnittelemana ja toteuttamana Ivalon hautausmaalle. Paikallislehti Inarilaisen ja Lapin Kullankaivaja-lehden kustantaja Ukko-Media oli asiassa aktiivinen. Myös LKL vastasi Inarilaisen haasteeseen ja lahjoitti 1000 mk muistomerkin toteuttamiseksi

Emäsuoni-hautamuistomerkin suunnitteli ja toteutti taiteilija Antti Tenetz mustan maan aikana 2012. Inarin koulun rehtori Yrjö Musta tarjosi sääskivapaat työstötilat Inarin uudelta koululta.

Teos on osa ympäristöä; materiaalit puu ja kivet muuttuvat ja patinoituvat ajan myötä. Kaikki materiaalit pronssia lukuun ottamatta ovat paikallista alkuperää. Alustakivi on kvartsilohkare Kivekkään kvartsikalliosta ja puuosiin käytetty kelohonka Sotajokivarresta.

Liiton vuosikokouksessa kirvoitti iloisen naurunremakan toiminnanjohtaja Kai J. Rantasen vuosikokoukselle kertoma tieto siitä, että kuultuaan kvartsilohkareen tulevan kullankaivajien hautamuistomerkkiin, lupasi Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Seipäjärvi Metsähallituksen lahjoittavan lohkareen tähän käyttötarkoitukseen veloituksetta. Samoin puistojohtaja Kankaanpää lupasi Metsähallituksen metsureiden toimittavan hautamuistomerkkiin tarvittavan puumateriaalin lahjoituksena.

Emäsuoni-muistomerkin hankinta toteutettiin yhteisesti Lapin Kullankaivajain Liitto ry:n, Lapinkullan Ystävät ry:n, Kultaperinne ry:n sekä Pekka Salosen ja Pentti Karhusen muistorahastojen varoilla.

Kullervo Korhonen, joka oli jäänyt koneyrityksensä myötä velkaa Jukka Pelliselle,

Heikki Kokon siunaustilaisuus Pyrkyripalstalla, taustalla lähiomaiset Ranta-Marin vierellä.

pystytti myöhemmin tämän muistoa kunnioittaakseen vuonna 1953 surmansa saaneelle Pelliselle muistokiven Pyrkyreitten palstalle. Kulta-Korhonen itse haudattiin toivomuksensa mukaisesti vuonna 1989 samalle paikalle, johon Pellistä ei ole koskaan haudattu.

Liiton hallitukselta vaadittiin vuoden 2001 tulo- ja menoarvioon kirjattavaksi hautakiven hankkiminen Ville Keurulaisen haudalle, joka oli edelleen sitä vailla. Jäsenistön vanhaa kaartia olevat aloitteentekijät katsoivat liitolla olevan kunniavelka vuonna 1999 haudatulle Villelle; olihan tämä aikanaan lahjoittanut liitolle Kultakodin tontin. Villen hautakiveä ei sisällytetty budjettiin, vaan se hankittiin aiemmin säästöön jääneillä varoilla.

Heikki Kokko kuoli 15.9.1982 ja hänet haudattiin toiveensa mukaisesti perustamalleen Pyrkyreitten palstalle