Tämä on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla © Seppo J. Partanen
Jaakko Isola kämppänsä edessä syksyllä 1977.
Tuhannet ja taas tuhannet ovat sukupolvien ajan etsineet Lapin kultaa. Muutaman tiedetään ja joidenkin epäillään rikastuneen. Jaakko Isola poikkesi kaikista muista kullanetsijöistä. Hän löysi pitkän elämänsä aikana kultaa kymmeniä kiloja, mutta ei tarvinnut sitä. Norjasta saattoi talvisin hakea ahkiollisen halpaa margariinia, purkkilihaa, näkkileipää, tunturikoivikosta sai riekkoja, puroista kalaa ja elämiseen riitti kansaneläke. Jaska kätki löytämänsä kullan uudelleen paikkaan, jonka vain hän tiesi.
Jaakko punnitsee kultaa kesällä 1968.
Jaakko Isola syntyi Kärsämäellä 1903. Lappiin hän tuli Petsamon tietyömaille ja nikkelikaivoksille 1930-luvulla. Kullankaivu-uransa Jaska aloitti Laanilassa, Moberinojalla ja Sotajoella, josta muutti 1949 Lemmenjoelle yhdessä Kullervo Korhosen, Heikki Kokon ja Jukka Pellisen kanssa. Muiden poistuttua kultamailta enemmän tai vähemmän traagisesti Jaska asettui Miessijoen varrelle Kaarreojan suuhun rakentaen sinne kämppäkartanonsa, joka on nyt Lapin Kullankaivajain Liiton hallinnassa.
Aikaa oli viimkeistellä kaivujäljet; tässä Isolan ”rivinteerauksia”.
Näin hän eli syyskuun 12. päivää 1978 saakka Lemmenjoen kultapuroilla sopeutuen osaksi luontoa. Kaksi kulkijaa löysi Jaskan aamulla nukahtaneena kämppänsä laverilta ikuiseen uneen. Kissa nukkui vuoteen jalkopäässä. Kun kissaa tuotiin autolla etelään, se alkoi naukua nelostiellä lähestyttäessä Tankavaaraa ja siitä tuli yksi monista Kultakylän lemmikeistä. Hyllyssä oli kultapullo ja siinä kuluneen kesän saalis. Missä on kaikki muu Jaakko Isolan kulta! Valistuneiden arvioiden mukaan hän ehti sitä löytää lähes 30 vuotta kestäneen kullankaivajauransa aikana kymmeniä kiloja.
Valkoinen poro seuraa kulkijan liikkeitä Jaakko Isolan kultakätköjen maisemissa.
Monesti olen muistellut ensitapaamistani Jaakon kanssa kesällä 1968. Halusin ostaa häneltä parin gramman hipun. Hän kaivoi taskustaan kultapullon ja kaatoi sisällön valkoisen paperin päälle. Siinä oli pieniä hippuja ja en löytänyt mielestäni. Jaakko kaatoi hiput takaisin ja pani taskuunsa. Aikamme puhelimme muita asioita ja hän lähti käväisemään ulkona. Palasi kotvan kuluttua ja taas puheltiin niitä näitä. Lopulta hän sanoi muistaneensa, että onhan hänellä toinenkin kultapullo! Kaatoi paperille ja siinä oli isompia hippuja, joista yhden ostin.
Jälkeenpäin olen muistellut, että Jaakko oli kauan ”pihan perällä”, lienee käynyt kätköllään. Ylhäällä oleva kuva kultaa punnitsevasta Jaskasta ikivanha palttoo päällään on tästä tapahtumasta Isolan kämpässä viime vuosituhannella.
Valkoinen poro on monesti seurannut minua Jaskan kämpän lähettyvillä Martin Iiskonpalon rinteillä. En ole varma, haluaisiko se näyttää paikan, mihin Jaska kultansa kätki vai varmistaa, että kuljen kultakätköjen ohi. Siitä olen varma, että tuo valkoinen poro on Jaakko Isola, vanha kullankaivaja Lemmenjoen Miessiltä, missä hänet monta kertaa tapasin.
Kerroin valkoisesta porosta kullankaivaja Marjut Telilälle, jonka hätääntyneet retkeilijät hälyttivät havaittuaan miehen kuolleen. Marjut kertoi kohdanneensa valkoisen poron ensi kertaa palatessaan kämpälleen Isolasta viimeisen palveluksen oppi-isälleen annettuaan. Marjutkin on jo Lemmenjoen kultahistoriaa.
Jaakko Isola rikkoo ränniin yöllä tullutta jäätä syksyllä 1977. Vuoden kuluttua hänet löydettiin kuoleena kämpästään.
Jaakko Isola oppi elämään ympäri vuodet yksin Lemmenjoen erämaassa. Hän sopeutui olemaan osa luontoa ja sen ikuista kiertokulkua. Hän lienee niitä harvoja, jotka kulta teki onnelliseksi ehkäpä siksi, ettei hän sitä tarvinnut.
Lue alla olevasta linkistä Seura-lehdessä 6.10.1978 julkaistu kuvajuttu Jaakko Isolan elämästä ja kuolemasta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.