Risto Mäläskän Kultakiima

Risto Mäläskä toteutti kultaunelmansa

  • + Riston elämä päättyi 9.12. 2023 Inarissa, hän syntyi 3.8. 1941. Petsamossa. Legenda jää elämään Lapin ja Lemmenjoen kultahistoriassa.

Risto esittelee kultahippujaan ”kaksitoista opetuslasta” Inarin Kultahovissa 1980-luvun lopulla. Kuva Seppo J Partanen

”Lapin kulta on yli satavuotinen unelma, joka monta kertaa on ollut vähällä toteutua” viisastelin jossakin kirjassani. Nyt on pakko sanoa, että taisin olla väärässä tai ainakin liottelin asiaa. Lapin kulta on aina pettänyt suuret toiveet, mutta toteuttanut kullankaivajien pienempiä haaveita, tuonut voita leivän päälle ja avannut portteja parempaan elämään.

Tämän koki inarilainen Risto Mäläskä, jonka toteutunut haave nosti köyhyydestä hyvinvointiin, toi vaurautta ja ystävyyttä, avasi koko maailman, jonka toiselta laidalta löytyi vaimo kullalla rakennettuun kotiin Inarin Konesjärvelle. Riston elämästä kertoo Seppo Konttisen kirjoittama ja Minerva kustantamon julkaisema kirja ”Kultakiima, kullankaivaja Risto Mäläskän tarina”.

Seppo Konttinen on inarilaistunut entinen Yleisradion taloustoimittaja, joka vuosina 1974–2011 teki kriittisiä ohjelmia ja kirjoja rahasta, pankeista, laman uhreista ja aiheuttajista. Risto Mäläskä syntyi Inarin kirkonkylään, jossa yksinhuoltajaksi jäänyt äiti elätti nelihenkistä perhettä äärimmäisessä köyhyydessä. Lemmenjoen kultakuume oli suurimmillaan 1940-luvun lopulla ja Inari oli sen keskuspaikka. Asukkaille kulta ja kullankaivu loi unelman paremmasta elämästä. Erityisen tärkeäksi kulta nousi jälleenrakennuksen aikaan, kun väki palasi saksalaisten tuhoamille asuinsijoilleen.

Kultakuume tarttui myös kouluaan aloittavaan Ristoon ja johdatti lopulta Lemmenjoen kultamaille. Siellä hän ystävystyi legendaarisiin kultamiehiin. Raumalan Nipasta ja Korhosen Yrjöstä tuli Riston oppi-isiä ja ystäviä. Heidän ystävyytensä ja tarinansa ovat keskeisiä noin 200 sivuisen kirjan sisällössä, joka perustuu haastatteluihin sekä kirjallisiin lähteisiin.

Kullankaivajan ura avautui Ristolle kesällä 1965 Raumalan Nipan renkipoikana Puskuojalla. Kymmenkunta vuotta myöhemmin paljon nähneenä ja jotakin oppineena Risto kuljetti traktorikaivurin omalle valtaukselleen Miessijoelle. Kaksikymmentä vuotta aiemmin Kullervo Korhonen oli ”pullahtanut” kaivinkoneineen ulos kultamailta, eikä koneita tunturien keskellä sen jälkeen ollut kenellekään. Risto avasi koneillaan uuden aikakauden Lemmenjoen historiassa ja sitä kesti vuoteen 2021, jolloin kaivospiirit lakkautettiin ja koneet vaikenivat.

Kultakiima-kirja koostuu Risto Mäläskän ja Yrjö Korhosen yhteisistä matkoista eri puolille maailmaa, elämästä Lemmenjoella ja Inarissa, Nipan, Yrjön, Isolan Jaskan, Alhosen Arskan, Petronellan ja muiden Lemmenjoen kultalegendojen muisteloista, joita Seppo Konttinen on kirjoittanut Riston haastattelujen mukaan tietoja tarkemmin tarkastamatta. Oliko tämä ollut tietoinen valinta kuvaamaan Riston persoonallisuutta, mutta kirjaan on jäänyt virheitä tai väärinkäsityksiä.

Kirja teksti ajautuu karille ”totuuden valtamerellä” Isolan Jaskan tarinan lopussa. Jaskan kerrotaan kuolleen kämppänsä palossa ase kädessään. Jaska löydettiin kuolleena kämpästään 12. päivä syyskuuta 1978 ja kissa kehräsi poisnukkuneen kullankaivajan jalkopäässä. Toinen kultalegenda Veikko Nevalainen paloi kämpässään viisi päivää Inarissa pidettyjen Isolan hautajaisten jälkeen. Revolveri löytyi pihalla makaavan ruumin lähettyviltä. Poliisitutkinnassa ei havaittu todisteita siitä, että kultaa olisi yritetty ryöstää.

Isola oli nukkunut rauhallisesti ikuiseen uneen, sulautunut osaksi kaunista ruskamaisemaa. Löytäjät hakivat hädissään Marjut Telilän muutaman kilometrin päästä kultatyömaalta tekemään viimeisen palveluksen Jaskalle, jonka elämäntarina on kirjoistani levinnyt yhdeksi tunnetuimmista kultalegendoista.

Kirjan tekstiä ei pidä lukea kullankaivun historiana, vaan Mäläskän muistelona. Muutama muu uudelleen ”tulkittu” tarina kirjasta löytyy, vaikkapa Nipan, Kokko Heikin ja Ranta-Marin matka itsenäisyyspäivän juhlille 1977. Tuskinpa presidentin adjutantilla oli aikaa juhlapäivän aamuna olla kullankaivajia vastassa rautatieasemalla. Juhlapuvut eivät olleet Kansallisteatterin puvustosta vaan Kaisaniemenkadun pukuvuokraamosta. Nipa soitti pari päivää ennen ja sanoi, että löytäisinkö hänelle ja Heikille juhlapuvun. Hän antoi tarkat ohjeet: ”Koko on 52 ja epänormaali”. Näillä eväillä osasin valita koko repertuaarin tummasta puvusta juhlakenkiin ja päällystakkiin työpaikkani lähellä olevasta pukuvuokraamosta.

Juhlan jälkeisenä aamuna keräilin juhla-asut kahteen muovikassiin Nipan ja Yrjön yhteisen hotellihuoneen lattialta, kävin noutamassa Ranta-Marin omasta huoneestaan ja marssimme Marskin aamiaiselle. Hilpeitä tarinoita kuulin ”vanhoista akan luuhkanoista” ja Ranta-Marista, joka oli juuttunut kaksi kertaa saman kenraalin kunniamerkkeihin lapinpuvun päällä olevaan virkattuun hartiahuiviinsa. En ihmettelisi yhtään, vaikka Nipa olisi värittänyt kertomustaan Helsingin matkasta yhteisissä illanistujaisissa Inarissa ja Riston mielikuvitus hoiti loput.

Parhaimmillaan kirja on kuvatessaan Riston suurimman kultahipun löytymistä Thaimaasta. Sieltä hän poimi itselleen vaimokseen Tipin, joka suostui muuttamaan Suomeen, Lappiin, Inariin ja kotiutui Konesjärvelle. Onnen ja arjen löytämiseksi oli pakko opetella yhteinen kieli, uusia tapoja ja tottumuksia, sopeutua ja hyväksyä erilaisuus molemmin puolin.

Risto Mäläskä esittelee kultaa kämpässään Herman Stigzeliukselle heinäkuun alussa 1991. Kuva Seppo J. Partanen

Pitkästä kullankaivajan urastaan, kullan määrästä, koneista, laitteista ja ongelmista kirja kertoo lopultakin hyvin vähän. Senhän Risto teki itselleen selväksi ja kullankaivajaksi ryhtyessään. Hän ei pitänyt ääntä itsestään julkisuudessa ja siitä syystä sai muutaman toimittajan kyttäämään kultatyömaata lähipusikoista. Olin yllättynyt, kun hän 1980-luvun puolivälin tienoissa kullankaivajain liiton tapahtumassa Kultahovissa esitteli minulle ”kahtatoista opetuslastaan” eli löytämiään isoja kultahippuja, jotka sain myös kuvata löytäjänsä kanssa.

Olen iloinen siitä, että Lapin kulta ja kullankaivu kiinnostaa uusia kirjan tekijöitä. Milla Peltonen on kirjoittanut Mäläskän työn jatkajista, Telilän kultaperheestä, hyvän kirjan ”Äidin kullat”.  Marjut ja Risto, pojat Mika ja Ami sekä kolmas sukupolvi nosti koneellisen kullankaivun Lemmenjoella uuteen kukoistukseen, ja maksoi siitä kovan hinnan. Milla kirjoitti aiemmissa kirjassaan ”Erakot” kirjani faktoihin pohjautuvan tarinan Jaakko Isolasta. Anne Roth kirjat ”Tarunhohtoinen Tankavaara” ja ”Kultamaan tyttäret” täydentävät hyvin kultakirjojen kokoelmaa.

Seppo J. Partanen