Kadetti 2754 on poissa

Pitää olla rikas voidakseen kultaa kaivaa

Kullankaivaja, majuri evp.  Olli Fallenius

21.12.1922 – 20.9.2021

”Pitää olla rikas voidakseen kaivaa kultaa”, oikaisi Olli Fallenius, kun hänet esiteltiin ”rikkaana suomalaisena kullankaivajana” saksalaisille sotaveteraaneille. Olli oli tämän kertoessaan vanhin Lapin Kullankaivajain liiton jäsen. Tapahtumarikkaan elämänsä ja paikkansa vanhimpana kullankaivajana Olli jätti taakseen 98-vuotiaana Helsingissä 20. syykuuta 2021.

Olli Kaarnakarin nuoruus haihtui jatkosodassa; koulusta ylioppilaskirjoitusten jälkeen armeijaan, sieltä sotaan, koulutukseen ja rintamalle torjumaan neuvostojoukkojen suurhyökkäystä. Olli matkusti 1942 alkaneella kadettikurssilla numero 27 linnoitustöihin Kannakselle alkukesästä 1944. Viipurissa oli 4.6. rauhallinen sunnuntai päivä, rintama oli ollut kauan hiljainen, mutta ilmassa väreili outoa jännitystä, suurhyökkäyksen uhka. Radiosta kuultiin pian uutinen liittoutuneiden maihinnoususta Normandiaan, se enteili sodan kiihtymistä myös itärintamalla.

Suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta kello 6 aamulla rajuna lentopommituksena, sitten ennen kokemattomana tykkitulena ja jalkaväen iskuina suomalaisten puolustusasemiin. Kadettikurssi jatkoi linnoitustöitä vielä yhden pitkän ja valoisan kesäisen päivän. Illalla kävi käsky lähteä Santahaminaan. Poljettiin pyörillä läpi pommitetun Viipurin, pakenevia evakkoja, hevosia, karjaa ja sotilaita täynnä olevia teitä länteen poispäin murtuvasta rintamasta. Santahaminassa oltiin 17. kesäkuuta 1944. Seuraavana päivänä tuli tieto kurssin päättymisestä ja käsky 204 kadetin palaamisesta entisiin yksiköihinsä puolustamaan Suomen itsenäisyyttä. Kadetti 2754 matkasi vänrikkinä Kannakselle, heinäkuussa tuli tieto luutnantiksi ylentämisestä.

”Puolitoista kuukautta myöhemmin kurssilaisista oli kaatunut 27 ja haavoittunut 40. Emme tienneet leppoisina kesäpäivinä Kannaksella, mikä meitä odottaisi”, muistelee Olli sodan loppuvaiheita, joka vei hänetkin elämän ja kuoleman portille.

Olli haavoittui vakavasti kranaatin räjähtäessä hänen selkänsä takana metsikössä. Sirpale lävisti oikean keuhkon ja juuri luutnantiksi ylennetyn 22-vuotiaan veteraanin sota päättyi siihen. Toipumien kesti lähes vuoden ja suurin osa ajasta kului Punkaharjun sotilassairaalassa. Vasen keuhko jaksoi yksin palvella miestä elämän loppuun asti.

Sodan jälkeen Olli jäi armeijan palvelukseen toimien muun muassa Haminassa Reserviupseerikoulun johtajan adjutanttina. Sotilasura vaihtui 1950-luvun alussa yrittäjäksi ja myöhemmin rehtoriksi kosmetologikouluun. Hänellä oli Haminassa kosmetiikkateollisuusyritys, jonka hän myi suuremmalle konsernille ja siirtyi itse sen johtotehtäviin.

Saksan kielen taitoisena ja sotahistorian tuntijana alkuperäisen sukunimensä palauttanut Olli Fallenius toimi yhdyshenkilönä selvitettäessä saksalaisten sotavankien ja sotavainajien kohtaloita. Tässä luottamustoimessaan hän loi hyvät suhteet Saksan veteraanijärjestöihin ja sai sieltä paljon ystäviä. Fallenius nimi oli muuttunut v. 1935 Kaarnakariksi Ollin vanhempien toimesta.

”Muutaman gramman ja vuosien taistelun jälkeen uskallan sanoa, että kullankaivu on kannattanut”, luonnosteli hän kultamiesuransa lisäksi kullankaivua valvovaa byrokratiaa LKL:n laivaseminaarissa. Ura kullankaivajana alkoi, kun Olli tapasi sotakaverinsa Kalervo ”Veri-Kauhasen” Helsingissä. Tutustuminen kapteeni evp. Kauhasen (1924–1988) kultavaltaukseen Tankavaaran Loijakkokurussa 1980 sytytti kultakuumeen ja kahden vuoden päästä Olli teki oman valtauksensa. Lapin Kullankaivajain Liittoon Olli liittyi v. 2000 ja varsinainen jäsen hänestä tuli v. 2004.

Ollilla oli useita valtauksia Tankajoen varrella vuosina 1982–2020, ”renginkämppä” Vuotsossa.  ”Työtä on ollut 40 prosenttia kaivuajasta ja loput 60 prosenttia on mennyt taistelussa byrokratiaan vastaan. Kahden kultavaltauksen saalis taisi olla yhteensä 0,7 grammaa. Kultaa sain kotiin tuliaisiksi ostamalla tutulta kullankaivajaperheeltä, koen silti olevani kullankaivaja tai paremminkin kullanhuuhtoja”, tilitti Olli uraansa Mineralian lehtihaastattelussa alkuvuodesta 2019.

Rehti, auttavainen, elämänmyönteinen, huumorintajuinen kadetti 2754 jätti jälkeensä paljon ystäviä ja monta miellyttävää muistoa. Kiitos niistä!

Seppo J. Partanen, Hannu Aaltio

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.4. 2004, Kylkirauta 3.2014, Mineralia 1.2019, Kultahippu.fi/Henkilöhakemisto