Liisa ja Pekka palasivat yhteen

Liisa Hakala-Talvio saatettiin miehensä Pekan hautaan Inarin Pyrkyripalstalle lokakuussa 2024. Pekka ja Liisa tulivat Palsinojan sivupuron Elsanojan suulle kaivamaan kultaa kesällä 1976. Siellä he olivat vuoteen 1988 saakka. Pekka kuoli 19.3.1991 ja sai viimeisen leposijansa kullankaivajien ikiomalle palstalle Inarin hautausmaalla. Pariskunta ehti asua yhdessä Inarissa muutaman vuoden.

”Palsinoja eli hyvin värikään vuosikymmenen 1980-luvulla. Joen keskijuoksulle rakennettiin maantie ja suunniteltiin mittavaa matkailukeskusta. Yläjuoksulla puolestaan eli oma erikoislaatuinen kullankaivajayhteisö. Se otti uudella tiellä ajoittain käyttöön Palsin tullin, jossa pysäytettiin ohiajavia matkailijoita alkoholitarkastusta varten. Epävirallisesti tietenkin, ja lähes aina leikkimielellä. Palsin iloisen joukon keskuspaikkana oli Pekka ja Liisa Talvion valtaus ja kämppä. Joukko on hajonnut, miehet vaihtuneet, kämpät purettu tai palaneet, uutta on rakennettu, mutta muistot elävät”, kirjoitin 1990 ilmestyneessä kirjassa Kullan ja luonnon kutsu.

”Liisan omaiset olivat järjestäneet kauniin muistotilaisuuden. Se oli ehkä vaikuttavin sitten Korhosen Yrjön hautajaisten. Liisan veljen tytär Elina Hakala esitti kirkossa ja myöhemmin seurakuntatalon muistotilaisuudessa kappaleet Syyslaulu ja Elämälle kiitos niin sielukkaasti, että Luhdan Vesa joutui hillitsemään itseään, ettei olisi puhjennut aplodeihin kesken kirkonmenon.  Kullankaivajia, Pyrkyripalstaa ja yhteistä liittoamme muistettiin paljonkin tilaisuudessa”  viestittää valokuvien kanssa Lapin Kullankaivajain Liiton toiminnanjohtaja Kai Mullis Rantanen 13.10. 2024.

Pekka Talvio 22.2.1938 – 19.3.1991

Liisa Hakala-Talvio 13.9.1936 – 30.8.2024

Pentti Petelius takana ja Pekka Talvio rännin suulla pesemässä astioita  Palsinojan valtauksella 1981.

Seppo J. Partanen teksti ja kuva Palsilta, muut kuvat Kai Rantanen

Lue Vesa Luhdan muistokirjoitus Liisa Talvion vaiherikkaasta elämästä LKL:n jäsenlehti Prospäkkärin numerosta 4/2024, lehti löytyy netistä hakusanalla Prospäkkäri.