Lapin kullan kimallus 2019

Kullankaivajat juhlivat loistavan menneisyyden 

ja epävarman tulevaisuuden välissä

Puheenjohtaja Maija Vehviläinen leikkaa ekapalan LKL:n juhlakakusta. Neljäs sukupolvi kullankaivajia seuraa tarkoin taustalla.

Kullankaivajat juhlivat liittonsa 70-vuotista taivalta ja 150 vuotta jatkunutta kultahistoriaa Inarissa syyskuun puolivälissä 2019. Lapin Kullankaivajain Liitto perustettiin 18. syyskuuta 1949 Pellisen kämpässä Lemmenjoella. Yksityinen kullankaivaja marssi ensi kerran Ivalojoen kultarannoille kesällä 1869. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman löysivät Ivalojoen Porttikoskelta 2-3 kiloa kultaa ja siitä alkoi edelleen jatkuva kultaryntäys.

Juhlan aihetta siis oli paljonkin loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä. Näinhän se on ollut aina ennenkin. Sitkeimmät konekaivajat palasivat juhlien jälkeen viimeistelemään työtään Lemmenjoelle, jossa konekaivu päättyy ensi vuoden heinäkuussa. Suurin osa lapiokaivajista oli ehtinyt nostaa rukkaset naulaan, ja luontoäiti antoi siihen selvän vihjeensä; kuura maassa ja rännit jäässä.

Pyrkyripalstalla

Juhlapäivä alkoi kunniakäynnillä Inarin hautausmaalla kullankaivajain viimeisellä valtauksella. Kalmistossa on 50 – 60 aktiivikaivajan leposija, joista suurin osa liiton omalla Pyrkyripalstalla. Nimi syntyi liiton 30-vuotisjuhlien jälkitunnelmissa Laanilassa syyskuussa 1979. Kaksi vanhaa kultaveteraania oli sinä kesänä haudattu Inarin hautausmaalle kullankaivajille varatulle alueelle.

Juhlan lähtötunnelmissa liiton ensimmäinen puheenjohtaja Kullervo Korhonen kysäisi, että kukahan meistä seuraavana sinne viedään kaivaen kynän ja paperi. Puheenjohtaja Heikki Kokko katkaisi kiusallisen hiljaisuuden toteamalla; ”Pane se kynä pois. Niitä on tälläkin alalla pyrkyreitä, jotka menevät toisen vuorolla”. Nimi sai siivet ja nykyään se on muodostunut pyhiinvaelluspaikaksi ja nähtävyydeksi.

Toiminnanjohtaja Kai Mullis Rantanen tiivisti paikan historian, Maija Vehviläinen ja Ensio Kaustinen laskivat seppeleen honkaristille sekä Lapin Kullan Ystävien Pentti Hongisto ja Esko Orava Emäsuoni muistomerkille.

Juhlapäivän juontaja Vesa Veijalainen lausui Arvo Tiera Ruonaniemen runon Vaienneet veljet:

Vaijenneet veljet

Kai Rantanen ja Vesa Veijalainen Pyrkyripalstalla.

Olen kulkenut kummulta kummulle

ja purkanut muistojen kerää.

Te veljet,

Ensio Kaustinen ja Maija Vehviläinen laskevat seppeleen .

tänne uupuneet,

kultamaat on takana teiltä.

Te ootteeko täysin vaienneet,

onko yhteys katkennut meiltä.

 

Mutta luulen, viestit kulkevat,

te kuiskitte muistojen myötä:

ei kultaa kukaan lahjaksi saa,

eikä ikuisen rauhan yötä.

 

 

Nyt kuuntelen puiden huminaa

ja soittoa suvituulen.

Näen kukkia veljien haudoilla,

nyt teidänkö kuisketta kuulen.

 

Yhä kuljen kummulta kummulle

ja kuulen soinnun hennon.

Sen sävelen täällä kuulla voi

kuin lintusen kevyen lennon

 Kirkonkylä juhla-areenana

Juhlamiljöön ruskaa Nukkumajoen suussa.

Inarin kirkonkylä kasvaa ennen näkemättömällä vauhdilla, valloittaa kohta takaisin paikkansa kunnan keskuksena. Sen se menetti Ivalolle Petsamon tien valmistumisen jälkeen 1910-luvulla. Uutta elämää kylään ovat tuoneet kulttuurikeskukset Siida ja Sajos, saamelaisalueen koulutuskeskus ja vauhdilla lisääntyvä matkailu. Kulta on ollut kehityksen veturina ja kullankaivajat ovat pitäneet Inaria kotinaan Lemmenjoen kultaryntäyksen ajoista alkaen. Oman hautapaikan lisäksi kylässä sijaitsee 1970-luvulla rakennettu Kultamieskoti, jossa on liiton toimisto sekä kodit kolmelle kultaveteraanille.

Juhlien pitopaikaksi oli valittu uusi Wilderness hotelli kirkonkylän eteläpuolella Inarijärven ja siihen laskevan Nukkumajoen rannalla. Tapahtumaan osallistui satakunta jäsentä, kutsuvierasta ja esiintyjää. Päiväjuhlassa otettiin vastaan onnittelut, jaettiin lapinkultaiset ansiopinssit, julkistettiin juhlakirja ja nautittiin juhlakahvit ja marjapiirakkaa kuten 70 vuotta sitten Lemmenjoelle. Silloin sitä tarjoili Sylvia Petronella van der Moer 27:lle paikalla olevalle kaivajalle. Nyt emäntänä ja isäntänä oli liiton puheenjohtaja Maija Vehviläinen.

Juhlaillallinen alkoi ivalolaisen harrastajateatterin esittämällä katkelmalla näytelmästä ”Kultamaan unelmat”. Maija Vehviläinen nosti tervetulomaljan ja Antti Peronius valoi uskoa kullankaivun tulevaisuudelle; ”Kun Teuvo Lehtolan kirjoittaman 50-vuotisjuhlakirjan Morgamin pyrkyrit päätössanoissa katsottiin elettyihin vuosiin optimisesti, ei liene syytä edelleenkään olla toivoton, jos kuitenkin viisaasti varautunut”.

Uhkien ja isommusten aika

Veikko Väänänen ja Seppo J. Partanen esittelevät juhlakirjaa.

Lapin Kullankaivajain Liiton juhlakirja ”Uhkia ja isommuksia” kertoo kullankaivun vaiheista viime vuosikymmeninä. Siihen sisältyy paljon iloa ja surua, suuria kultahippuja, taistelua ja oikeusjuttuja yksityisen kullankaivajan oikeuksista, Åke Lindmanin elokuva ja tv-sarja, Petronella paluu, jäsenmäärän ennen näkemätön kasvu. Niistä koostuvan käsikirjoituksen laati toimittaja evp. Veikko Väänänen. Hän työskenteli Lapin Kansan aluetoimittajana Inarissa ja seurasi läheltä kultamaiden tapahtumia. Kauttaaltaan nelivärisessä kirjassa on 200 sivua ja satamäärin kuvia. Väänänen kertoi työstään ja tavoitteestaan juhlavieraille; ”Lähtökohtani on olla pienen ihmisen – kullankaivajan – puolella hänen taistelussaan työnsä ja elämänsä oikeuksista”, hän sanoi.

Kolmelle kiitoksena kultaa

Kolmelle jäsenille ojennettiin aidosta Lapin kullasta tehty pinssi kiitoksena liiton toiminnan merkittävästä edistämisestä:

Urpo J. Salo oli Kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastajana vuosina 1961 – 1995, jolloin Suomen valtiokin pyrki tukemaan malminetsintää ja Lapin kullankaivua. Koko pitkän virkamiesuransa ajan hän työskenteli linjakkaasti ja kaivoslakia kunnioittaen sen eteen, että mahdollisuus vakavasti otettavaan kullan etsintään ja kaivamiseen säilyisi Suomen Lapissa.

Seppo J. Partanen on tehnyt määrätietoisen ja mittavan elämäntyön kertomalla suurelle yleisölle, että Lapin kullankaivu ei ole mennyttä aikaa. Lapin kullankaivun julkisuuskuvan tietoinen rakentaminen ja yleinen kiinnostus kullankaivua kohtaan on synnytetty 1960-luvun lopulta alkaen aktiivisella ja tavoitteellisella tiedottamisella hänen myötävaikutuksellaan ja suurelta osin hänen toteuttamanaan.

Antti Peronius on joutunut tekemään edunvalvontatoiminnan vetäjänä käsittämättömän määrän vapaaehtoisia talkootunteja koettelemusten vuosikymmenten aikana Lapin kullankaivun puolustuslinjan eturintamassa. Erityisenä ansiona todettakoon, että Saamelaiskäräjät halusi erikseen Korkeimman hallinto-oikeuden kieltävän Antin toimimisen kullankaivajien asiamiehenä.

Takana loistava menneisyys

Kultamaat hiljenivät 1950-luvun alussa ja kultakulttuurin pelättiin hautautuvan historiaan. Toisin kuitenkin kävi. Jokirannat alkoivat parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen täyttyä uusista kullanetsijöistä. Vanhan polven elinkautiset ehtivät opettaa heille kullankaivun tiedot ja taidot ennen siirtymistään viimeiselle valtaukselle, sanoi Seppo J. Partanen kertoessaan kullankaivun viime vuosikymmenistä:

Tulin ensi kerran Lemmenjoelle kesällä 1968. Purojen varsille oli unohtunut kymmenkunta kultaveteraania. Tutustuin heihin, enkä sen jälkeen ole päässyt aiheesta irti. Suuria persoonallisuuksia, erämaan aidoiksi ja viisaiksi kypsyttämiä ihmisiä. Tein ensimmäisen kirjani, ja sen jälkeen niitä ilmestyi kymmeniä. Lehtijuttuja, radio-ohjelmia, esitelmiä ja yleisötilaisuuksia on lukematon määrä.  

Viime vuosikymmenet ovat olleet kullankaivussa tapahtumarikkaita ja dramaattisia. Uusi nousukausi alkoi 1970-luvulla ja se rikkoi kaikki vanhat ennätykset. Kaivajien määrä kasvoi tuhansiin, kultaa löytyi hyvin, uutiset isoista hipuista houkuttivat uusia onnenetsijöitä, kaivumenetelmät ja -laitteet kehittyivät. Vilkasta aikaa on jatkunut harvinaisen kauan, 40-50 vuotta. Aiemmat kultaryntäykset kestivät muutamia vuosia; Ivalojoki 1870, Sotajoki ja Palsinoja 1880, Laanila ja kalliokultakuume 1902, sen jatko-osa 1922, Tankavaara 1934, Lemmenjoki 1945.

Edessä epävarma tulevaisuus

Ehdin kymmenkunta vuotta sitten LKL:n laivaseminaarissa iloita siitä, että kullankaivu oli vihdoin löytänyt suuruutensa tai pienuutensa, jota se on etsinyt toistasataa vuotta; 20-30 ammattikullankaivajaa, satakunta puoliammattilaista, jokunen tuhat harrastajaa, merkittävä tulolähde paikallisille ihmisille ja vielä suurempi houkutin Lapin matkailulle. Erehdyin taas kerran, historia toistaa itseään, erehtymisessäkin.

Kullankaivu on nyt muutoksen edessä. Ammattilaiset vähenevät, kaivospiirit lakkautetaan, koneet vaikenevat Lemmenjoella kesällä 2020, isommushiput käyvät entistä harvinaisemmaksi. Lapin kullankaivu jatkaa identiteettinsä etsintää.

Tänään juhlan aiheensa yksittäinen kullankaivaja. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman kaivoivat 2-3 kiloa kultaa syyskesällä 1869 Ivalojoelta. Se antoi lähtölaukauksen kultaryntäykselle ja yli 150 vuotta jatkuneelle kultahistorialle.

Juhlavuoden pinssi toiminnanjohtajan rinnassa. Se täydensi hyvin matikan nahasta ommeltuja juhlahousuja!

Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Morgamin Kultalassa 70 vuotta sitten 18. päivä syyskuuta. Sitä juhlimme nyt loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä.

Niilo Raumala kirjoitti 50 vuotta sitten minulle liiton jäsenkortin numero 21 Puskun kämpässä. Tästä alkoi yhteinen taipaleeni Lapin Kullankaivajain Liiton kanssa. Se on avannut minulle monta tietä ja polkua, syventänyt tietoa kullankaivun ja Lapin menneisyydestä, elämästä täällä ennen teitä ja siltoja, ihmisestä ja hänen työstään, toiveistaan, onnesta ja epäonnesta, minusta itsestänikin.

Kullankaivajain liiton jäsenmäärä kasvoi 1980-luvun lopussa lähes 500:n henkilöön, seuraavalla vuosikymmenellä luku oli 1200. Uudella vuosituhannella kasvi kiihtyi, lähes 4000 jäsentä vuoden 2018 lopussa. Toiminta on laajentunut ja monipuolistunut, keskeiseksi on muodostunut edunvalvonta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Jos joku olisi 50-vuotta sitten ennustanut Lapin Kullankaivajain tapahtuneen kehityksen, en olisi sitä uskonut. Olemme eläneet ja kokeneet todellisen kultaryntäyksen tällä vuosituhannella. Kuten aina ja kaikkialla maailmassa, kultaryntäys tuo mukanaan myös ongelmia, vastustusta ja riitoja.

*******

Juhlavuoden hippu Lemmenjoelta

Lähes 70 grammaa painava hippu löytyi Lemmenjoelta LKL:n juhlavuonna 2019.

Lapin Kullankaivajain Liiton 70-vuotisjuhlien alkuun tuli kännykkäviesti: ”Terve, nimetön onnittelu 70 v LKL:lle tämän kesän noin 70 gramman hipun kuvan kera”. Lähettäjä on vanha tuttu Ami Telilä.

Hetken päästä mies marssii eteeni ja ongin lisätietoja. Solalinnaksi nimetty isommus painoi muistin mukaan 67,6 grammaa ja se tarkistetaan kun aika on kypsä. Samassa erässä löytyi myös nimettömäksi jäänyt 26-grammainen. Paikkahan on Lemmenjoella Miessin sivupuro Kaarreoja, jossa on isommusjuhlia vietetty usein ennenkin. Töitä Ami aikoo jatkaa katkeraan loppuun asti eli ensi vuoden kesäkuun, jonka jälkeen vedenpaisumus!
Hippu on toistaiseksi suurin kuluneen kesän tiedoksi saatetuista löydöistä. Vielä ehtii panna paremmaksi, mutta tiukoille vetää. Pakkanen pakkaa jo päälle, on ehtinyt käväistäkin.

Uhkien ja isommusten aika on kansissa

Lapin Kullankaivajain Liitto juhlistaa 70 vuotista taivaltaan kirjalla ”Uhkia ja isommuksia”. Se ilmestyy 14.9. 2019 Inarissa, jossa liitto juhlistaa syntymäänsä monin tapahtumin. Kirjan käsikirjoitus on toimittaja Veikko Väänäsen. Toimituksesta, kuvituksesta ja taitosta ovat vastanneet Kai Mullis Rantanen, Antti Peronius, Anu Törmä, Ilkka Ärrälä ja Seppo J. Partanen.

200-sivuinen kirjan ohjehinta on 30 euroa. Sitä voi tilata netin kautta Lapin Kullankaivajain liitolta tai Hipputeokselta. Linkit löytyvät avaussivun oikeasta alalaidasta. Kirjaa löytyy myös myyntipisteistä muun muassa Saariselällä Kaunispään Huipulta ja Savottakahvilasta.

Kuvissa kirjan kansi ja sisältösivut.

Miljoona meni rikki Kultahipussa

Tässä kasassa voisi olla miljoona kultahippua. Se on Lemmenjoen Miessillä uraansa lopettavan Pekka Itkosen saalista. Hänen elämäntarinansa on luettavissa heinäkuun lopulla ilmestyvässä Mineralia-lehdessä. Se on samalla kertomus Lemmenjoen kullankaivun viime vuosikymmenistä ja  historian käännekohdasta.

Kultahippu sivustossa ylittyi miljoonan käyntikerran raja heinäkuun toisella viikolla 2019. Sivustomme avautui toukokuussa 2012 eli se on ollut toiminnassa yli 8 vuotta. Keskimäärin kävijöitä on ollut vuorokaudessa 300 – 400. Parhaana päivänä käväistiin sivuillamme 2 689 kertaa. Käyntikertoja on viime aikoina ollut noin 160 000 / vuosi. Uutiset suurten kultahippujen löytymisestä tai Lapin kullankaivusta kertovat televisio-ohjelmat kasvattavat rajusti sivustolla vierailuja moneksi päiväksi. Sivustomme ovat löytäneet myös toimittajat ja tiedotusvälineet, joille hippulistamme, henkilöluettelot ja monet artikkelit antavat taustatietoa. Kiitoksen luottamuksesta!

Ami avasi isomuksella; 21,1 g

Muodokas Preludi 21,1 g avasi kultakesän Lemmenjoella, löytäjinä Telilät ja Veikko Jaskari. Paikka Kaarreoja ja löytöpäivä 19. kesäkuuta 2019.

Odotamme lisää uutisia isojen kultahippujen löytymisestä yli 130 kultahistorian suurimpien isomusten listaan päivittääksemme sen.

*****

Valtaushakemisto 1869 – 1974 avautui

Ivalojoen kultaryntäyksen ensimmäisten valtausten kartta vuosilta 1870-1874.

Olemme avanneet historiallisen kultavaltausluettelon kultahipun hakemistot osiossa. Luettelossa on mukana noin 4050 valtausta ja kaivospiiriä vuosilta 1869 – 1974. Suurin osa valtauksista sijaitsee Inarin kunnassa. Historian saatossa kultaa on haettu monessa muussakin Lapin kunnassa: Sodankylä, Utsjoki, Enontekiö, Kittilä, Muonio, Pelkosenniemi, Kemijärvi, Salla. Onpa luetteloon mahtunut jokunen valtaus myös eteläisestä Suomesta Evijärveltä

Venäläiset liikemiehet saivat Lapin ensimmäiset kultavaltaukset syksyllä 1869, mutta eivät koskaan siellä kultaa kaivaneet.

Tiedot hakemistoon on koonnut geologi Kauko Puustinen. Hän aloitti historiallisen luettelon kokoamisen ja julkaisemisen ollessaan työssä Geologian Tutkimuskeskuksessa ja jatkoi päivittämistä eläkkeelle siirryttyään. Julkaisemme Puustisen hakemistosta tiivistetyn version. Mukana ovat vuosiluvut, organisaatio tai henkilönimet, kunta, tarkempi sijainti ja sekä muuta historiaa uudella tavalla avaavaa aikalaistietoa. Tiedosto on Excell-taulukkona ja sen pitäisi avautua lähes kaikilla erilaisilla vempaimilla tietokoneista kännyköihin.

Valtausluettelo täydentää Hakemistot-osiossa aiemmin olleita historiallisia luetteloita. Siellähän on Jorma Kivisaaren kokoamat kullankaivun henkilö-, asia- ja paikkatiedostot, luettelot historian suurimmista kulta- ja platinahipuista sekä luettelo Lapin kullasta kertovasta kirjallisuudesta.

Historiallinen valtaushakemisto löytyy Hakemistot-osiota klikkaamalla. Alla suora linkki:

https://www.kultahippu.fi/wp-content/uploads/2019/06/Valtaukset-1869-1974_31.5.19.xls

******

Jäähyväiset Lemmenjoelle

Sirkka-Liisa Alhonen 1942 – 2019

⇑ klikkaa ♥

Viimeinen kesä on alkamassa monelle Lemmenjoen kaivajalle, sillä koneiden käyttö kullankaivussa loppuu heinäkuun alussa 2020 ellei jatkoaikaa tule. Se päättää yli 30 vuotta jatkuneen taistelun kaivuoikeuksista ja on kuolinisku ammattikullankaivulle. Miessi, Pusku ja Ruittu ovat olleet viime vuosikymmenien parhaita kultapuroja, joista on konevoimalla noussut suurin osa kultasaaliista 4-6 metrin syvyydestä. Miltei jokainen uutisoitu isommushippu on löytynyt Lemmenjoen puroilta.

Sirkka-Liisa ja Arska Alhonen Puskun kämpän edessä.

 

Kultaa, spektroliittia ja lumikvartsia.

Kultakuume iski Aarne Alhoseen kesällä 1974 Lemmenjoen retkellä vaimon Sirkka-Liisan kanssa. Siitä alkoi ainutkertainen ja elämänmittainen tarina, jolla on paikkansa Lapin kultahistoriassa. Kultaseppä opetteli kullankaivun taidot Antti Jomppasen valtauksella Morgamilla. Hän hankki oman valtauksen ja kämpän 1979 Puskuojalta Raumalan Nipalta, yhdeltä oppi-isistään. Arska erikoistui koru- ja jalokivien etsintään paikan edellisen haltija jalanjäljissä. Tästä käynnistyi uusi aikakausi Lapin kullan historiassa; Arska ryhtyi valmistamaan koruja Lemmenjoen kultahipuista sekä suomalaisista koru- ja jalokivistä. Hänen käsissään syntyi noin 50 000 korua. Niihin on tarvittu ainakin 40 kiloa kultahippuja, hän itse arvioi. ”Jokainen hippu on saanut yksilöllisen kohtelun sormissani”.

Valtaosa koruista on hippuriipuksia ja korvakoruja, joissa hipun paino on vaihdellut 0,2 – 1 g välillä. Isomuksiakin on, painavin Mäläskän Riston 87 -grammainen ”Roope”. Noin 5000 korussa on ollut Lemmenjoen granaatti, Luoston ametisti tai Luumäen berylli. Sama määrä koruja on syntynyt Lemmenjoen lumikvartsista ja epidootista, Kittilän jaspiksesta ja Ylämaan spektroliitista. Noin 80 % on ollut hippukoruja ja 20 % kullan ja kivien yhdistelmiä.

”Luokittelin ensimmäisenä kultahistoriassa hiput viiteen kokoluokkaan 0,05 – 0,3 grammasta 10-20 grammaan. Määrittelin sen perusteella täsmälliset grammahinnat koon mukaan. Maksoin hipuista 2-, 3-, 4- ja 5-kertaisesti harkkokullan maailmanmarkkinahintaan verrattuna. Olin se kultasormi, jonka hyppysissä hippujen hinta nousi, kovan kysynnän vauhdittamana”.

Arska Alhonen ansaitsee paikan siinä museossa, jonka joku joskus Lemmenjoen kullankaivajille perustaa. Aineksia siihen löytyy hänen omista muistelmistaan ja kotisivuiltaan www.lemmenjokikoru.net, ellei hän itse ehdi tai mahdu museon vitriiniin.

Arskan omat jäähyväiset Lemmenjoen kullalle, jalokiville, muistoille ja luonnolle löytyvät alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

*********

Lapin kulta esillä Bulevardilla

Kulta ja kullankaivu ovat näyttävästi esillä Lapin ikivanhojen matkailumyyttien rinnalla uudessa Bulevardia hotellissa Helsingissä. Ravintola on saanut nimekseen ”Kultá”, kullankaivajan vaskoolit koristavat keraamisina auloja ja asuinkerroksia, juhla- ja kokouskerros on saanut kulta-aiheisen nimen ”Rikastamo”, neljätoistametrinen baaritiski on väriltään kultainen.

Kulta kimaltelee Anu Pentikin keraamisissa vaskooleissa uuden hotellin seinillä.

Kultá ei sanana tarkoita mitään, ”heittomerkki vain tuntui hyvältä kullan päällä”, sanoo aluejohtaja Leena Turunen. Inarin saameksi kulta on ”golle” tai ”kolli”. Kulta istuu hyvin Bulevardille, sillä lähes vastapäätä kadun toisella puolella on Ekbergin kahvila ja leipomo, yksi Helsingin vanhimmista ja hienoimmista. Sen perustaja leipurimestari Fredrik Ekberg innostui kullankaivusta 1879 ja

Noitarumpu on saanut paikkansa Lapin mystiikan luojana.

 

 

 

 

 

 

osti kaksi kultavaltausta Ivalojoelta Sotajoen suun vastarannalta insinööri Johan Tallgrenilta. Ekberg kaivoi siinä useita vuosia kohtalaisella menestyksellä ja vaihtoi 1887 muutamia kilometrejä ylävirtaan ostamalla valtiolta kaivuoikeuden Kultalan rannan rikkauksiin. Häneltä kullankaivu jäi kesken, mies kuoli 1891.

Suurin yksityinen hotelliketju Lapland Hotels jatkaa näin koko maan valloitusta. Oulun ja Tampereen jälkeen ovat vuorossa Helsinki ja Kuopio. Lapland Hotels ketjuun kuuluu parikymmentä hotellia, yli 2100 huonetta ja huoneistoa sekä 9000 ravintolapaikkaa ympäri Suomea. Lapissa toimintaa on Ylläksellä, Levillä, Saariselällä, Rovaniemellä, Oloksella, Luostolla, Kilpisjärvellä, Pallaksella ja Hetassa.

Anu Pentikin lumisade tuudittaa uneen hotellihuoneessa. Suomen Matkailualan Seniorit tutustuvat hotelliin.

Lähes sadan vuoden kierros matkailumme historiassa sulkeutui, kun Lappihotelli avattiin Helsingin ydinkeskustassa. Visio Lapin ja Petsamon muuttamiseksi matkailukohteeksi luotiin näissä samoissa kortteleissa ja sitä lähdettiin toteuttamaan kesäkuun lopussa 1921. Nyt visio tuotiin toteutuneena takaisin lähtöpaikkaansa. Lapland Hotels avasi hotelli Bulevardin ja se on täynnä Lapin mystiikkaa ja eksotiikkaa. Sillähän Suomea on markkinoitu matkailumaana kautta aikojen, nyt se on tuotu valtiksi pääkaupunkiseudun kilpailuille majoitusmarkkinoille.

Porot ja kelot kutsuvat.

Bulevardissa on 182 keskimääräistä suurempaa huonetta kuudessa eri kategoriassa, ravintola Kultá, juhlakerros 100 hengelle, baari ja kuntosali. Lappilaisuus on näyttävästi esillä palvelussa, ruuassa, tarjoilussa, sisustuksessa, vuodevaatteissa, koristelussa. Anu Pentik on luonut keraamisia kultavaskooleja, kaikkialla on erilaisia Lapin luonnon installaatioita ja taideteoksia, porosarvia, keloista tehtyjä poroja, keloa somistuksessa ja tarjoilussa.

Katso alla olevasta linkistä, miten Lapin matkailu sai alkunsa Petsamosta 100 vuotta sitten:

Petsamo, Lapin matkailun alkukoti

*******

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin kullan kimallus 2019

Konekaivu 500 m3 vuodessa 50 päivän aikana

Koneelliseen kullanhuuhdontaan on tullut uusi lupamääritelmä pienkaivutoiminnasta. Pienellä kaivulla tarkoitetaan korkeintaan 500 m3 kaivua 50 päivän aikana vuodessa. Kaivumäärään sisältyy myös kuntan massat. Lupa edellyttää, että huuhdontalupa on annettu konekaivulle. Luvan kaivutyölle antaa AVI 120 päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä. Lapioluvan pitää muuttaa konekaivuluvaksi, muutoksen käsittelyajasta ei ole vielä tietoa.

Maaliskuussa 2019 ei ole vielä yhtään päätöstä tehty. Nyt kannattaa odottaa ensimmäisiä päätöksiä, joista ilmenee, miten hakemus tulee laatia. Odotellaan…

Informoimme heti, kun saadaan lisää tietoa.

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Konekaivu 500 m3 vuodessa 50 päivän aikana

Lapin kullankaivaja 150-vuotias 2019

Tunturipurojen kullasta taisteltiin 1869

Timantti löytyi kullanhuuhdonnassa Tankavaarassa

Suomen ensimmäiset kultavaltaukset Tenolla tehtiin venäläisten liikemiesten toimesta 1869. Valtausten ääripäiden etäisyys noin 200 km.

Omituinen olio ilmestyi tiettömän Lapin erämaihin kesällä 1869. Hän oli kullankaivaja, vieraslaji koko maassa. Kolme merimiestä kaivoi lyhyessä ajassa kilokaupalla kultaa Ivalojoen kivisiltä rannoilta.

Venäläisiä etsintäryhmiä tutki Tenojoella ja Ivalojoella senaatin retkikunnan edellisen kesän koemonttuja. He saivat maan ensimmäiset kultavaltaukset. Seurasi ankara taistelu Lapin kaivuoikeuksista. Vastakkain olivat ikivanha hallitsijoiden yksinoikeus ja lännen kultakenttien ”jokamiehen” oikeus kultaan.

Venäjän painostuksesta huolimatta Suurruhtinaanmaa otti pienen askeleen kohti läntisen maailman oikeuskäytäntöä. Kultaa pääsi kaivamaan jokainen hyvämaineinen mies koko keisarikunnassa Mooseksen uskoiset pois lukien.

Alkoi 150 vuotta jatkunut kullan vaskaaminen Lapin jokien rannoilta. Kultavaltauksia on ollut yli 7300 ja kullankaivajia kymmeniä tuhansia. Vaskooleihin on kertynyt hippuja noin 3000 kiloa: hengettömiä, täitä, saivareita, lutikoita, isomuksia. Hyvällä syyllä kuluva vuosi on kullankaivajan juhlavuosi. Toinen juhlan aihe on 70 vuotta sitten perustettu etujärjestö. 4000 jäsenen Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Lemmenjoella syksyllä 1949.

Ammattimaista kullankaivua uhkaa loppuminen juhlavuoden jälkeen, sillä Lemmenjoen konekaivu päättynee heinäkuun alussa 2020. Kullankaivajat ovat häviämässä yli 30 vuotta jatkuneen sodan voitettuaan monta yksittäistä taistelua        kaivuoikeuksistaan. Kiistellyn kaivoslain seurauksena kaivospiirit lakkautetaan ja hyviä kultasaaliita saaneet ammattikaivajat joutuvat lopettamaan elinkeinonsa tai hakeutumaan muualle. Uusi lehti kääntyy kultahistoriassa taas kerran!

Tässä ovat Lapin ja Suomen ensimmäiset kultavaltaukset 1869-1870 Kauko Puustisen laatimassa luettelossa.

Lapilla ja sen kullalla on suhmuroitu jo ennen Kekkosta ja Pekkarista. Erityisen vilkasta suhmurointi oli vuonna 1869, jolloin tieto Tenojoen ja Ivalojoen kultalöydöistä levisi laajalti maassa ja maailmassa. Kiistelyyn osallistuivat Venäjän keisari Aleksanteri II, kenraalikuvernööri Adlerberg (keisarin ja Venäjän hallituksen edustaja Helsingissä), ministerivaltiosihteeri Armfelt ja hänen johtamansa ”Suomen asiain komitea” Pietarissa, kaivosten ja kivilouhimoiden omistajat Venäjällä, Suomen senaatti, Oulun läänin maaherra Alfthan, kullanetsintäretkikunnan johtaja Lihr ja monet muut.

Kullankaivajan juhlavuosi 2019; tähänkö se loppuu

                 

Päättyvätkö Lemmenjoen  hippujuhlat vuoden 2019 jälkeen. Tuleva kesä näyttää jäävän viimeiseksi isoille kultahipuille ja niiden löytäjille, sillä konekaivu loppuun heinäkuun alussa 2020. Tässä kuvia kahden viime vuoden isomuksista ja niiden onnellisista löytäjistä. Kuvat Ilkka Ärrälä ja Sirkka Merenluoto.

Vuosi 2019 on Lapin kullankaivajan juhlavuosi toisestakin syystä. 70 vuotta sitten 1949 perustettiin Lapin Kullankaivajain liitto. Yli 300 kullankaivajaa oli mukana perinteeksi muodostuneella seminaariristeilyllä Helsingistä Tukholmaan 8.- 10. helmikuuta 2019.

Vuoden 1869 tapahtumissa on muutakin yhteistä nykypäivään kuin kullankaivaja ja hänen unelmansa. Tiedätkö, missä sijaitsivat Suomen ja Lapin ensimmäiset kultavaltaukset, tai mitä yhteistä on Ervastilla ja Lepistöllä v. 1869 sekä Merenluodolla ja Telillä v. 2020.

Lue kullankaivun värikkäistä vaiheista ja taistelusta kaivuoikeuksista tarkemmin klikkaamalla alla olevaa kuvaa:

*******

Timanttilöytö Tankavaarassa:

Lapin kultageologia meni uusiksi

Kultahistoria ensimmäinen timantti on löytynyt kullankaivun yhteydessä Sodankylän Tankavaarasta elokuussa 2018. Löytäjä on kolmisenkymmentä vuotta kulta-alueita tutkinut saksalaissyntyinen geologi Kasper von Wuthenau yhdessä kultaseppäystäviensä M.L. Zimmermanin ja T. Trautvetterin kanssa.

Kasper esittelee löytöjään LKL:n juhlaristeilyllä helmikuussa 2019.

Löytö on varmistettu timantiksi Hampurin yliopiston Mineralogisen museon tutkimuksissa sekä Mineralogisen instituutin raman-spektrometrimittauksissa. Pieni 0,7 mm jyvä löytyi AuRum valtaukselta vaskauksen yhteydessä ja Kasper poimi sen talteen jatkotutkimuksia varten. Kasperin löytö kumoaa voimassa olevat käsitykset siitä, ettei Lapin kultamailla ole timantteja.

Timanttien löytymistä Suomesta pidettiin  vielä 1980-luvulla mahdottomana. Ensi kertaa timanteista kerrottiin 1994, kun Malmikaivos Oy ja australialainen Ashton Mining julkistivat timanttietsinnästään Kaavin ja Lieksan alueella sekä Koillismaalla. Timanttilöydöksiä oli tehty tuolloin parikymmentä. Yhdessä runsaan hehtaari kokoisessa kimberliittipiipussa ollut 9,4 tonnin näyte sisälsi keskimäärin 17 karaattia (karaatti 0,2 g) timantteja sadassa tonnissa.

Uusia kansainvälisiä kaivosyrityksiä on myöhemmin tutkinut timanttiesiintymiä, mutta yhtään pysyvää timanttikaivosta ei ole syntynyt. Irlantilainen Karelian Diamonts Reseures sai 2014 tutkimusluvan noin 900 ha alueeseen Utsjoella. Osa lupa-alueesta kuuluu Kevon luonnonpuistoon ja asia on aiheuttanut paljon keskustelua ja vastusta.

Venäjällä on useita timanttikaivoksia muun muassa Vienanmeren etärannalla sekä Kuolassa Turjanrannalla.

Helmiä ja jalokiviä etsittiin Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa

Timantti merkittiin kahteen paikkaan  gemmologi Marjatta Virkkusen koru- ja jalokivikarttaan vuonna 2001 ilmestyneessä ”Suomen kivet” kirjassa.

arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A.E. Nordenskiöld oli mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään huuhdontaupasta. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.

Ivalojoella sijaitsee Timanttikönkään nimen saanut koski, josta löytyi 1874 erikoinen timantiksi luultu mineraali. Se lienee ollut timanttia muistuttavaa titaniittikide eli ”titaanirautaa”.

Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemmin löydetty pääasiassa Lemmenjoen alueelta seuraavia jalokiviä: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli. Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu. Niiden lisäksi kullanhuuhdonnassa löytyy runsaasti korukiviä, joista yhdessä kultahippujen kanssa on opittu valmistamaan kauniita koruja.

Timanttilöytö julkistettiin Lapin Kullankaivajain liiton laivaseminaarissa 8. helmikuutta 2019. Kasper von Wuthenau kertoi itse löydöstään sekä toimittajille että runsaalle kolmellesadalle kullankaivajalle.

”Harvinaisempaa kuin lottovoitto”

  • Todennäköisyys timantin löytymiseen kullankaivussa on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Kaikkialla missä on ollut tulivuoritoimintaa, on purkauskanava voinut täyttyä kimberliitistä, timantin isäntäkivestä, joka voi sisältää kromidiopsidia, granaattia, monia rautayhdisteitä, ja tietenkin timanttia.  Kullanhuuhdonta-alueilla on todennäköisesti ollut timanttipitoisia kimberliittejä, jotka ovat rapautuneena sekoittuneet muuhun rapautumissoraan.  ”Laimennussuhde” voi olla epätoivoa herättävä; timanttipitoisuus miljoonasosa muuhun maa-ainekseen verrattuna, kommentoi kultaseppä sekä koru- ja jalokiviin erikoistunut kullankaivaja Aarne Alhonen. Hän on yli 40 vuotta kaivanut kultaa ja poiminut korukiviä Lemmenjoen Puskuojalla.
  • Joskus 1990-luvun alussa geologi Jukka Marmo (GTK) soitti minulle katseltuaan timanttimiehen silmällä Puskun granaatin kuvia Långin Matin postikortista. Hän arveli, että visuaalisesti voisi epäillä jonkun granaatin syntyneen kimberliitissä, ja olevan timantin indikaatiomineraali.  Lähetin Jukalle puolisen kiloa Puskun granaatinsiruja. Vastausviestissäänhän kertoi, että muutama siru on todennäköisesti syntynyt ”timanttipiipussa”. 
  • En ole koskaan löytänyt timanttia kultamailta, enkä ole kuullut muidenkaan löytäneen.  Kullanhuuhdonnan sivutuotetta jalokivipitoista soraa jää tutkimatta 99,99% varsinkin konekaivuussa.  Kivien seulonta on käsityötä, ja kun keskittyy kivien etsimiseen, jää kulta saamatta. 
  • Koneellista jalokivien talteenottoa ei kannata edes harkita, koska ”malmi” on ehdottomasti liian köyhää.  Ainoastaan granaattia löytyy niin runsaasti, että käsityömäistä talteenottoa voi jotenkin perustella kaupallisesti kannattavana.  Kulta-alueelta on löytynyt muutama jalorubiini ja -safiiri, mutta löydöillä ei ole taloudellista merkitystä.  Kivet ovat aikoinaan kiteytyneet kalliojuoniin, ja rapautumisen, jääkausien ym. vaikutuksesta kulkeutuneet toivottoman köyhiksi esiintymiksi.
  • Loppukevennyksenä muistelen Tiihosen Kaukon mustan timantin metsästystä; Kaukon mukaan mustia timantteja löytyy toisinaan.  Kaukon kivet olivat tietenkin magnetiitteja ja hematiitteja, joilla on sama kideasu kuin timanteillakin, oktaedri eli kaksoispyramidi.  Mustien timanttien lisäksi Kauko esitteli kultaseppäkaverilleni sormenpäänkokoisia jalogranaatteja, ja kun kaverini kysyi löytöpaikkaa, sanoi Kauko: ”Kyllä ne on sieltä löydetty missä sudet ulvoo!”
Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin kullankaivaja 150-vuotias 2019