Pyrkyripalsta

Pyrkyripalsta syksyllä 2014.

Pyrkyripalsta syksyllä 2014.

Pyrkyripalstan nimi syntyi Lapin Kullankaivajain liiton 30-vuotisjuhlien jälkitunnelmissa Laanilassa syyskuussa 1979. Kaksi vanhaa kultaveteraania oli sinä kesänä haudattu Inarin hautausmaalle kullankaivajille varatulle alueelle. Juhlan lähtötunnelmissa Kullervo Korhonen kysäisi, että kukahan meistä seuraavana sinne viedään kaivaen kynän ja paperi. Puheenjohtaja Heikki Kokko katkaisi kiusallisen hiljaisuuden toteamalla; ”Pane se kynä pois. Niitä on tälläkin alalla pyrkyreitä, jotka menevät toisen vuorolla”. Alla ERÄ-lehden juttuni LKL:n juhlakokouksesta, josta Pyrkyripalsta sai nimensä.

Linkkejä PDF-muodossa oleviin muistokirjoituksiin:

Nipan negro = Niilo Raumala

Jaakko Isola

Väinö Hopun haudan takana on Tuhkapyrkyreiden mistomerkki.

Väinö Hopun haudan takana on Tuhkapyrkyreiden mistomerkki.

Yksi erikoisimmissa hautakivistä on Roka-Ekin, Kultakennttien viuluniekan, ja hänen vaimonsa Pirkko Pokkisen kvartsikimpale.

Yksi erikoisimmissa hautakivistä on Roka-Ekin – Erkki Kannion – kultakenttien viuluniekan, ja hänen vaimonsa Pirkko Pokkisen kvartsikimpale luonnonläheisine somistuksineen,

 

Unto Koivusen keloristi

Petronella sai viimeisen leposijansa Inarin hautausmaalle kullankaivajien Pyrkyripalstallae elokuun lopussa 2014. Hänen tyttärensä Solange ja ystävänsä Jennifer ripottelivat Petronellan tuhkasta osan Lemmenjoen tuntureille ja osan ystävien keskelle hautausmaalle. Kuvassa tytär tuo muistokiven Lemmenjoen Morgamin kämpän saunarannasta Tuhkapyrkyrien muistomerkille, johon kiinnitettiin myös muistolaatta. Oikealla kullankaivajien puheenjohtaja Jouko Korhonen ja vasemmalla Jennifer O´Connell.

Suuren Vaskaajan vierailu

Arvo Ruonaniemen vierailu mökistään Pyrkyripalstalle

Vieläkin, kun olen päässyt Walhallasta jalkeille Pyrkyripalstalle saakka ja kiertänyt entisten kultamieskaverien kumpuja, on aina mielessäni soinut se saman kantaatin alku, jota kertasin LKL:n 40-vuotisjuhlilla vainajien puistossa ”Kulkija täällä astut pyhää maata”. Sillä monta miestä on Suuri Vaskaaja vaskannut, ja monia olen itsekin ollut saattamassa Pyrkyripalstaan, missä tänne haudatuille pystytettiin yhteinen muistomerkki, ristiksi kasvanut honka. Sen kylkeen kiinnitettiin kuparipeltinen vaskooli, jonka reunoissa on kaiverrettuna muistolause ”Nukkuos kullankaivaja Suuren Vaskaajan huomassa”. Liiton perustajajäsenistä ovat vielä elossa Lemmen kullan löytäjäveljekset Niilo ja Veikko Ranttila sekä Jaakko Kangasniemi. Itsekin olin siellä, mutta kaivoin vain povipullon kultaa, jotea olen sitten varistellut, kuten nytkin.

 Kullankaivajan haudalla

Kalmiston puissa ruska palaa

syksyn kaamosta ennustain,

säteensä aurinko vielä valaa

ylle hiljaisten saattajain.

****

Kukkaset vielä kirkkaana hohtaa

kummulla kullankaivajan,

vakainen katse toisen kohtaa

… koska on vuoro saattajan?

****

Siellä hän lepää alla mullan,

kullanetsijä povessa maan.

Löysikö hän nyt sen kullan

viime lepoon nukuttuaan…

****

 Oli syyskuun 25. päivä 1982, kun saatoimme Heikin Inarin kalmistoon. Sinä päivänä kirjoitin tämän runon.

Kullankaivajain liitto pyrkyrin palsta kullankaivaja inari kulta ivalojoki

Heikki Kokon hautajaisissa 1982 Kullankaivajain liiton edustajat vasemmalta Jaakko Kangasniemi, Niilo Raumala, Aatos Flink, Arvo Ruonaniemi ja Riku Ilonen

Heikki   Kokko        7.9.1915 – 15.9.1982

Mari     Kokko         20.12.1905 – 19.7.1990

Kullankaivajia, jotka on haudattu Inarin kirkonkylän kalmistoon:

Finne Matti                   27.07.1895 – 19.09.1951 x

Etuala Uuno                  19.02.1898 – 19.07.1953 x

Pellinen Jukka               08.05.1910 – 20.07.1953 x

Karppinen Eenokki       30.06.1896 – 05.08.1955 x

Kangasniemi Volmar    22.02.1898 – 11.04.1961

Lind Uuno                    08.02.1898 – 24.09.1962

Korppila Eeti                 15.11.1918 – 27.08.1966 x

Enontekiö Jouni            29.05.1903 – 25.12.1967 x

Ranttila Uula                 16.11.1917 – 10.11.1969

Halminen Heikki           07.08.1910 – 12.03.1970

Jomppanen Piera           22.09.1922 – 19.09.1972

Kangasniemi Oiva         09.09.1902 – 25.05.1974 x

Kanganiemi Eenok        01.12.1895 – 26.09.1974 x

Omenainen Matti          20.02.1906 – 30.10.1974 x

Kangasniemi Väinö       24.05.1904 – 22.05.1977 x

Oikkonen Väinö            13.11.1908 – 17.08.1978

Isola Jaakko                  10.01.1903 – 12.09.1978 x

Nevalainen Veikko       20.08.1910 – 29.09.1978 x

Immonen Väinö            06.02.1928 – 24.06.1979

Hoppu Väinö                01.05.1923 – 15.08.1979 x

Lehtonen Veikko          08.01.1909 – 29.10.1979

Karppinen Kalle            10.02.1905 – 19.12.1979 x

Korppila Matti              04.05.1908 – 14.10.1980

Kankainen Pellervo       27.03.1910 – 07.11.1980 x

Kannio Erkki                 10.01.1942 – 18.06.1981

Koskinen Erkki             08.08.1923 – 30.09.1981

Marttila Martti              25.02.1912 – 20.05.1982

Kokko Arvid                 25.11.1898 – 19.08.1982

Kokko Heikki               07.09.1915 – 15.09.1982 x

Jomppanen Jouni           09.05.1915 – 17.04.1983

Raumala Niilo               07.12.1922 – 26.05.1983 x

Hepo-oja Jalmari           22.10.1913 – 01.10.1983 x

Jomppanen Aslak          20.12.1906 – 04.10.1983 x

Kangasniemi Heimo      30.01.1900 – 13.11.1983

Kokko Juhani                26.02.1931 – 24.04.1984

Kuusenmäki Erkki        20.10.1939 – 23.07.1984

Tervaniemi Erkki           18.05.1911 – 22.04.1985

Raumala Aaro               12.07.1908 – 21.08.1986 x

Jomppanen Juhani         21.01.1925 – 25.02.1987 x

Mikkonen Jussi             30.09.1907 – 09.01.1988

Pihlajamäki  Heikki      13.11.1919 – 15.01.1989 x

Korhonen Kullervo       25.09.1908 – 29.07.1989 x

Miettinen Pentti            28.04.1932 – 01.10.1989

Kokko Mari                   20.12.1905 – 19.07.1990

Kangasniemi Heikki      09.11.1908 – 22.12.1990

Talvio Pekka                 28.02.1938 – 19.03.1991

Kujala Esa                     28.01.1929 – 01.10.1992

Virtanen Tauno             20.12.1923 – 01.04.1994

Kokko Erkki                 07.09.1919 – 30.08.1995

Koivisto Martti             09.04.1931 – 10.10.1995

Jomppanen Antti           06.01.1921 – 21.02.1999

Keurulainen Ville          15.08.1911 – 13.03.1999 x

Korhonen Yrjö              01.01.1922 – 20.10.2003 x

Muualle haudattuja:

Ruokanen Pauli             05.01.1925 – 26.12.2003 x Rovaniemi

Mäkinen Jaakko                              23.06.2005 Parkano

Muistini mukaan kaikkia ristillä merkittyjä kultamiesvainajia olen ollut saattamassa Pyrkyripalstaan. Pauli Ruokanen siunattiin ja haudattiin Rovaniemellä.

pyrkyrin palsta inari kullankaivaja lemmenjoki

Pyrkyrinpalstan honkaristillä vasemmalla Yrjö Korhonen, Jaakko Kangasniemi, Jouko Lepistö ja Arvo Ruonaniemi

Hänkö viimeinen elinkautinen?

Karhu-Yrjöä muistellessa

Hän, jäkäläpartako viimeinen,

joka seurasi kutsua vapauden,

saada itse määrätä matkastaan

sen kolhut tuntea tunnossaan,

ja myöskin ilot elon sen.

Hänkö viimeinen – elinkautinen?

****

Nipaa muistellen

Yli tunturein ja purojen

soi suvituuli kuiskien:

On Vaskaaja huuhtonut,

on Nipa luotamme poistunut.

Vain Hänellä on tieto, valta

ottaa mies tuskain alta

ja viedä rauhaan ikuiseen

miehen hippunsa poimineen.

Nukkuos kullankaivaja

Suuren Vaskaajan huomassa.

Kaiku 16.5.1929

Vastaa