Jäähyväiset ystäväni
Solange van der Moer olisi täyttänyt 70 vuotta tänään, mutta hänen tapahtumarikas elämänsä päättyi aivan liian aikaisin pitkälliseen sairauteen 15. tammikuuta 2025.
Sinä samana tammikuun päivänä tein Solangen muistoksi nimikkokorun. Siitä löytyy symboliikkaa kukkia rakastavasta maailmankansalaisesta ja meidät yhteen saattaneesta Lemmenjoen kullasta. Heidän asuntolaivansa edusta Sausalitossa oli täynnä kukkia, etenkin laiturin edusta, ja Solange levitti kukkiaan naapureidenkin puolelle. Siitä ideoin tuon korun ulkoreunan, kun hoksasin, että Solange niminen Amerikan pioni on olemassa. Koru on kaulassani tätä kirjoittaessa.
Tutustuimme 2014 kun hän oli tuomassa äitinsä Annicken, eli monille tutummin Sylvia Petronellan, tuhkaa Lemmenjoen kultamaille. Kullankaivajain liitto toivoi minulta topografisen karttakorun Petronellan kukkuloista, yhdestä äitinsä mukaan nimetyistä lukuisista paikoista liiton 65-vuotisjuhliin. Itsekin satun asumaan Petronellantiellä.
Tankavaarassa heinäkuun lopulla 2014 Solange tarjoili kullankaivajien juhlassa kakkua, kuten äitinsä Petronella liiton perustamiskokouksessa Lemmenjoen Morgamin kämpässä 18.9.1949. Solange vastaanotti äitinsä puolesta liiton postuumin kunniajäsenyyden, sekä tämän nimikkokorun ”Petronellan kukkulat”.
Säteilevän energisenä, omapäisenä ja karismaattisena ihmisenä Solange muistutti monin tavoin suuren vaikutuksen aikalaisiinsa tehnyttä äitiään.
He jättivät taakseen värikkään ja kansainvälisen elämän ystäväpiireineen. Tutuksi tulivat muun muassa Ranska, Hollanti, Suomi ja Yhdysvallat, jossa he elivät elämänsä lopulla Solange Kaliforniassa asuntolaivassa Sausalitossa San Franciscon Golden Gate sillan koillispuolella ja rakkaalla viinitilallaan Sonoman Tomb´s Creekissä.
Kynttilä ystävän muistolle pohjoisessa alkaneen aurinkoisen ajan myötä.
Solange on mielessäni ollut aina ”Sól Angel, Angel of the sun”, auringon enkeli.
Äkillinen poismenosi jättää isommuksen kokoisen aukon sydämeen.
Koruni Solangen muistolle

Keskellä kultahippu, joka meidät aikanaan toi yhteen kultamaiden kautta. Tähtikuvio kuvastaa ristin lisäksi neljää ilmansuunta Solangen ja äitinsä maailmankansalaisuuden muistoksi; Suomi, suku ja Hollanti, Ranska Solangen isän kotimaa, Yhdysvallat, monet muut maat ja laaja kansainvälinen ystäväpiiri ja sakarat pohjoisen kahdeksaa vuodenaikaa.
Tytti Tupuna Bräysy 7.2. 2025
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.