Kesän 2016 suurimmat hiput

 Suuria yli 20 gramman kultahippuja löytyi Lapin kultakentiltä menneenä kesänä hieman tavallista enemmän.  Kuudesta isommuksesta viisi meni kokeneille veteraaneille ja yhden poimivat talteen aloittelijat. Neljä hippua löytyi konekaivulla, yksi metallinetsimellä ja yksi perinteisellä lapiokaivulla. Lapin Kullankaivajain liitto julkisti hippulöydöt jokavuotisessa laivaseminaarissa Helsingistä Tukholmaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Seminaarin pääteemat ovat edunvalvonta, kulttuuri ja emäkallio. Paikalla on yli 300 kullankaivajaa.

Kesän suurin kultakimpale, 119,1 grammaa painava Ursus, haki löytäjäkseen Merenluotojen kultaperheen Lemmenjoen Puskuojalta. Paikalla kaivaa kultaa kolme sukupolvea, jonka juuret ovat syvällä Inarin, Petsamon ja kultamaiden historiassa. Äiti Sirkan geenit ovat inarilaisista Mattus ja Paadar suvuista. Sieltä löytyy kertomus Posti-Hannu Mattuksesta, Sirkan isoisästä, joka teki kultalöydön Lemmenjoella 1919, mutta kuoli seuraavana talvena pitäjässä riehuneeseen Espanjantautiin ehtimättä paikkaa tarkastaa.

Isä Karin sukujuuret johtavat Petsamoon ja Vienan Karjalaan. Lemmenjoen legendaariset kaivajat tulivat tutuiksi Sirkan kotitalossa Inarissa, jossa kultamiehet vierailivat ja saunoivat kylillä käydessään. Heiltä Sirkka ja Kari ammensi tietonsa ja taitonsa aloittaessaan kullankaivun 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Pojat Antti ja Pekka ovat olleet kultatyömaalla lapsesta saakka ja nyt mukana on jo kolmas sukupolvi.

Nimi Merenluoto esiintyy 14 kertaa kultahistorian suurimpien kultahippujen luettelossa, jonka viimeiseen listaukseen on kirjattu 116 kultahippua vuosilta 1881 – 2016. Lista ei ole täydellinen, sillä siihen on otettu varmuudella todettuja tai löytäjän itsensä ilmoittamia kultahippuja. Kultahistorian hämärään on hukkunut useita hippuja, sillä arvoa on etenkin alkuvuosina mitattu vain raakapainon mukaan, ei kauneuden tai löytötarinan mukaan, joka nykyisin moninkertaistaa hipun arvon. Neljä vuotta sitten Merenluodot löysivät samalta työmaalta 127,1 g hipun, joka on tähänastisista suurin.

Toiseksi suurimman hipun löytäjällä Tauno Leinolla on jo kuusi listalle päässyttä kultahippua. Vuonna 2008 löytyi vuoden isoin, joka painoi hieman alle 119 grammaa. Kesällä 2016 löytyi myös yli 20 g isommus samassa rännityksessä 46 g hipun kanssa. Toive-hippu täytti Pirjon pitkäaikaisen haaveen ja hän sai poimia rännistä kaksi elämänsä suurinta kultakimpaletta.

Kesän 2016 suurimmat

Onnellinen löytäjä ja 191,1 gramman kultahippu.

Onnellinen löytäjä ja 191,1 gramman kultahippu. Kuva Sirkka Merenluoto.

  1. Ursus 119,1 g, Sirkka ja Kari Merenluoto, Puskuoja Lemmenjoki
  2. Toive 46 g, Pirjo Kylä-Laaso ja Tauno Leino, Korhosenoja Lemmenjoki
  3. Kultainen Minna 29,6 g, Anssi Niemelä ja Harri Rasku, Elsanoja Palsinoja
  4. Leijonantassu 29 g g, Kaarina ja Jussi Jauhiainen, Moberginoja
  5. Bubo bubo 22,8 g, Kari ja Pekka Merenluoto, Puskuoja Lemmenjoki
  6. Punos 20,3 g, Pirjo Kylä-Laaso ja Tauno Leino, Korhosenoja Lemmenjoki

Linkki kuvasivulle:   Vuoden 16 suurimmat hiput

Löytäjä kertoo kultakesästä

Kultakesä 2016 venyi pitkäksi.  Olimme Lemmenjoen tunturissa huhtikuun puolesta lokakuun loppuun ja kävimme kylillä tarvittaessa.  Pidimme viikon loman syksyllä ja pistäydyimme Turun saaristossa ihailemassa kaunista etelän ruskaa. Se kauneus puuttui meiltä, kesän sade vei koivuista lehdet ennen aikojaan, viestittää Sirkka Merenluoto, toinen vuoden isoimman hipun löytäjistä.

Palasimme Puskulle 11. lokakuuta ja siellä oli kuurainen talvimaisema vastassa. Olimme kahdestaan pari viikkoa, isäntä maisemoi kaivospiiriä, tavarat pantiin talviteloille ja tulimme mönkijällä poromiesten reittiä pois.

Juhannusviikolla 23, kesäkuuta löytyi huuhkajaa muistuttava 22,8 grammaa painava kauniin littana kultahippu. Lintukirjasta löysin hipulle nimen ”Bubo bubo”. Toinen kesän onnenpotku tuli 19. elokuuta. Rännissä kimalteli isommus, jonka ensipaino oli 119,4 g. Parin päivän päästä kuivuttuaan katosi 3 milligrammaa. Pyöritin, kuvasin, katselin ja koetin löytää sille nimen. Näytti ihan karhulta, mutta karhuhippuja on Lemmenjoelta ennekin löytynyt.

Luontokirjasta löytyi Ursus Arctica. Karhun latinankielinen nimi Ursus sai kelvata. Pidimme lokakuun lopulla hippujuhlat, mukana oli nelisen kymmentä ystävää alueelta.

Linkki Sirkka Merenluodon kuvakertomukseen:  Sirkan kertomus kultakesästä