Kauko Launosen elämäntyö jää historiaan

Hän yhdisti maailman kullankaivajat

Kauko Henrik Launonen päätti maallisen vaelluksensa 85-vuotiaana Sodankylässä 21. syyskuuta 2024. Hän jätti jälkeensä mittavan elämätyön; Tankavaaran kultakylä ja kultamuseo, maailman kullankaivajien yhteistyö, valtava määrä kirjoja, lehtiä, esitteitä ja julkaisuja, lukuisia kansainvälisiä tapahtumia, Lapin kulta- ja sotahistorian elävöittäminen sekä paljon muuta.
Kaikki sai alkunsa pienistä asioista: mielenkiinnosta Lappiin, tutustumisesta legendaarisiin kullankaivajiin, muutamasta vanhasta rakennuksesta ja kaivumontuista Tankavaaran pienten purojen varrella. Sinne kasvoi koko maailman kullanhuuhdonnan keskus, Kaukon ja hänen elämänkumppaninsa Inkeri Syrjäsen luomus puolen vuosisadan aikana.
Kauko syntyi Tampereella 27.5.1939, ja vietti lapsuutensa Jyväskylässä. Keskikoulun jälkeen ensimmäinen työpaikka oli asentajan apulaisena puhelinyhtiössä, josta löytyi tienviitta ammattiin. Rakennettiin muun muassa puhelinlinjaa 36 asteen pakkasessa Tampereen suunnassa, tehtiin puhelinkaapeleita kerrostaloihin ja avojohtaja Amurin vanhoihin puutaloihin. Ammattitaito karttui puhelinteknikko opinnoilla 1960-luvun alussa.
Lappi kiehtoi, ja ensimmäinen kohtaaminen kullankaivajiin oli Lapin kullan 100-vuotisjuhlat Ivalojoen Kultalassa 7.7.1968. Kultakuume tarttui, se johti talkootöihin Tankavaaraan, jonne Yrjö Korhonen ja Nipa Raumala olivat perustaneet kullanhuuhtomon matkailijoille 1970. Paikalla silloin oli iso varasto, pari pientä kämppää sekä Thieden terassikämppä 1930-luvulta. Kake tapasi talkoissa Inkerin, jonka pakettiauto toimi myös majapaikkana. Inkku oli tutkinut alueen kultahistoriaa ja keräillyt talteen vanhoja esineitä ja välineitä.
Kullankaivajain liiton puheenjohtaja Heikki Kokko ehdotti pariskunnalle jäsenyyttä ja pyysi apuun liiton käytännön työhön. Tämä johti kultamuseon perustamiseen 10.3.1973 ja seuraavana vuonna pienen näyttelyn kokoamiseen Waskoolimiehen kahvilaan. Kake sai vastuulleen LKL:n 25-vuotisjuhlien järjestelyt ja siitä tehtävät laajenivat liiton jäsentiedotteiden tekijäksi ja jäsenlehti Prospäkkärin toimittajaksi vv. 1977–1981.
Kullankaivu Lapissa kasvoi nopeasti 1980-luvun alussa. Yhtenä syynä oli näyttävä julkisuus, jonka kultamuseo ja kullanhuuhdonnan kisat olivat saaneet aikaan.

Kullankaivajien liitto vaihtoi hallitusta ja puheenjohtajaa, ristiriidat nousivat pintaan ja niiden myötä Kultamuseon ja liiton välejä selvitettiin oikeudessa asti. Kultamuseo ja Kauko Launonen voittivat käräjöinnin, kumpikin käräjöinnin osapuoli saattoi nyt keskittyä oman toimintansa tehostamiseen, ja siinä onnistuttiin. Tankavaara kasvoi kansainväliseksi matkailukeskukseksi ja kullankaivajien liitto tuhansien jäsentensä etujärjestöksi.
Inkku ja Kake rakensivat Tankavaarasta näköisensä matkailukohteen ideoimalla koko ajan uutta, mukana oli paljon luovuutta, huumoria ja maailma matkoilta poimittuja oivalluksia. Majoitus- ja ravintolatoimintaa hoiti Tankakulta Oy ja Kultamuseon tehtäväksi tuli kultakulttuurin edistäminen, historian taltioiminen ja tutkiminen, molempia hoitivat Inkku ja Kake. Museon toiminta laajeni pienestä nurkkanäyttelystä Lapin ja koko maailman kullankaivua esitteleviksi näyttelyiksi, joita täydensivät ympäristön erikoiset rakennukset ja luomukset; Ilotalo Klondikesta, kapakka Alaskasta, hotelli Nevadasta, pullotalo, mutterikämppä jne.
Ideoita tarvittiin myös kultamuseon ja matkailukeskuksen toimintaan, sillä kultahistoria ei yksin riittänyt tuomaan riittävästi matkailijoita. Wanhan Waskoolimiehen kahvila muuttui Lappi á la Carte ravintolaksi, ja se valittiin Lapin kolmen parhaan ravintolan joukkoon. Lapsille ja koululaisille kehiteltiin oma leirikoulunsa, luotiin poropostilinja, kaivosrautatie, koiravaljakkoretket, umpihankihiihto, kaamosjazz, kultatassit, oopperaelämys taloineen ja paljon muuta.
Yksi suurimmista innovaatioista Tankavaarassa oli kullanhuuhdonnan mestaruuskilpailujen järjestäminen, joka nopeasti levisi kaikkialle maailmaan. Se vaikutti kullankaivavien maailmanlaajuisen yhteistyön syntymiseen. Kauko Launonen, Niilo Raumala, Yrjö Korhonen ja Erkki Kaikkonen suunnittelivat ensimmäiset Suomen mestaruuskisat Tankavaaraan kesällä 1974. Tapahtuman suojelijaksi lupautui presidentti Kekkonen. Kilpailuun osallistui 80 vaskaajaa. Tapahtuma veti puoleensa paljon katsojia ja sai runsaasti julkisuutta.

Seuraavana vuonna kisat muutettiin Maailmanmestaruuskilpailuksi. Siitä alkoi maailman valloitus, joka johti kullankaivajien maailmalaajuisen yhteistyöjärjestö WGA:n perustamiseen. Kauko Launonen oli järjestön puheenjohtaja 18 vuoden ajan vuoteen 2003 saakka. Tästä sai alkunsa myös kultamuseossa omana kokonaisuutenaan oleva Golden Word näyttely. Inkeri ja Kake tutustuivat loma- ja kisamatkoillaan kymmeniin kullankaivukohteisiin kaikkialla maailmassa ja loivat henkilökohtaisia kontakteja.
Inkeri jäi eläkkeelle 2008, Kauko antoi työpanostaan kultamuseon hyväksi kunnes 2019 havaittu Parkinsonin tauti pakotti muuttamaan elämän arvojärjestystä. Kauko ehti tallentaa elämänsä tärkeimmät tapahtumat v. 2021 ilmestyneeseen ”Muttisen muisteluksia” kirjaan sekä julkaista tekemistään ”Tankavaaran Tieto-Sanomia”- lehdestä kaksiosaisen näköispainoskirjan, johon on kuvattu jokainen ilmestynyt lehti vuosilta 1984–2013.

Ivalojoen kullan löytöpaikkaa ja alkuhistoriaa etsittiin kesällä 1986. Yllä kuva Nulkkamukan rantakalliolta, jossa Herman Stigzelius ja Kauko Launonen paikantavan Lihrin retkikunnan sitä kallion koloa, josta löytyi lupaavin kultasaalis, alla kuva Kakesta Surmakönkään alla sijaitsevasta ”saarnatuolista”. Kuvat Seppo J. Partanen.

Olen kiitollinen, että sain olla kokemassa ja tekemässä Lapin kultahistoriaa Kaukon kanssa yli puolen vuosisadan ajan. Kiinnostus kultaan heräsi meissä Ivalojoen Kultalassa 1869 Lapin kullan 100-vuotisjuhlilla. Ensimmäisillä matkamessuilla 1975 jututin Kakea ja Nipaa yleisölavalla kullasta ja kultakisoista. Teimme yhteisiä julkaisuja, jännitimme veneen kaatumista Ivalojoen Surmakönkään kivikossa ja mietimme, miten saisimme Herman Stigzeliuksen turvallisesti rantaan. Sinne lopulta pääsimme ja Herman laukaisi jännityksen tokaisemalla; ”Olisi se nostanut Kultakuume-kirjan menekkiä, jos kirjailija olisi hukkunut”.
Olemme yhdessä kokeneet ilon ja surun hetkiä, saattaneet enemmän kuin yhden sukupolven kullankaivajia viimeisen rajan tuolle puolelle. Jokainen surunviesti on tuonut kuoleman lähemmäksi muistuttaen elämän rajallisuudesta. Samalla se on opettanut olemaan onnellinen jokaisesta hetkestä, päivästä ja vuodesta, ja antanut voimaa jatkaa sitä työtä, jota yhdessä olemme tehneet.

Kiitos Kake ystävyydestä ja yhteistyöstä. Muistot jaksavat kantaa!
Seppo J. Partanen

Kauko Launosen muistotilaisuus on Tankavaaran Kultamuseossa 9.11.2024