KULLANKAIVAJAN OPAS PDF Seppo J Partanen ja Raimo Niemelä julkaisivat oppaan vuonna 2003 ja päivittivät sen vuonna 2014.
Opas on loppuunmyyty ja uutta painosta ei ole tulossa. Siksi Seppo ja Raimo päättivät jakaa tämän oppaan kaikille tämän sivuston lukijoille. Olkaat Hyvät ja tutustukaa oppaan antiin. Linkkiä voit jakaa ystävillesi.
Opas on jaettu useampaan lukuun. Lähde selaamaan oppaan lukuja. Siirry tästä opas-sivulle:
Jäähyväiset vuodelle 2022: Suurimmat hiput ja löytäjät: 61,5 g Kalervo Ruohoniemi, Jari Myllykangas ja Markku Hannu Sotajoki, 28,5 g Veikko Jaskari Selperinoja/Palsinoja. Lapin Kullankaivajain Liitto jäseniä 4280. Kultahippu.fi: näyttökerrat 80685, kävijät 34687, 2014–2022 näyttökerrat 1,43 milj. Tulevia tapahtumia: LKL seminaariristeily Tukholmaan 24.–26.2. 2023, Kivi- ja korumessut Jokimaan Ravikeskus Lahti 25.–26.3. Kultakisat: 20.-23.7.2023 kullanhuuhdonnan EM-kisat Tankavaara, muut katso www.kullankaivajat.fi/kultakisat.
Kesän suurin 61,5 g
Liikennemuseo Mobiliassa oli 1997 Lapin tiepiirin kokoama Kultainen tie näyttely, jota tässä katsovat Åke Lindman ja Seppo J. Partanen. Elokuvan toteutusvaihe oli tuolloin vauhdittumassa. Kuva Erkki Lilja. Erkki vastasi näyttelyn suunnittelusta Lapin tiepiirin perinnetoiminnan vastuuhenkilönä.
Åke Lindmanin elokuva ”Lapin kullan kimallus” tulee jälleen tapaninpäivänä 26.12. klo 13.30 televisiosta ykköskanavalta. Se sai ensi-iltansa v. 2001. Elokuva ja kolmeosainen tv-sarja kypsyivät Åken ajatuksista kymmeniä vuosia, ja idea alkoi itää kuvatessa Inarissa ”Valkoinen peura” elokuvaa. Joidenkin epäonnistuneiden yritysten jälkeen elokuva teko kypsyi suunnitteluvaiheeseen 1990-luvun puolivälissä. Monivaiheinen oli myös elokuvan toteutus, rahoituksen ja kuvauspaikkojen etsiminen, käsikirjoituksen tekeminen ja moni muu asia pitkässä tuotantoprosessissa. Niistä löytyy enemmän tietoa näistä jutuistamme:
Lapin kullan kimallus elokuvan taustoja | Kultahippu.fi
Lapin kullan kimallus tv-sarjan tapahtumista | Kultahippu.fi
Suurin osa Lapin kullan kimallus elokuvan ja tv-sarjan tapahtumista sijoittuu tähän maisemaan; Ivalojoen Kultalan laaksoon, johon Kultalan Kruunun Stationi valmistui keväällä 1870. Kuva Seppo J.
Risto Mäläskä ja 12 isomusta menneeltä vuosituhannelta.
Lue Riston elämänvaiheista lisää tästä linkistä:
Risto Mäläskän Kultakiima | Kultahippu.fi
Osa Ivalojoki – Laanila kultakarttaa 1900-luvun alusta.
Klikkaa karttaa, kultahistoria avautuu
Lapin kullankaivu on jatkunut yli 150 vuotta. Tänä aikana on tehty valtava määrä karttoja, dokumentteja, tutkimuksia, otettu valokuvia niiltä samoilta alueilta, joilla kullankaivajat tänäkin päivänä ahertavat. Yllä osa 1900-luvun alussa tehdystä valtauskartasta Laanilan alueesta. Tämä kartta kokonaisena ja laadukkaana tiedostona löytyy vapaasti tutkittavaksi kymmenien muiden dokumenttien kanssa ylläolevasta linkistä. Lähde GTK:n arkisto.
Aleks Kiviniemen kultahippu (jäljennös) 385 g, hippulistan toiseksi suurin
Kulta on Lapin maakuntakivi ja graniitti Suomen kansalliskivi. Näin päätti kansanäänestyksen pohjalta GTK:n valitsema asiantuntijaraati 1988–1989 järjestetyssä valintaprosessissa. Sen tuloksena maan 20 maakuntaa sai oman nimikkokivensä. Maakunnat jaettiin vanhan jaottelun pohjalta, jossa esimerkiksi koko nykyinen Lappi jakautui kahdeksi; pohjoisin osa on Lappia ja eteläinen osa Peräpohjolaa.
Aloitteen kivien valinnasta tekivät ”Suomen kivet” kirjan juuri julkaisseet gemmologi Marjatta Virkkunen ja Seppo J. Partanen. Geologian Tutkimuslaitos nimesi asiantuntijaryhmän valmistelemaan ja toteuttamaan hanketta. Kiviharrastus oli tuolloin hyvin vilkasta. Heurekan tiedekeskus rakensi pihalleen maan kivilajeista kertovaa kivipuistoa, kivikerhot ja kivimessut kasvattivat suosiotaan. Helsingin Yliopisto Kivimuseo, Kiviteollisuusliitto, Tiede-lehti ja Tapiola Yhtiöt tulivat tukemaan kivien valintaa. Kaiken tarkoituksena oli kotimaisen kiven arvostuksen ja tietoisuuden lisääminen.
Asiantuntijaryhmä nimesi ensin jokaiselle maakunnalle kolme ehdokasta. Niistä tehtiin nelivärijuliste sekä erilaisia tiedotus- ja äänestysmateriaaleja, joita jaettiin 40 000 kappaletta monien kanavien kautta kaikkialle maahan. Lopputulemana oli yli 20 000 ehdotusta maakuntien nimikkokiveksi. Eniten, lähes 3700 ehdotusta, tuli Uudenmaan kivestä, toiseksi vilkkaimmin ehdotettiin Etelä-Pohjanmaan kiveä.
Lopullisen valinnan maakuntakiviksi teki asiantuntijaryhmä, jossa olivat Marjatta Virkkunen, Ilkka Laitakari ja Panu Toivonen GTK:sta, Martti Lehtinen Helsingin Yliopistosta ja Seppo J. Partanen Matkailuliitosta. Valinta kävi hyvin yksiin yleisöäänestyksen kanssa. Vain Satakunnassa diabaasi oli saanut muutamia ääniä enemmän kuin valittu hiekkakivi. Diabaasi valittiin Päijät-Hämeen kiveksi.
Kansalliskiveksi nousi vanhan ja vakaan kallioperämme tunnetuin kivilaji graniitti. Sitähän on punaisena, harmaana, ruskeana ja vihertävänä, kaikkiaan lähes puolet kallioperästämme. Kallioperämme erikoisuus rapakivi valittiin Kymenlaakson kiveksi, mutta sitä on paljon itäisellä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaan saaristossa.
Juliste maakuntien nimikkokivistä. Kuvat Jari Väätäinen GTK
Maakuntien luontotunnuksia
Kesän ensimmäiset isomushiput tulivat hippukirjurin tietoon elokuun lopulla heti löytöjen jälkeen. Sotajoelta löytyi Matinkivenniemen huuhdota-alueelta sitkeän työn jälkeen kaksi noin 20 gramman kultahippua. Huhuja ja viestejä muistakin isommuslöydöistä on ollut liikkeellä, mutta niihin ei ole saatu vahvistusta. Listassa on vielä tilaa ja hippukirjuri jää odottelemaan tietoja. Uusi hippulista löytyy kuvien alta.
Suuremman niistä 20.80 g poimi sukeltaja Antti Paananen. Antti on kokenut sukeltaja ja hän on sukeltanut noin kymmenen vuotta Ruohoniemen ja Vehviläisten koneellisella huuhdonta-alueella. Antilla on oma lapiokaivualue Ruhoniemen ja Vehviläisen välissä.
Kesällä 2022 Antti kertoi löytäneensä Sotajoen pohjalta ”kultajuonen”, joka meni joen poikki lähellä paikkaa, jossa Risto kaivoi joen vierialueita. Odotukset olivat isomuksen löytöön. Nyt se toteutui. Risto Vehviläisen kaivama toinen sekahippu painoi tuoreeltaan punnittuna 19,27 grammaa. Molemmat löydöt ovat Maija ja Risto Vehviläisen kullanhuuhdontalupa-alueelta.
Löytöalue on ehkä Sotajoen kultarikkaimpia. Löytöpaikka on suunnilleen puolivälissä Vehviläisen Unna hipun 192 g (2008) sekä Ruhoniemen 61,5 g (2022) ja 45 g (2013) löytöpaikkaa.
Asiantuntijan neuvot ja ohjeet:
Steve Herschbach hämmästyi Lapin ja kotimaansa Alaskan kultamaiden samankaltaisuutta tultuaan kesällä 2023 testaamaan Garret metallinilmaisemia Tankavaaran ympäristöön. Hän on näiden laitteiden arvostettu asiantuntija ja vakuuttaa, että metallinilmaisin ei ole pelkkä apuväline, vaan todellinen mahdollisuus kultahippujen löytämiselle myös Lapin kulta-alueilla. Näin hän tiivistää asiansa:
Metallinilmaisimen käyttö kultahippujen etsinnässä on taitolaji ja taito kertyy kokemuksen kautta. Steve antaa pitkässä raportissaan perustietoa siitä, missä laitteet ovat parhaimmillaan, miten eri mallit reagoivat kultaan ja muihin metalleihin sekä mitä etsijä voi tehdä helpottaakseen laitettaan havaitsemaan kultahiput, jopa ”hengettömät”. Suurimmat metallinilmaisimella löydetyt hiput ovat 40 ja 20 gramman painoisia.
Steve vieraili Suomessa Garret Metal Detectorin kutsusta ja omisti kirjallisen raporttinsa Rovaniemellä toimivalle Finndetectorin Jyri Walkeajärvelle, joka toimi vierailun isäntänä.
Lue koko artikkeli :
Kultahippujen etsintä ja tunnistus metallinilmaisijalla | Kultahippu.fi
Artikkelin hieman täydennetty PDF-julkaisu löytyy täältä:
Kultahippujen etsintä ja tunnistus metallinilmaisijalla PDF
Heikki Kivekäs jätti näkyvät jälkensä Lapin kultahistoriaan ja luontoon. Hänellä oli nimissään 448 kultavaltausta, useita yhtiöitä, kämppiä ja ystäviä. Elämä päättyi vankilaan. Lue lisää:
Sankarin, veijarin ja huijarin lisäksi Kivekäs oli myös hurmuri, ainakin nuoruudessaan.
Kivekäs vankilakuvassa takanaan ja kasvoillaan eletyn elämän koko kirjo.
Sotajoen Pahaojan kämppä ympäristöineen oli tämän näköinen 1925 Kivekkään ja Lapin Kulta Oy:n töiden ja toiveiden ollessa suurimmillaan. Kuva geologi Erkki Mikkola.
”Hullun kultaa” Laanilan kalliosta louhitussa kvartsissa, monta miestä se on houkuttanut yli sadan vuoden aikana!
Uusin suurten kultahippujen lista on päivitetty kullankaivun käynnistymisen kunniaksi. Kesä alkoi Lapin kultapuroilla myöhässä kuten muuallakin maassa. Juhannusta lähestyttäessä routa on sulanut ja lumet kadonneet, on tullut aika tarttua hakkuun, lapioon ja vaskooleihin, käynnistää koneet siellä, missä se on sallittua.
Uudessa hippulistassa on nyt 147 suurinta hippua kultamailta vuosilta 1926–2022. Listaan on poimittu hippuja 20 grammasta suurimpaan, Evert Kiviniemen Lutolta 1935 löytämään lähes 393 g painavaan kultakimpaleeseen.
Hippulista kasvaa myös talviaikana historian kätköistä esiin putkahtavilla
Manne Marttilan suurin hippu, lähes 33 g. Hippu on nyt Antti Aarnio-Wihurin kokoelmassa, jossa on useita muitakin Hepo-ojan kaivospiiristä löytyneitä kultakimpaleita, muun muassa Jalmari Hepo-ojan 1955 löytämä 105,2 g sekä kaksi Martti Marttilan isommusta.
hippulöydöillä. Niitä on tässäkin luettelossa useita. Yksi niistä on Manne Marttilan Miessijoen Hepo-ojan kaivospiiristä 1988 löytämä 32,64 grammaa painanut kultahippu. Se nousi julkisuuteen Oulussa edesmenneen omistajan kuolinpesästä, josta se selvittelyn jälkeen sai uuden kodin tunnetuimman hippukeräilijä Antti Aarnio-Wihurin kokoelmissa. Siellä on ennestään Manne löytämä 390 g painoinen korundilohkare, kultamaiden toiseksi suurin, joka koostuu useista harmaista korundikiteistä, joita reunustaa tummansinistä safiiria.
Manne Marttila (1934–2008) teki pitkän ja ansiokkaan uran kullankaivajana isänsä Martti Marttilan (1912–1982) jälkeen yli 20 vuoden ajan vuodesta 1983 alkaen. Isä osti kaivospiirin Matti Omenaiselta ja kaivoi siellä vv. 1975–1981. Manne jatkoi työtä kaivospiirin perikunnan jäsenenä. Hän joutui taistelemaan kaivuoikeuksistaan Metsähallituksen konekieltoja ja muita järjestysääntöjä vastaan. Hän joutui tekemään työnsä pääasiassa perinteisellä tavalla lapiolla, rännillä ja vaskoolilla.
Martti Marttila ystävien keskellä Pyrkyripalstalla Inarissa.
Hepo-ojan kaivospiiri oli Lemmenjoen vanhin ja yksi rikkaimmista Lapin kultahistoriassa. Marttilan perikunnalta se siirtyi 2005 alussa Mika Telilän omistaman kaivosyhtiön haltuun ja sai myös konekaivuluvan. Kultasaaliit olivat hyviä ja uusia ”isommuksia” hippulistaan kertyi runsaasti vuoteen 2021 asti, jolloin uuden kaivoslain sanelema konekaivukielto astui voimaan. Mika jatkaa edelleen sekä kullankaivua että oikeustaistelua kaivospiirioikeudestaan, sitä on tähän asti pidetty omistusoikeuteen rinnastettavana.
Alla linkki uuteen Hippulistaan 5.6. 2023
Kultaa ja jalokiviä Arskan käsistä.
Arska Alhonen lähti Lemmenjoelta, mutta Lemmenjoki ei lähtenyt Arskasta. Niin on käynyt monelle muullekin, joista moni on jäänyt omasta toivomuksestaan ikuisesti tuhkana Lemmenjoen tuntureille: Sirkka-Liisa, Petronella, Sarvikuono, moni muu.
Arska muistelee Facebook päivityksessä Lemmenjoen kultaisia vuosia, kun kulta löytyi Puskujängältä Tivolin ja Raumalan kämpän väliseltä alueelta noin 30 kiloa. Eikä siinä ollut läheskään kaikki Puskun ja Ruitun lähdejängän kulta.
Arskan muisto on tarpeen kirjata kultahistoriaan. Löydät sen täältä:
Jäähyväiset Lemmenjoen kullalle ja jalokiville | Kultahippu.fi
Ilta-Sanomissa oli 18.5. 2023 iso juttu Lapin kullan isommuksista, niiden löytäjistä Ami ja Risto Telilästä, moottorikelkan arvoisesta kultahipusta ja paljosta muusta. Juttu löytyy netistä, kunhan osaa oikeasta paikasta hakea.
Ami Telilä ja ”Suomi 100” kultahippu
Lue lisää, mitä kultamailla tapahtui 2017 – 2018. Kaikki oli silloin toisin:
Täältä Lapin kullan emäkallion etsintä alkoi 1900-luvun alussa. Kerkelän kultakaivoksesta louhittua kvartsikalliota Inarin Laanilassa.
Kullan ja koboltin noussut hinta on vilkastuttanut malmisetsinnän Suomessa ennätyslukemiin, kirjoittaa Kauppalehti koko sivun uutisjutussa 5.5. 2023. ”Lapin osuus malminetsinnästä oli viime kesänä peräti 81 prosenttia, josta valtaosa Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeellä”, kertoo Tukesin kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaa lehtijutussa. Malminetsinnän lupa-alueita oli viime vuonna kaikkien aikojen ennätys 2581 neliökilometriä ja etsintään investoitiin koko maassa 80,4 miljoonaa euroa.
Etsintä vilkastuu tänä vuonna entisestään, sillä lupahakemuksia on käsittelyssä 530 kappaletta, mikä moninkertaistaisi etsintäalueiden pinta-alan. Lähes kaikki kaivosyhtiöt ovat ulkomaalaisia, joskin niiden työväki on valtaosin suomalaista.
Juttu perustuu Tukesin Rovaniemellä järjestettyyn koulutus- ja informaatiotilaisuuteen, johon osallistui edustajia sadasta eri kaivosyhtiöstä.
https://drive.google.com/drive/folders/1LM1UEmCOBPjz7_UWgFqG6bdSaZBzE8ot
Vanhoja kultakarttoja, dokumentteja ja lehtijuttuja voit tutkia klikkaamalla yllä olevaa linkkiä.
Palsinojan laakso Palopirtinojan suulla. Kuvaaja geologi Erkki Mikkola 1930-luvun alussa.
Lapin kullankaivun yli 150-vuotinen historia on ollut jatkuvaa aaltoliikettä: kultapurot ja joet kokeneet monta kultaryntäystä. Niiden välissä on vuosien ja jopa vuosikymmenten hiljaisia aikoja, jolloin yksinäiset ”elinkautiset” ovat kantaneet kultahistoriaa eteenpäin. Monet heistä ehtivät elämänsä ehtoopuolella opettaa uuden sukupolven kullan etsimiseen, kaivamiseen, rännittämiseen ja vaskaamiseen.
Kullankaivu on kiinnostanut myös sanomalehtiä, jotka ovat uutisoineet kultamaiden tapahtumista, uskosta, toivosta ja joskus myös unelmien hiipumisesta. Kansallisarkiston Finna palvelussa on nykyisin paljon digitoituja sanoma- ja aikakauslehtiä, joiden sisällöstä löytyy mielenkiintoisia uutisia ja aikalaisdokumentteja kullankaivun vaiherikkaasta historiasta.
Tässä niistä muutama poiminta:
”Onko romantiikka kadonnut kullanhuuhdonnasta, nykyaikaiset kullankaivajat ajavat autollaan valtaustensa äärelle”, otsikoi sanomalehti Rovaniemi juttunsa vuonna 1929. Juttu kertoo uuden kultayhtiön suurista suunnitelmista Sotajoen sivupuron Moberginojan kultakilojen kaivamisesta. Muutama vuosi aikaisemmin olivat kultayhtiöt Ivalojoki ja Lapin Kulta rakentaneet maanteitä, siltoja ja taloja, velkaantuneet ja riitautuneet aiheutuen lopulta selvitystilaan rahoittajien sulkiessa rahahanat. Tilaa oli uusille yrittäjille ja yksinäisille kaivajille.
Moberginojan tie tällä vuosituhannella!
Kaivoslakiin ja kullankaivua valvovaan byrokratiaan vaadittiin helpotuksia Lapin Kansan uutisjutussa 20.12. 1934; ” Tämä jo sinänsä huomattava summa (80 000 mk v. 1934) voidaan helposti korottaa kaksinkertaiseksi, jos vain kaivoslakia muutettaisiin olosuhteita vastaavaksi. Ei tarvita mitään määrärahoja eikä uusia virkamiehiä. Lailla oikein johdettuna voisi kullankaivuu huomattavasti lievittää työttömyyttä Inarissa”.
Kovin tutuilta näiden juttujen sisältö istuu myös viime vuosien ja vuosikymmenten kullankaivuuseen. Kaivoslain muutokset ja kasvava byrokratia koetaan tämänkin päivän kullankaivajan arjessa ja suosituimpia kaivupaikkoja ovat ne jokivarret, jonne pääsee omalla autolla.
Kolmantena helmenä on Oulun Wiikko-Sanomissa 24.5.1862 julkaistu juttu ”Koti-ikävää Kalifornian Eldoradon kultakentiltä”.
Juttu kertoo oululaisista merimiehistä, jotka jättivät laivansa San Franciscon satamaan ja
Kultaa löytyy Eldoradon jokirannoilta vieläkin; tässä Raimo Niemelän hippusaldo American Riveriltä.
karkasivat etsimään kultaa kymmenientuhansien kaltaistensa sekaan. Merimiesten kirjeet ja kohtalot antavat todellisemman kuvan ihmisten kohtaloista kuin tutummat tarinat suurista kultalöydöistä ja löytäjistä. Päällimmäisenä on kaipuu takaisin kotimaahan, yksinäisyys ja toteutumaton unelma. Muutama heistä pääsi takaisin ja ehtivät mukaan Ivalojoen kultaryntäykseen. Yksi heistä on Jacob Ervast.
Eldoradon kultakimpale ja kvartsikultaa Nevada Cityn kultamuseossa.
Lue jutut ja katso kuvat tästä linkistä:
Lapin Kullankaivajain Liiton vuosikokous pidettiin 25.3.2023 Saariselällä. Kokoukseen osallistui 30 noin 4000 liiton jäsenestä eli alle 1 %. Liiton talous on hyvä. Jäsenmäärä oli hieman vähentynyt.
Liiton puheenjohtajana on kolmivuotiskauden 2021-2023 Marko Touru. Hallituksessa jatkavat Hannu Raja, Ami Telilä, Jutta Vehviläinen, Esko Orava ja Kai J. Rantanen. Uutena jäsenenä on mineralogi Tapio Soukka innokas kullankaivun harrastaja ja tutkija. Onneksi olkoon hänelle uusista tehtävistä ja haasteista.
Toimintasuunnitelmassa vahvistettiin muun muassa liiton tiedottamisen kehittämistä uusimalla liiton nettisivuston ja sähköpostin käyttämisen tiedottamisessa.
Kokous ei hyväksynyt liiton 8 pykälän muuttamista siten, että vuosikokous pidetään Inarin tai Sodankylän kunnassa. Kokouksessa esitettiin, että sääntöä muutettaisiin ” … vuosikokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä Suomessa.” Nyt säännössä mainittu ”maaliskuun viimeisenä lauantaina” sitoo kokouspäivän ja se voi olla myös Pääsiäislauantaina. Ehdotus esitettiin hallitukselle harkittavaksi seuraavaan vuosikokoukseen.
Kullanhuuhdonta 1990 – 2022:
Sotajoelta 61,5 g 2022
Kullankaivu Lapissa ei näytä hiipumisen merkkejä siirryttyään uudelle vuosituhannelle ja kolmannelle vuosisadalle, vaikka sen loppumista on ehditty monta kertaa pelätä tai toivoa. Kultakuume on sitkeä tauti, siitä kertovat tilastot kullanhuuhdonnan lupa-alueista ja kullankaivajien liiton noin 4300 jäsenmäärästä. LKL:n jäsenilleen tarkoitetut kultapaikat ovat vaikuttaneet jäsenmäärän kasvuun ja heijastuvat myös huuhdontalupa-alueiden lisääntymiseen.
Selperinojalta 28,5 g
Kultaa on kaivettu vilkkaasti viimeisten 30 vuoden aikana vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Työmaita on ollut vuosittain 214 – 481. Valtaukset muuttuivat uuden kaivoslain määräämänä huuhdontaluviksi vuodesta 2011 alkaen. Samalla kaivospiirit lakkautettiin ja konekaivu Lemmenjoella päättyi. Huuhdontalupien määrä on viime vuosina kasvanut myös siksi, että entisten kaivospiirien kaivajat saivat työmailleen huuhdontaluvan.
Uusittu kaivoslaki astui voimaan vuonna 2011, ja se lakkautti irtokullan kaivospiirit. Niille annettiin jatkoaikaa heinäkuun 1. päivää 2020 saakka. Laki muutti valtaukset ja kaivospiirit huuhdontaluviksi, koneellinen kullankaivu kansallispuistoissa lakkautettiin, muualla koneita saa käyttää erillisellä luvalla. Kullanhuuhdontalupaan voi hakea jatkoaikaa ilman karenssia, joka oli valtausaikana noin 2 vuotta.
Pienet kaivinkoneet ovat ahkerassa käytössä kultamailla. Tässä kuva pienkoneesta, jolla saa luvan hankittuaan kaivaa enintään 495 kuutiometriä 1.6. – 30.9. välisenä aikana. Takana pieni huuhdontalaite. Kuva Raimo Niemelä.
Kaivuperinteen jatkumisesta on kannettu huolta vuosikymmeniä lupakäsittelyn monimutkaistuessa, lausuntojen lisäännyttyä eri toimijoilta ja Saamelaiskäräjien valitusten takia. Samanaikaisesti luvat, muut maksut ja kulut ovat moninkertaistuneet. Tästä rippumatta valtausten ja nykyiset huuhdontalupien määrät ovat olleet 1990 ja 2022 lähes samat.
Selperinojan kultaa kesällä 2022. Mittoina kolikot, tikku ja kesän suurin isomus. Lue enemmän kesän isojen hippujen löydöstä ja löytäjistä sivuiltamme tästä hieman eteenpäin viime vuoden puolelle.
Valtaukset ja kullanhuuhdontaluvat 2000–2021
Lukujen vaihteluun eri vuosina on monta syytä:
Kolmena vuosikymmenenä lupahakijoiden maksut sekä kustannukset ovat kasvaneet moninkertaisiksi, samoin lupakäsittelijöiden työmäärä. Kustannuksia ovat lisänneet lupamaksut, maanomistajien korvaukset sekä lisääntynyt asiantuntijoiden tarve hakuprosesseissa.
Täydennämme tilastoa myöhemmin lisäämällä tietoa muun muassa vuosittain ilmoitetuista kultamääristä, kone- ja pienkonekaivuluvista. Lapin Kullankaivajain Liitto pohtii kullanhuuhdonnan tulevaisuutta helmikuun lopulla 2023 järjestettävällä seminaariristeilyllä. Ehkäpä sieltäkin saadaan lisätietoa!
21.2.2023 Seppo J. Partanen ja Raimo Niemelä, tilastot Pasi Molkoselkä Tukes ja Pirjo Savolainen KTM
Sotajokeen noin 4,3 km joen suusta idästä laskeva runsaan kilometrin mittainen Lövgreninoja on saanut nimensä Ivalojoen kultaryntäyksen alkuvuosina turkulaiselta perämies F. Löfgreniltä. Hän työskenteli vuodesta 1870 alkaen helsinkiläisen Johan Tallgrenin tehdaspiirissä 2 Sotajoen suun tienoilla sekä siitä ylävirtaan kolmen kilometrin päässä loviisalaisen perämies Fredrik Grönholmin tehdaspiirissä 17 työmiehenä ja työnjohtajana. Joissakin luetteloissa hänen kotipaikakseen on merkitty Oulu, mutta Turku on useimmissa dokumenteissa. Kultahistorian kirjoissa ja dokumenteissa hänen etunimekseen on kirjoitettu Johan.
Merikapteeni Löfgren löysi lupaavasti kultaa pienestä Sotajoen sivupurosta 1873. Siihen syntyi tehdaspiiri ja työmaa, joka tuotti kahdessa vuodessa hyvin kultaa. Kolme vuotta myöhemmin löytäjä hukkui Ivalojoen Surmakönkääseen. Karttaote Tallgrenin valtauksesta 1874.
Tallgren teki ensimmäisenä valtauksen Sotajoelle kartoissa olevan Lövgreninojan ja Halvarinniemen paikkeilta alavirtaan kesällä 1874. On syytä olettaa Löfgren oli tutkinut kultapitoisuutta isäntänsä lähettämänä ja löytänyt lupaavat kullan merkit 1873 ja 1874. Hänet merkittiin kesällä -74 Tallgrenin tehdaspiirin ”yhtiömieheksi”, joka kertonee lupaavasta kultalöydöstä.
Sotajoen nimistö on vuosien saatossa kartoilla sekoittunut. Tallgrenin ja Löfgrenin valtaus n:ro 39 alkoi noin 2,5 km Sotajoen suusta ylävirtaan ja oli 1000 virstan eli 1781 metrin pituinen.
Kämppä sijaitsi Tallgrenin tehdaspiirin etelärajalla ja se mitattiin -73 ja tuotti v. -74 kultaa 1,5 kg . Seuraavana vuonna kultaa tuli noin 1 kg. Tallgren lopetti työt Sotajoen valtauksellaan vuosikymmenen vaihteessa. Sotajoella koettiin kultaryntäys Gustav Mobergin löydettyä lyhyenä aikana 325,5 g kultaa ylempää jokivarresta 1880-luvun alussa.
Löfgrenillä ei koskaan ollut omaa valtausta ja hänen elämänsä päättyi traagisesti keväällä 1876 veneen kaatuessa Ivalojoen Surmakönkääseen. Löfgren ja hänen ystävänsä, perämies W. Gustafsson hukkuivat.
Åke Lindmanin 3-osainen tv-sarja ”Lapin kullan kimallus” nähtiin televisiossa 10.–13. tammikuuta 2023 ties monennenko kerran. Sarja löytyy katsottavaksi myös YLEn Areenassa.
Åke Lindmanin vuosikymmenten unelman toteutumisesta vuosituhannen vaihteen tienoilla löytyy paljonkin juttuja kultahippu.fi sivustolta. Ajatus elokuvasta syttyi 1950-luvun alussa kuvattaessa ”Valkoista peuraa” Inarissa. Monen käsikirjoituksen ja epäonnisten kuvausten jälkeen unelma alkoi toteutua 1990-luvun puolivälissä, mutta monta mutkaista ja kivikkoista koskea oli laskettava senkin jälkeen kunnes työ oli valmis vuosituhannen vaihteen tällä puolen.
Mitä todella tapahtui
”Lapin kullan kimallus” elokuva ja tv-sarja kuvaavat Ivalojoen kultaryntäyksen syntyä ja tapahtumia vuosina 1868–1871 väljästi totuutta mukaillen. Mitä Ivalojoella todella tapahtui ja milloin on vähintäänkin yhtä mielenkiintoista.
Tv-sarjan osa 1 kertoo Suomen Pankin Rahapajan apulaisjohtaja Conrad Lihrin johtamasta senaatin kullanetsintäretkestä kesällä 1868 sekä merimiesten Ervast ja Lepistö sekä Björkman (Manninen) kultalöydöistä Ivalojoen Saariporttikosken rannalla 1869. Lihrin retki kesti kaikkiaan 4–5 kuukautta kesäkuusta lokakuulle Ounasjoen, Käkkälöjoen ja latvapurojen kautta Tenojoella, sieltä Vaskojoelle ja Ivalojoelle. Matkaa tehtiin pääasiassa veneillä, joten erämaakävelyt jäivät vähiin.
Ervast ja Lepistö tulivat Ivalojoelle loppukesästä -69 ja löysivät kultaa noin 2 kiloa. Raahelainen merimies Edvard Björkman tuli samalla paikalle miesten poistuttua kohti Kittilään ja sai kultaa satoja grammoja. Lepistö ja Björkman tunsivat hyvin toisensa. Björkmanin takana oli kauppias Govenius Torniosta ja Ervastin ja Lepistön kauppaneuvos Snellman Oulusta.
Alpo Ervasti löysi pitkän etsimisen jälkeen Jakob Ervastin hautapaikan Piippolasta. Alpo jatkaa sukunsa kullankaivuperinnettä.
Kruunuvouti Planting lähetti valtaushakemuksensa kirjeitse vuorihallituksen Pohjois-Suomen aluetoimistoon Kuopioon Ervastin ja Lepistön poistuttua hänen toimistostaan Kittilässä. He näyttivät kultalöytönsä Oulun läänin maaherralle, joka ei ollut tietoinen alaisensa Plantingin hakemuksesta. Riita puhkesi ja johti oikeustaiteluun vasta kesäkuussa 1870 Ivalojoella, kun Ervast ja Lepistö havaitsivat kultapaikkansa joutuneen muiden haltuun.
Toinen osa tv-sarjasta kertoo
Nils Lepistö ja Alpo Ervasti Raahen hautausmaalla.
kultaryntäyksen synnystä 1870, merimiesten kultalöydöistä edellisenä kesänä, kruunuvouti Plantingin valtauksesta merimiesten löytöpaikalla, riidoista ja kaaoksesta.
Venäläisten sotilaiden esiintyminen Kultalan järjestyksenvalvojina esiintyy useissa kirjoissa ja kirjoituksissa, nyt myös tässä elokuvassa. Kaikki järjestyksenvalvojat olivat suomalaisia, muutama venäläinen etsintäryhmä tavoitteli kultaa Ivalojoella ja Tenolla, mutta tuloksetta.
Ervast ja Lepistö saivat riitojen ja oikeusjuttujen aikana löytöpaikkansa hetkeksi hallintaansa, mutta lakia uudistettaessa 1873 alue otettiin valtion haltuun ”tutkimustoimintaa” varten. Ervast ja Lepistö etsivät uusia kultapaikkoja Ivalojoelta ja Luttojoella. Manninen eli oikeasti Björkman jatkoi kullankaivajana kymmeniä vuosia, Lepistö lopetti melko pian ja Ervast jatkoi muutaman vuoden.
Planting ehti kuolla, kun oikeus tuomitsi hänet 1875 menettämään omaisuutensa, valtauksensa, kunniansa ja maineensa, joka on hyvällä syyllä hänelle palautettava yhtenä keskeisenä Lapin kullan löytäjänä. Hänen tutkimuksensa, kirjeensä vuorihallitukselle ja neuvonsa muille kullanetsijöille olivat hyvin arvokkaita kullankaivun historian syntyyn. Toinen keskeinen vaikuttaja Conrad Lihr syyllistyi hänkin ahneuteen paljastamalla venäläisille kultayhtiöille tutkimusretkensä tuloksia heti retken jälkeen syksyllä 1868 ennen tutkimusraportin luovuttamista senaatille.
Kolmas osa vie loppuun monen päähenkilön elämäntarinan. Kruunuvouti poistuu kultamailta odottamaan oikeuden päätöstä, Lepistö jättää Ivalojoen ja Ervastin, Manninen eli Björkman jatkaa kultahistorian ensimmäisenä ”elinkautisena” parikymmentä vuotta, Björklund kuolee viinaan Oulussa todisteena siitä, että kultaa löytyy kesäisin aina vähemmän mitä talvella kuluu. Ivalojoen rajut kosket vievät tv-sarjassa venemiehet kahteen kertaa elämän rajan tuolle puolen. Näyttävät koskenlaskut kuvattiin Inarin Juutualla, mutta todellisuudessa Ivalojoen Surmakönkäässä hukkui kuusi ihmistä toukokuun lopussa 1871 ja kaksi kevättulvissa neljä vuotta myöhemmin.
Kultalan kulissit rakennettiin helpompien kulkuyhteyksien päähän Kutturasta noin 3-4 km alavirtaan. Takaseinä puuttui rakennuksesta kokonaan.
Martti Suosalo tekee näyttävän roolin roistona ja huijarina. Elokuvassa hänen nimensä on Johan Kaweri, ja tv-sarjassa Jussi Kaheli. Syynä oli se, että Jacob Kaveri tuomittiin lompakkovarkaudesta marraskuussa 1871. Hänet vangittiin toukokuun lopulla, kun Pellikan kadonnut lompakko löytyi Grönholmin valtauksella laavun kattopuiden takaa paikalta, jossa Kaveri nukkui. Aiempia rikkeitä hänellä ei ollut. Raipparangaistuksen ja kuukausien vankeuden jälkeen mies katosi jonnekin. Eräs sukulaisista vaati oikeutetusti Kaweri-nimen muuttamista ja näin tehtiin. Airi Haataja kirjoitti ja Kai Chydenius sävelsi aiheesta oopperan ”Kaverin kultamaat”, jota on esitetty muun muassa Tankavaaran kultamuseossa.
Lapin ensimmäinen kultaryntäys hiipui muutamassa vuodessa. Oulun ja Tornion kauppiaat sijoittivat rahansa tuottavammin olut- ja virvoitusjuomatehtaisiin, tästä sai alkunsa muun muassa Lapin Kulta Oy. Inari sai monta uutta asukasta kullankaivajista ja virkamiehistä, kullankaivu jäi vuosiksi paikallisten ihmisten lisäansioksi.
Ervastin ja Lepistön 1869 kaivama oja on hyvin näkyvissä tänäkin päivänä Kultalan pihapiirissä. Kaivettu yli 100 m pitkä puro lähtee kohti rakennuksia, Kartano-ojan luonnon uoma menee oikealle Ivalojokeen. Kymmenet kaivajat ovat myöhemmin käyttäneet ja parannelleet vesiojaa. Kullan löytöpaikka on korkealla rinteellä, jonne vettä ei voi johtaa Ivalojoen suvannossa, vaan se otettiin lähimmästä sivupurosta ylävirran puolelta.
Elokuvan ja tv-sarjan tapahtumia on melko vaikea ymmärtää tuntematta todellisia tapahtumia. Olin mukana kultahistorian asiantuntijana Åken kanssa työn suunnitteluvaiheessa 1994–1996. Hiottiin käsikirjoitusta, etsittiin kuvauspaikkoja, neuvoteltiin rahoituksesta yms. Rahoittajat Elokuvasäätiö ja Yleisradio hylkäsivät laaditut käsikirjoitukset ja vaativat uusimista. Tässä vaiheessa jäin taka-alalle elokuvan teosta ja keskityin kirjan ”Sankareita, veijareita ja huijareita” tekemiseen. En enää vaikuttanut toteutuneen käsikirjoituksen tapahtumiin.
Lapin kullan kimalluksen keskeisimmät tapahtumat sijoittuvat Ivalojoen Kultalan ympäristöön tämän kartan alueelle vajaan kilometrin matkalle. Kartalla näkyvät tehdaspiirit, rakennukset, kaivetut maakuution 1870–74 numeroina ja ruskealla värillä. Isot numerot ovat tehdaspiirejä ja sinisellä niiden haltijat. Ylimpänä numero 29 oli maanmittari P.W. Aurénin Korhosenkoskella vuodesta -73 alkaen, valtaus 1 oli kauppias Goveniuksen ja Björkmanin, 9 kruunuvouti Plantingin ja 28 Ervastin ja Lepistön lyhyen ajan kesällä -72. Hovioikeuden päätöksellä Plantingin valtaus siirtyi kokonaan ja osa Goveniuksesta Ervastille ja Lepistölle. Pienin valtaus 18 alimpana oli kunnallisneuvos Ullnerin Helsingin pitäjästä, mutta kultaa sieltä ei paljon löytynyt. Merimiesten kultalöytö 1879 tapahtui jyrkällä rinteellä n:ro 28 alapuolella.
Alla linkkejä juttuihin:
Linkki kultahistorian dokumentteihin ja ”Neeterin tarinaan”:
Seppo J. Partanen 14.1.2023
Lue lisää Palsinojan värikkäästä kultahistoriasta ja nykypäivästä klikkaamalla kuvaa tai tekstiä yllä.
Taiteilija Tapani Rantala kuoli 88-vuotiaana Rovaniemellä 14.12. 2022. Tapani tallensi monipuolisesti Lapin luontoa ja ihmisiä, myös kullankaivua. Kuvassa hänen maalauksensa Arvo ”Tiera” Ruonaniemestä valmistui Lapin Kansan tilauksesta Tieran täyttäessä 90 vuotta 2002.
Lue lisää klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.
Inarin Kultahovi 2017
Inarin Matkailumaja 1960-luvulla.
Inarin matkailumaja 1937.
Yksi Lapin vanhimmista hotelleissa Juutuanjoen Alakosken rannalla sijaitseva Kultahovi vaihtoi omistajaa, uusi imagonsa ja avautuu joulukuun puolivälissä 2022 Wilderness Hotel Juutuana. Uudet omistajat lupaavat jatkaa paikan kunniakkaita perinteitä ja tuoda siihen uutta sisältöä. Perheyritys Nellim Wilderness Hotels & Safaris Oy:llä on viisi hotellia Inarin kunnan alueella: kaksi kirkonkylässä Juutua ja Inari, Nellim Inarijärven itäpuolella, Nangu Inarijärven etelärannalla ja Muotka Saariselällä.
Inarin Matkailuhotelli, Majala, Maijala, Matkailumaja, Kultahovi, Perinnehotelli, Koskihotelli, Aanaar, Wilderness Hotel Juutua; tässä on tiivistetty historia pohjoisen Lapin vanhimmasta ”matkailuhotellista” vuosilta 1937–2022. Jokien joki Juutua laskee sen vieressä koskena Inarijärveen. Virran kohina on tuudittanut matkailijat uneen 85 vuotta, lähes kaikki muu on monesti muuttunut ja muuttui taas. Kultahovi kasvoi tällä vuosituhannella yhdeksi Lapin parhaimmista ja palkituimmista hotelleista.
Juutuanjoen alakosken rannalle nousi 1937 Matkailijayhdistyksen matkailumaja, jota pohjoisen Lapin ensimmäiseksi matkailuhotelliksi kutsuttiin. Upealle paikalle kosken rannalle keskelle kirkonkylää sijaitseva hotelli oli osa SMY:n pääsihteeri Wolter Stenbäckin suunnitelmaa koko maan ja erityisesti Lapin matkailupalvelujen rakentamiseksi. Hän oli ostanut itselleen 1935 Inarista tiettömän taipaleen takaa Paadarjärven rannalta Sotkajärven erämaatilan, Inari oli hänelle rakas toinen koti.
Matkailun kasvoi lupaavasti 1930-luvun lopulla, mutta talvisota ja jatkosota muutti kaiken. Lapin sodan kiihkeimmässä vaiheessa saksalaiset sotilaat tuhosivat Inarin matkailumajan marraskuun 12.–13. päivä 1944. Uusi rakennus valmistui vanhoille perustuksille 1956 valtion rahoittamana, ja Matkailijayhdistys hoiti sitä 30 vuotta vuoteen 1986 saakka. ”Majalan” ovet olivat lukossa runsaan vuoden, kunnes sen johtajana parikymmentä vuotta toiminut Maija Nikula osti paikan ja teki täydellisen remontin perustamansa yhtiö nimissä. Matkailumaja muuttui Kultahoviksi, sen seiniä koristivat vakioasiakkaiden, Lemmenjoen kullankaivajien kuvat.
Toinen sukupolvi Nikuloita, Kaisu ja Heikki, ottivat vuosituhannen vaihteen tienoilla hotellin hoitaakseen. He uudistivat tiloja ja palveluita nostaen keskeisiksi arvoikseen perinteet, paikallisuuden, luonnonläheisyyden ja saamelaisuuden. Omaleimallisuudellaan Kultahovi ravintoloineen keräsi mainetta, kunniaa ja palkintoja. Syksyllä 2022 Kultahovi vaihtoi omistajaa. Mari ja Jouko Lappalainen muuttivat sen Wilderness Hotel Juutuaksi. Wilderness-hotelliketju avasi uudistetun Juutuan joulusesongiksi.
Näin toiveikkaasti uusi omistaja jättää jäähyväiset Kultahoville yleisradion haastattelussa:
– Muutamme Juutua-hotellia joki- ja luontoteemaan sopivaksi. Kultateema jää vähemmälle, ja inspiraatiota haetaan luonnosta, paikallisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Ravintola Aanaar jatkaa entisellään. Henkilökunta myös säilyy aika lailla samana, kertoo Jouko Lappalainen.
En malta olla kertomatta Nipa Raumalan tarinaa kolmesta Lemmenjoen kullankaivajasta, jotka meinasivat hukkua Juutuanjoen koskeen saunoessaan Majalan rantasaunassa joskus 1960-luvulla. Nipa, Yrjö ja Pelle lähtivät löylyjen lomassa kastautumaan Alakoskeen. Ajautuivat liian kauaksi ja virta vei miehiä vuolaasti kohti Inarijärveä ja kosken pahoja kuohuja. Pisimmälle ehtinyt Pelle huusi takana tuleville; ”Menkää rantaan, on parempi, että yksi meistä hukkuu kuin kaikki”. Jokainen pääsi takaisin saunan löylyihin.
Tarinassa on aasinsilta jutun otsikkoon, sillä Majala oli Lemmenjoen kullankaivajille tuttu paikka viime vuosituhannella. Siellä pidettiin monet juhlat muistelot, joissa Pyrkyripalstalle saatetulla oli aina tyhjä tuoli pitkän pöydän päässä. Nikulan Maijalle kullankaivajat olivat mieliasiakkaita, joiden kunniaksi hän uutena omistajana antoi hotellille nimeksi Kultahovi. Kullankaivu näkyi myös hotellin sisutuksesta; vanhan Majalan ”karvahattubaariin” Lapin Kullankaivajain Liitto sijoitti 1978 isokyröläisen valokuvaaja K.J. Mieltyn kahdeksan maalausta kullankaivajista. Valokuvasuurennosten päälle tehdyt maalaukset saivat näyttävän paikkansa myös uuden Kultahovin baarissa kultarännin yläpuolella. Nyt taulut on luovutettu takaisin LKL:lle oltuaan lainassa 44 vuotta.
Seppo J. Partanen, rakkaudella Inarin Majala, Kultahovi, Juutua
Ivalojoen Kultala oli 1903 tämän näköinen. Merimiesten löytöpaikka kuvan vasemmassa alareunassa.
Åke Lindmanin vuosikymmenien haave elokuvan tekemisestä Lapin kullankaivusta toteutui moninaisten vaiheiden jälkeen vuosituhannen vaihteen tienoilla. Syntyi kolmeosainen tv-sarja ja lähes kahden tunnin elokuva ”Lapin kullan kimallus”. Ajatus elokuvasta syttyi 1952 Åken tehdessä Inarissa elokuvaa ”Valkoinen peura”. Vuosien varrella tehtiin kolme käsikirjoitusta; Paavo Pitkänen, Gerhard Wilson ja lopulta rahoittajien vaatimana toteutunut Heikki Vuento.
Åken alkuperäinen ajatus oli kuvata suuri osa elokuvaa Ivalojoen Kultalassa. Hankalien ja koskisten kulkuyhteyksien takia rakennettiin ”Kulissi Kultala”, kullankaivajien kämppä ja työmaa pahimpien koskien yläpuolelle, jonne oli tasaisemmat kulkuyhteydet veneillä Kutturasta. Muita kuvauspaikkoja oli muun muassa Tankavaarassa, Oulussa, Helsingissä ja Inarissa.
Kultalan kulissit rakennettiin helpompien kulkuyhteyksien päähän Kutturasta noin 3-4 km alavirtaan. Takaseinä puuttui rakennuksesta kokonaan.
Ervastin ja Lepistön 1869 kaivama oja on edelleenkin näkyvissä Kultalan pihapiirissä.
Keskeisenä juonena elokuvassa on merimiesten Jaakob Ervast ja Nils Lepistö kova kohtalo
Ivalojoen kultaryntäyksen ensimmäinen valtaus eli tehdaspiiri Kultalan rannassa oli kauppias Goveniuksen.
Ivalojoen kullan löytäjinä 1869, heidän viisi vuotta kestänyt riitansa kruunuvouti Konrad Plantingin kanssa kaivuoikeudesta, Frans Björklundin rikas kultalöytö ja äkkikuolema, ihminen luonnonvoimien armoilla tiettömässä erämaassa. Maisemakuvaus on yksi elokuvan parhaista puolista. Åke itse valitti, että ”ongelmana on löytää rumuutta ja rosoisuutta; kauneutta on kaikkialla, mihin kameran kääntää”.
Elokuvan ensi-ilta oli Savonlinnassa 1999 ja tv-sarja nähtiin pari vuotta myöhemmin TV:ssä. Elokuva esitetään ties monennenko kerran televisiossa tiistaina 8.11.2022.
Taustatietoa Lapin kullan kimalluksesta täältä:
Klikkaa kuvaa tai linkkiä kuvien alla
62,5 g Sotajoelta
28,5 g Selperinojalta
Peroniuksen Antti Lapin Kansassa
Kullankaivun edunvalvoja Antti Peronius ja hänen kultasukunsa esittäytyy monipuolisesti Lapin Kansan erikoisartikkelissa 22.10.2022. Jutun ”Mukava mies Mulkujärveltä” on kirjoittanut Risto Pyykkö, joka tunnetaan monista Lapin elämästä, ihmisistä ja historiasta kertovista jutuista.
Antti Peronius kullankaivajien laivaseminaarissa 2015. Hän on vastannut seminaarien ohjelmasisällöstä.
Elina Peronius 1930-luvun lopussa käsissään vanha puinen kultavaskooli.
Isoisä Maxin muistomerkki räjähdyspaikalla Tankavaaran eteläisen liittymän tuntumassa.
Antti on geologi, kullankaivun puolustaja, itsekin kullankaivaja ja monipuolisesti perehtynyt kultaan ja kaivostoimintaan eri puolilla maailmaa. Lehtijuttu kertoo myös isovanhemmista Elinasta ja Maxista, joiden elämäntarina Laanilan majatalon pitäjinä ja Tankavaaran kullankaivajina vaikutti paljon Antin elämänpolkujen valintaan. Hän on auttanut ja opastanut satoja kullankaivajia byrokratian viidakoissa, seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa.
Juttu löytyy Lapin Kansan viikonlopun numerosta. Sen voi lukea myös nettiversiona, sillä lehti tarjoaa lukuoikeutta kaikkiin numeroihinsa kuukauden aja 1 euron hintaan. Ohjeet löytyvät Lapin Kansan nettisivuilta.
Lisätietoa Antin isovanhemmista linkistä:
Tarina Max Peroniuksesta jatkui Lapin Kansan viikonloppunumerossa 28.10. 2022. Risto
Pyykkö kertoo jutussa Maxin elämäntarinan sekä monipuolisesta työstä kullankaivajana, valokuvaajana, oppaana niin turisteille kuin saksalaisille sotilaille ja ennen sotavuosia karhunkaatajille. Jutun kuvat kertovat taitavasta valokuvaajasta. Tässä yksi jutussa oleva Maxin kuva Laanilan majatalon pihapiiristä. Siinä Purnumukan shamaani Niilo Hirvasvuopio vanhempi ja hiihtoturisti kohtaavat 1930-luvulla.
Turisti voisi olla Gunnar Stenfors (1903-1955). Hän retkeili paljon ystäviensä kanssa Äkäslompolon ympäristössä ja Saariselällä, oli maamme ensimmäinen alppihiihdon opettaja, laskettelun ja hiihtourheilun kehittäjä, Suomen Ladun perustajajäsen ja paljon muuta. Hän perusti Äkäslompoloon hiihtomajan, joka on edelleen suvun omistama. Gunnar kuoli kesäkuun 6. päivä 1955 melontaretkellä Äkäsjoella kanootin kaaduttua koskessa. Hän pystyi uimaan rantaan, josta hänet löydettiin ja todettiin saaneen sydänkohtauksen.
Laanilan tyttö kertoo lisää
Elinan, Maxin, Peroniusten ja Virtasten elämästä Laanilan majatalossa kertoo myös Aune
Huovisen v. 2004 ilmestynyt kirja ”Laanilan tyttö”. Aune oli vauva, kun Virtasen perhe muutti maaliskuun 2. päivä 1927 Laanilaan hoitamaan Volmari Kangasniemen jälkeen kievaria. Mukana olivat äiti Elina, isä Eemeli ja isoveljet Jouko ja Tauno.
Eemeli kuoli yllättäen vaikeaan sairauteen 1931, äiti jatkoi kievarin pitoa, mutta kievarioikeudet olivat voimassa vain saman vuoden loppuun. Kievarin pitkäaikainen asukas Max Peronius tuli uudeksi isännäksi. Hänelle myönnettiin Laanilan kestikievarin isännyys 12900 markan vuotuista urakkamaksua vastaan Oulun läänin maaherran päätöksellä 24.11.1931 vuosiksi 1932–1934. Valtio maksoi tuon summan kyydityksistä, majoituksista ja ruokatarjoilusta, mutta määritteli myös hinnat palveluksista. Elina ja Max vihittiin pian avioliittoon ja hänestä tuli myös ”isi” Virtasen lapsille. Elinasta tuli kahden kultasuvun kantaäiti.
Laanilan tyttö kertoo lapsen ja nuoren tytön näkemyksen ja muistot monista dramaattisista tapahtumista Laanilassa ja Tankavaarassa 1920-luvun lopulta sotien jälkeiseen aikaan. Kirjaa ei liene enää saatavissa kirjakaupoista, mutta kirjastoista ja divareista sen voi löytää. Julkaisija oli Pilot Kustannus ja ISBN 952-464-266-2.
Käy katsomassa:
JOMSA VIDEOT Kullankaivu Suomessa
Lemmenjoella konekaivajauran tehneistä Risto Mäläskästä sekä Telilän suvusta on äskettäin ilmestynyt kaksi hyvin erilaista kirjaa. Lue enemmän kirjoista klikkaamalla alla olevia kansia.
Kirjojen hinta kustantajien sivuilla Kultakiima 25 e ja Ädin kullat 26,90 euroa
Ivalojokeen laskevan Palsinojan sivupurolta Selperinojalta löytyi syyskuun alussa 28,5 g kultahippu, toiseksi suurin tältä kaivukaudelta. Löytäjä on 17 vuoden ajan kultaa kaivanut Veikko Jaskari Karvialta ja hän antoi hipulla nimeksi ”Selberin Iivari” löytöpaikan ja yksivuotiaan pojanpoikansa Iivarin mukaan. Hippu sijoittuu sijalle 112 hippulistalla, jossa on kaikkiaan 145 historian suurinta yli 20 g hippua. Kesän suurimmaksi saattaa jäädä Sotajoelta elokuussa löytynyt 61,5 g kultakimpale.
Selperinojan isomuksia 2022.
Vajaan 4 km mittainen Selperinoja on saanut nimensä Ivalojoen Kultalan kapakoitsija Henrik Zellbergin luovuttua kapakan pidosta 1873 ja siirryttyä kullankaivajaksi silloin nimettömälle purolle. Puroa kutsuttiin ensin Löytyojaksi kunnes se merkittiin karttoihin ensimmäisen kaivajansa nimellä. Nyt löytynyt kultakimpale lienee painavin purolta löytynyt, arvelee valtausalueen haltija.
Hippu löytyi konekaivulla noin 4 m syvyydestä Heikki Kallio-Mannilan ”Kuninkaiden laakso” valtausalueelta yllättävän korkealta paikalta 80–90 m puron uomasta. ”Lemmenjoella oli enemmän ja karkeampaa kultaa, Palsilla kulta on kovemman työn takana. Kulunut kesä oli aika onnekas, lisäksi löytyi 6,5 g ja 7,6 g hiput hengettömien, täiden, lutikoiden ja russakoiden lisäksi”, kommentoi löytäjä.
Palsinoja sivupuroineen on nykyisin yksi vilkkaimpia Lapin kullankaivualueita. Siellä on
Isommuksia, hengettömiä ja kaikkea siltä väliltä Selperinojalta 22.
noin 80 huuhdonta-aluetta, joista osa on valitusten ja lisäselvitysten takia odottamassa lupapäätöksiä. Palsin suosiota ovat kasvattaneet Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenilleen tarkoitetut kullanhuuhdonta-alueet, joissa monet ovat oppineet kullankaivun tiedot ja taidot ennen oman työmaan hankkimista. Kullankaivajien liiton jäsenmäärä on sekin kasvanut jäsenvaltausten ansiosta sadoista tuhansiin.
Hippulöytö tuoreeltaan punnituksessa, muotoja riittää!
Kuvat Tuula ja Heikki Kallio-Mannila, Veikko Jaskari
Lisätietoa Palsinojan ja Selperinojan vaiherikkaasta historiasta:
https://www.kultahippu.fi/tarinat-2/palsinoja-on-kullankaivun-ammattiopisto/
Palsinoja 1902
Palsinoja 2022
Palsinoja sivupuroineen on ollut keskeinen kullankaivun kohde yli 150 vuotta. Tässä kaksi karttaa Palsin vilkkaimmista vuosista, ylimpänä valtaukset 1902 ja alempana kullanhuuhdonta-alueet 2022.
Vanhemmassa kartassa punaisella merkityt ovat kultayhtiö Prospektorin valtauksia, joiden lisäksi kymmeniä yksityisiä valtauksia, suurin osa inarilaisia. Valtauksen koko oli tuolloin pieni, ympyränmuotoinen 178 m keskipaalusta. Lähes samat alueet ovat kullankaivun kohteena 2022, karttaote Tukesin kartasta kertoo kullankaivualueita olevat lähes 80. Vaalealla värillä merkityt ovat saaneet käynnistysluvan, tummat odottavat päätöstä. Palsi on ihmisen mittainen kultamaa ja kultaa on löytynyt yllättävistä paikoista!
Lisää Palsinojan vaiherikkaasta historiasta ja värikkäästä nykypäivästä alla linkistä:
Lisätietoa, kuvia ja karttoja Palsin kullankaivun vuosikymmenistä löytyy myös Mineralia ja Prospäkkäri lehtien numeroista 2 / 2022. Kummatkin lehdet ovat myös PDF:nä Tampereen Kivikerhon ja Lapin Kullankaivajain Liiton nettisivuilta.
Hienosti luonnon muokkaama hippu. Mitä muistuttaa?
Isomukset eivät jääneetkään Lemmenjoelle. Ivalojokialueelta löytyy vielä isoja hippuja. 10.8.2022 löytyi Sotajoelta Kalervo Ruohoniemen konekullanhuuhdonta-alueelta 61,5 grammaa painava kultahippu. Hippu sijoittuu sijalle 48 Seppo J Partasen ylläpitämälle Hippulistalle.
Kalervo löysi 2013 samalta kohtaa mutta joen toiselta puolelta 45 grammaisen hipun Sitkeys palkittiin. Lähialueilta on löytynyt lukuisia isomuksia.
Hippukullan myynnissä olevat hiput ovat lähes kaikki löydetty tältä alueelta (Ruohoniemen ja Vehviläisen alueilta). Katso Kultahiput Sotajoelta
Hippu sai odottaa rihloissa sen aikaa, kun miehet söivät. Sen se kesti kuljettuaan muutaman tuhat vuotta!
Pohjanmaan pojat eivät hötkyile. Siinä missä isommuksen löytäessään toinen kiljuu kuin tekisi kuolemaa tai saisi sydänkohtauksen, pohjalainen tekee sen tavallaan. Isäntä lähti kämpille lämmittämään ruokaa, rengit viimeistelivät kaivuutyötä ja näkevät suuren kultahipun lilluvan rännin rihloissa. Jättävät isomukset siihen ja lähtevät syömään.
Kertovat syödessä suuren kultakimpaleen olemassaolosta. Syödään rauhassa, puhutaan kaikki puhuttava ja varmistetaan, että kaikki uskovat kaikkien aikojen isommuksen odottavan. Sitten kävellään rauhassa kultatyömaalle, kuvataan hippua rihlassa, pyöritetään kädessä, veikataan sen painoksi 40-62 grammaa.
Löytäjät vasemmalta Jari ”Igor” Myllykangas, Kassu Ruohoniemi ja Markku Hannu, isomus keskellä!
Näin tekivät Sotajoella Kalervo Ruohoniemi, Jari ”Igor” Myllykangas ja Markku Hannu. Kun kultakimpale ensi kerran punnitaan näyttää vaaka lähes 62 grammaa. Kuivuttuaan putoaa puoli grammaa pois. Se on suurin kahteen vuoteen ja Kassulle lähes 40 vuoteen; luo uskoa toivoa ja unelmia kaikille kullankaivajille, joiden usko on pari vuotta ollut kovalla koetuksella.
Markku Hannu on kirjannut ylös löytöpäivän 10.8.2022 tapahtumat Sotajoella. Lue juttu alla olevasta linkistä:
https://www.kultahippu.fi/?page_id=7779&preview=true
Vanhoja kultakarttoja voit tutkia klikkaamalla yllä olevaa karttaa.
Hanski Aaltio kertoo ystävänsä poismenosta muistokirjoituksessa, linkki ylhäällä
Nina Petelius-Lehto menehtyi kotiseudullaan Kouvolassa 19.7. 2022. Hän työskenteli isänsä Pentin ja veljensä Pirkka-Pekan kanssa Tankavaaran kultakylässä 1970-luvulla tutustuen laajasti Lappiin ja kullankaivajiin. Aila Mikkonen muistelee ystävyyttään Murun kanssa. Se alkoi kaatosateessa Tankavaaran kultakylässä 1970-luvun alussa, kun Nina tuli isänsä skootterin kyydissä Kuusankoskelta Lappiin. Ailan ja ”Murun” ystävyys jatkui läpi elämän.
Muistokirjoitus avautuu alla olevasta linkistä:
”Kultamaan tyttäret”-kirja ilmestyi vuosi sitten Väyläkirjat Oy:n kustantamana. Anne Roth on koonnut kirjaan tietoa ja tarinoita naisten kohtaloista Lapin kultahistoriassa Rasti Ralla-Kaisasta 1870 nykypäivän vaikuttajiin: Inkeri Syrjänen, Maija Vehviläinen, Anne Rooth ja monet muut, noin kolmekymmentä. Kirjaa saa kustantajan lisäksi myös Tankavaraan kultamuseosta. Lisätietoa väyläkirjat.fi nettisivuilta.
Seppo J. Partanen
Säveltäjä, kirjailija, taiteilija, jazzmuusikko Matti Rag Paananen päätti maallisen vaelluksensa 24. huhtikuuta 2022 kotikaupungissaan Turussa. Hänen valtavaan elämäntyöhönsä kuului myös kulta ja kullankaivu, jonka tuloksena syntyi Waskoolisinfonia vuosina 1976-1977. Vuosikymmenen alussa Matti vietti useita kesiä Sotajoen kultamailla vaskaten kultaa, tutustumalla jylhään luontoon, kultamiehiin ja kultahistoriaan.
Lue lisää täältä:
Jäsenistölle varatut kaivupaikat ovat kasvattaneet Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenmäärän sadoista tuhansiin, herättäneet monissa kultakuumeen ja johtaneet oman valtauksen etsimiseen. Jokaisella jäsenellä on oikeus omia työvälineitä käyttäen etsiä kultaa liiton huuhdonta-alueilla. Niitä on vuoden 2022 alussa toista kymmentä. Sallitut työvälineet ovat lulla, ränni, pieni vesipumppu, vaskooli ja lapio, sekä irtomaiden pehmittämiseen tarvittavat kuokat, hakut, kanget ja muut käsityökalut. Jäsenvaltauksia yli 70-vuotiaalla liitolla on ollut nelisenkymmentä vuotta, tänä aikana liiton pääluku on kasvanut 300:sta yli 4000 jäseneen.
Tarkempia tietoja jäsenvaltauksista, niiden käytöstä, ajo-ohjeista, yöpymisisistä, työvälineistä jne. löytyy Lapin Kullankaivajain Liiton nettiosoitteesta. Liiton jäsenmaksu vuonna 2022 on 28 euroa ja liittymismaksu 12 euroa. Kullalla maksettaessa jäsenmaksu on 1,0 grammaa Lapin kultaa.
Lue asiasta enemmän täältä:
Iltalehti on julkaissut 15.3. 2022 teemalehden yli 150 vuotta jatkuneesta Lapin kullankaivusta. ”Lapin kultakuume” on asiantuntemuksella toimitettu ja hyvin kuvitettu yli 60-sivuinen tietopaketti kullankaivun värikkäästä menneisyydestä ja nykypäivästä. Erikoisliite on myynnissä Iltalehden oheistuotteena hintaan 4,95 euroa ja se löytyy myös nettiversiona ostamalla yhden euron maksavan Iltalehden kuukauden kestävän tarjouksen.
Näin vastaava tuottaja Ilkka Enkenberg kertoo lehden sisällöstä:
Magneettinen Lapin kulta: Lapin maaperässä piilevä kiiltävä metalli on ollut monen ihmisen kohtalo ja jättänyt jälkeensä unohtumattomia tarinoita.
Kun kahden merimiehen, Ervastin ja Lepistön löytämä kultasaalis ropisi kruununvouti Plantingin pöydälle, voi vain kuvitella, mitä tämän päässä liikkui. Conrad Planting oli pohjoisimman Suomen ylin virkamies mutta etsinyt tämän uran ohella kultaa likipitäen koko ikänsä. Nyt sitä valuttivat pussukastaan nämä kaksi kansanmiestä.
Voi olettaa, että katkeruuden pitkäkyntinen koura otti Plantingin sisuskalut hetkeksi otteeseensa, sillä kaksikon poistuttua ovesta Planting alkoi hetimiten järjestää kullan löytöpaikkaa itselleen.
Ervastin ja Plantingin taistelu kullasta ei suinkaan jäänyt Lapin kultamaiden viimeiseksi.
Lapin kullan olemassaolo sai virallisen vahvistuksensa 1860-luvun lopulla, minkä jälkeen se on vetänyt puoleensa erilaisia ihmisiä: irtolaisia, kauppiaita, huijareita, Venäjän porvareita, sotaveteraaneja, hollantilaisia seikkailijattaria… Vain muutamia mainitakseni. Kullasta on taisteltu ja sitä on yritetty kaivaa niin joen pohjista kuin kalliostakin.
Merimiesten kultalöydön lähistölle pystytettiin Kruunun stationi, joka toimi virkamiesten keskuspaikkana Lapin ensimmäisen kultaryntäyksen aikaan. Muutaman vuoden kukoistettuaan siitä tuli revontulitutkijoiden tukikohta.
13 tonnia kultaa! Niin paljon Wille Hall sitä laski Ivalojoella ja Laanilassa ottajaansa odottavan. Prospektorit innostuivat. Perustettiin osakeyhtiö ja rakennettiin kaivos. Tuotiin höyryvoimalla toimivia koneita, palkattiin työvoimaa. Olihan Hall insinööri ja tutustunut kaivuuseen Uralilla. Hän varmasti tiesi, mitä teki. Vai tiesikö?
Sotien jälkeen alkoi Lappiin kerääntyä kullankaivuusta innostunutta väkeä. Syntyi Lemmenjoen legendaarinen kultavaltausten alue, jonka keskuksena toimi Morgamojan kultala. Sieltä riittää tarinoita, joista kaikkia ei varmasti vieläkään ole kerrottu.
Morgamojalla majaansa pitivät ”Kultasilmä” Kokko, Pellis-Jukka, Hiljainen Jaska ja Kulta-Korhonen. Nelikko kaivoi aluksi yhdessä, mutta hajosi muutaman vuoden kuluttua. Heillä oli keittiöapulaisena ja pyykkiä pesemässä muun muassa eräs Petronellaksi kutsuttu hollantilaiskaunotar, joka vain kahden kuukauden läsnäolonsa aikana ehti jättää lähtemättömän jäljen kullankaivajiin. Ja myös Lapin karttaan, josta yhä löytyy Petronellan kukkulat.
Eikä Lappi ole vieläkään nähnyt viimeisiä kullankaivajia. Heitä on kairassa yhä, ja uusia yrittäjiäkin erämaa ja kullan kimallus varmasti kutsuu.
Lapin Kullankaivajain Liitto ry:n vuosikokous pidetään Saariselällä Hotelli Riekonlinnanauditoriossa lauantaina 26.3.2022 alkaen kello 13.00. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, valitaan LKL ry:n edustajat Kultakodin yhtiökokouksiin sekä käsitellään hallituksen esitykset.
Suunnitteilla on myös yhteistä ohjelmaa kokouksen yhteydessä, seuratkaapa LKL:n nettisivuja: https://www.kullankaivajat.fi/
Lapin kullankaivajain perinteinen laivaseminaari peruuntui toisen kerran koronaepidemian takia. Jo perinteeksi muodostunut laivaristeily seminaariohjelmineen on koonnut enimmillään noin 400 kullankaivajaa usean vuosikymmenen ajan. Seminaarin ohjelma ehdittiin rakentaa valmiiksi ja ilmoittautumisia kertyi riittävä määrä, mutta tammikuun viimeiseksi viikonlopuksi 2022 suunniteltu seminaari jouduttiin peruuttamaan tammikuun alussa nopeasti levinneen pandemian takia.
Muisto ajasta ennen koronaa: LKL:n juhlaseminaarin 2018 alussa suurten kultahippujen keräilijä Antti Aarnio-Wihuri esitteli kullankaivajille hippukokoelmaansa. Se oli ensi kertaa esillä julkisuudessa ja mukana oli myös viimeisin, kultahistorian suurin hippu Evert 382,9 g vitriinissä ylimpänä. Edellisen kesän isommusten löytäjät vasemmalta Mika Telilä, Seppo Mauno, Antin takana Kari Merenluoto ja Ami Telilä. Juhlittiin kullankaivun 150-vuotista historiaa; OI NIITÄ AIKOJA!
Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenmaksu on alkaneelle vuodelle 28 euroa ja liittymismaksu 12 euroa. Kullalla maksettaessa vuosimaksu on 1 gramma. Liitossa on noin 4000 jäsentä. Tärkeimmät jäsenedut ovat oma jäsenlehti Prospäkkäri, useat kullanhuuhdontapaikat jäsenille, edunvalvonta ja neuvonta. Lisätietoa löytyy liiton nettisivuilta:
HIPPUTEOKSEN NETTIKAUPASTA
www.hipputeos.fi
Lappiaiheiset kirjat ja kullankaivuvälineet.
Kullan hintakäyrät (1 vuosi)
USD / Unssi
Lähde: gold price / goldprice.org
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.