Lapin kullan kimallus 2020



Hippulista 2019 päivitetty

Lapin kultahistorian suurimpien kultahippujen luettelo on päivitetty. Nyt siinä on kaikkiaan 139 yli  20 gramman kultahippua. Lista on kasvanut viime vuosina nopeasti. Viime kesänä 2019 luetteloon lisättiin viisi isommus, aiempina kesinä neljä, kymmenen sekä kuusi hippua vuosina 2016 ja 2015. Tähän Seppo J. Partasen kokoamaan luetteloon on otettu sellaiset hiput, joiden löytäjä, löytöpaikka ja aika on varmuudella tiedossa. Hippulista julkaistiin ensi kerran v. 2003 ilmestyneessä Kullankaivajan oppaassa ja siinä oli silloin 50 hippua.

Jorma Kivisaari on koonnut toisen luettelon kulta- ja platinahipuista sekä

Mikko Radasojan kädessä on 278 gramman hippu, kuva Suomen Kuvalehdestä 1926.

korundeista. Siinä ovat mukana sellaiset löydöt, joista löytyy maininta kirjoista, lehdistä tai muista dokumenteista. Tässä luettelossa on mukana muun muassa Mikko Raudasojan 1900-luvun alussa Ivalojoen Ruikanmutkasta tai Kultalasta löytämän 370 g ja 128 g hiput, joista on maininta Suomen Kuvalehdessä 1926 sekä Stigzeliuksen Kultakuume-kirjassa.

Suurin osa viime vuosien hippulöydöistä on tehty Lemmenjoella konekaivulla, joka loppuu 2020 heinäkuun alussa. Tämä tulee merkitsemään myös sitä, että suurten kultahippujen  ja kullan määrä tulee vähenemään.

******

Hippulista 21.1.20

139 kultahistorian suurinta isommusta; viisi lisätty kesän 2019 ja yksi uusi kesän 2018 löydöistä. Klikkaa otsikkoa yllä.

Ami Telilä 68, 30, 26 ja 21 g

Tauno Leino 31,1 g

*******

Kullankaivajat juhlivat loistavan menneisyyden 

ja epävarman tulevaisuuden välissä

Puheenjohtaja Maija Vehviläinen leikkaa ekapalan LKL:n juhlakakusta. Neljäs sukupolvi kullankaivajia seuraa tarkoin taustalla.

Kullankaivajat juhlivat liittonsa 70-vuotista taivalta ja 150 vuotta jatkunutta kultahistoriaa Inarissa syyskuun puolivälissä 2019. Lapin Kullankaivajain Liitto perustettiin 18. syyskuuta 1949 Pellisen kämpässä Lemmenjoella. Yksityinen kullankaivaja marssi ensi kerran Ivalojoen kultarannoille kesällä 1869. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman löysivät Ivalojoen Porttikoskelta 2-3 kiloa kultaa ja siitä alkoi edelleen jatkuva kultaryntäys.

Juhlan aihetta siis oli paljonkin loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä. Näinhän se on ollut aina ennenkin. Sitkeimmät konekaivajat palasivat juhlien jälkeen viimeistelemään työtään Lemmenjoelle, jossa konekaivu päättyy ensi vuoden heinäkuussa. Suurin osa lapiokaivajista oli ehtinyt nostaa rukkaset naulaan, ja luontoäiti antoi siihen selvän vihjeensä; kuura maassa ja rännit jäässä.

Pyrkyripalstalla

Juhlapäivä alkoi kunniakäynnillä Inarin hautausmaalla kullankaivajain viimeisellä valtauksella. Kalmistossa on 50 – 60 aktiivikaivajan leposija, joista suurin osa liiton omalla Pyrkyripalstalla. Nimi syntyi liiton 30-vuotisjuhlien jälkitunnelmissa Laanilassa syyskuussa 1979. Kaksi vanhaa kultaveteraania oli sinä kesänä haudattu Inarin hautausmaalle kullankaivajille varatulle alueelle.

Juhlan lähtötunnelmissa liiton ensimmäinen puheenjohtaja Kullervo Korhonen kysäisi, että kukahan meistä seuraavana sinne viedään kaivaen kynän ja paperi. Puheenjohtaja Heikki Kokko katkaisi kiusallisen hiljaisuuden toteamalla; ”Pane se kynä pois. Niitä on tälläkin alalla pyrkyreitä, jotka menevät toisen vuorolla”. Nimi sai siivet ja nykyään se on muodostunut pyhiinvaelluspaikaksi ja nähtävyydeksi.

Toiminnanjohtaja Kai Mullis Rantanen tiivisti paikan historian, Maija Vehviläinen ja Ensio Kaustinen laskivat seppeleen honkaristille sekä Lapin Kullan Ystävien Pentti Hongisto ja Esko Orava Emäsuoni muistomerkille.

Lue Kai Rantasen puhe Pyrkyripalstan synnystä alla olevasta linkistä:

Näin syntyi Pyrkyripalsta

Juhlapäivän juontaja Vesa Veijalainen lausui Arvo Tiera Ruonaniemen runon Vaienneet veljet:

Vaijenneet veljet

Kai Rantanen ja Vesa Veijalainen Pyrkyripalstalla.

Olen kulkenut kummulta kummulle

ja purkanut muistojen kerää.

Te veljet,

Ensio Kaustinen ja Maija Vehviläinen laskevat seppeleen .

tänne uupuneet,

kultamaat on takana teiltä.

Te ootteeko täysin vaienneet,

onko yhteys katkennut meiltä.

 

Mutta luulen, viestit kulkevat,

te kuiskitte muistojen myötä:

ei kultaa kukaan lahjaksi saa,

eikä ikuisen rauhan yötä.

 

 

Nyt kuuntelen puiden huminaa

ja soittoa suvituulen.

Näen kukkia veljien haudoilla,

nyt teidänkö kuisketta kuulen.

 

Yhä kuljen kummulta kummulle

ja kuulen soinnun hennon.

Sen sävelen täällä kuulla voi

kuin lintusen kevyen lennon

 Kirkonkylä juhla-areenana

Juhlamiljöön ruskaa Nukkumajoen suussa.

Inarin kirkonkylä kasvaa ennen näkemättömällä vauhdilla, valloittaa kohta takaisin paikkansa kunnan keskuksena. Sen se menetti Ivalolle Petsamon tien valmistumisen jälkeen 1910-luvulla. Uutta elämää kylään ovat tuoneet kulttuurikeskukset Siida ja Sajos, saamelaisalueen koulutuskeskus ja vauhdilla lisääntyvä matkailu. Kulta on ollut kehityksen veturina ja kullankaivajat ovat pitäneet Inaria kotinaan Lemmenjoen kultaryntäyksen ajoista alkaen. Oman hautapaikan lisäksi kylässä sijaitsee 1970-luvulla rakennettu Kultamieskoti, jossa on liiton toimisto sekä kodit kolmelle kultaveteraanille.

Juhlien pitopaikaksi oli valittu uusi Wilderness hotelli kirkonkylän eteläpuolella Inarijärven ja siihen laskevan Nukkumajoen rannalla. Tapahtumaan osallistui satakunta jäsentä, kutsuvierasta ja esiintyjää. Päiväjuhlassa otettiin vastaan onnittelut, jaettiin lapinkultaiset ansiopinssit, julkistettiin juhlakirja ja nautittiin juhlakahvit ja marjapiirakkaa kuten 70 vuotta sitten Lemmenjoelle. Silloin sitä tarjoili Sylvia Petronella van der Moer 27:lle paikalla olevalle kaivajalle. Nyt emäntänä ja isäntänä oli liiton puheenjohtaja Maija Vehviläinen.

Juhlaillallinen alkoi ivalolaisen harrastajateatterin esittämällä katkelmalla näytelmästä ”Kultamaan unelmat”. Maija Vehviläinen nosti tervetulomaljan ja Antti Peronius valoi uskoa kullankaivun tulevaisuudelle; ”Kun Teuvo Lehtolan kirjoittaman 50-vuotisjuhlakirjan Morgamin pyrkyrit päätössanoissa katsottiin elettyihin vuosiin optimisesti, ei liene syytä edelleenkään olla toivoton, jos kuitenkin viisaasti varautunut”.

Uhkien ja isommusten aika

Veikko Väänänen ja Seppo J. Partanen esittelevät juhlakirjaa.

Lapin Kullankaivajain Liiton juhlakirja ”Uhkia ja isommuksia” kertoo kullankaivun vaiheista viime vuosikymmeninä. Siihen sisältyy paljon iloa ja surua, suuria kultahippuja, taistelua ja oikeusjuttuja yksityisen kullankaivajan oikeuksista, Åke Lindmanin elokuva ja tv-sarja, Petronella paluu, jäsenmäärän ennen näkemätön kasvu. Niistä koostuvan käsikirjoituksen laati toimittaja evp. Veikko Väänänen. Hän työskenteli Lapin Kansan aluetoimittajana Inarissa ja seurasi läheltä kultamaiden tapahtumia. Kauttaaltaan nelivärisessä kirjassa on 200 sivua ja satamäärin kuvia. Väänänen kertoi työstään ja tavoitteestaan juhlavieraille; ”Lähtökohtani on olla pienen ihmisen – kullankaivajan – puolella hänen taistelussaan työnsä ja elämänsä oikeuksista”, hän sanoi.

Kolmelle kiitoksena kultaa

Kolmelle jäsenille ojennettiin aidosta Lapin kullasta tehty pinssi kiitoksena liiton toiminnan merkittävästä edistämisestä:

Urpo J. Salo oli Kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastajana vuosina 1961 – 1995, jolloin Suomen valtiokin pyrki tukemaan malminetsintää ja Lapin kullankaivua. Koko pitkän virkamiesuransa ajan hän työskenteli linjakkaasti ja kaivoslakia kunnioittaen sen eteen, että mahdollisuus vakavasti otettavaan kullan etsintään ja kaivamiseen säilyisi Suomen Lapissa.

Seppo J. Partanen on tehnyt määrätietoisen ja mittavan elämäntyön kertomalla suurelle yleisölle, että Lapin kullankaivu ei ole mennyttä aikaa. Lapin kullankaivun julkisuuskuvan tietoinen rakentaminen ja yleinen kiinnostus kullankaivua kohtaan on synnytetty 1960-luvun lopulta alkaen aktiivisella ja tavoitteellisella tiedottamisella hänen myötävaikutuksellaan ja suurelta osin hänen toteuttamanaan.

Antti Peronius on joutunut tekemään edunvalvontatoiminnan vetäjänä käsittämättömän määrän vapaaehtoisia talkootunteja koettelemusten vuosikymmenten aikana Lapin kullankaivun puolustuslinjan eturintamassa. Erityisenä ansiona todettakoon, että Saamelaiskäräjät halusi erikseen Korkeimman hallinto-oikeuden kieltävän Antin toimimisen kullankaivajien asiamiehenä.

Takana loistava menneisyys

Kultamaat hiljenivät 1950-luvun alussa ja kultakulttuurin pelättiin hautautuvan historiaan. Toisin kuitenkin kävi. Jokirannat alkoivat parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen täyttyä uusista kullanetsijöistä. Vanhan polven elinkautiset ehtivät opettaa heille kullankaivun tiedot ja taidot ennen siirtymistään viimeiselle valtaukselle, sanoi Seppo J. Partanen kertoessaan kullankaivun viime vuosikymmenistä:

Tulin ensi kerran Lemmenjoelle kesällä 1968. Purojen varsille oli unohtunut kymmenkunta kultaveteraania. Tutustuin heihin, enkä sen jälkeen ole päässyt aiheesta irti. Suuria persoonallisuuksia, erämaan aidoiksi ja viisaiksi kypsyttämiä ihmisiä. Tein ensimmäisen kirjani, ja sen jälkeen niitä ilmestyi kymmeniä. Lehtijuttuja, radio-ohjelmia, esitelmiä ja yleisötilaisuuksia on lukematon määrä.  

Viime vuosikymmenet ovat olleet kullankaivussa tapahtumarikkaita ja dramaattisia. Uusi nousukausi alkoi 1970-luvulla ja se rikkoi kaikki vanhat ennätykset. Kaivajien määrä kasvoi tuhansiin, kultaa löytyi hyvin, uutiset isoista hipuista houkuttivat uusia onnenetsijöitä, kaivumenetelmät ja -laitteet kehittyivät. Vilkasta aikaa on jatkunut harvinaisen kauan, 40-50 vuotta. Aiemmat kultaryntäykset kestivät muutamia vuosia; Ivalojoki 1870, Sotajoki ja Palsinoja 1880, Laanila ja kalliokultakuume 1902, sen jatko-osa 1922, Tankavaara 1934, Lemmenjoki 1945.

Edessä epävarma tulevaisuus

Ehdin kymmenkunta vuotta sitten LKL:n laivaseminaarissa iloita siitä, että kullankaivu oli vihdoin löytänyt suuruutensa tai pienuutensa, jota se on etsinyt toistasataa vuotta; 20-30 ammattikullankaivajaa, satakunta puoliammattilaista, jokunen tuhat harrastajaa, merkittävä tulolähde paikallisille ihmisille ja vielä suurempi houkutin Lapin matkailulle. Erehdyin taas kerran, historia toistaa itseään, erehtymisessäkin.

Kullankaivu on nyt muutoksen edessä. Ammattilaiset vähenevät, kaivospiirit lakkautetaan, koneet vaikenevat Lemmenjoella kesällä 2020, isommushiput käyvät entistä harvinaisemmaksi. Lapin kullankaivu jatkaa identiteettinsä etsintää.

Tänään juhlan aiheensa yksittäinen kullankaivaja. Merimiehet Ervast, Lepistö ja Björkman kaivoivat 2-3 kiloa kultaa syyskesällä 1869 Ivalojoelta. Se antoi lähtölaukauksen kultaryntäykselle ja yli 150 vuotta jatkuneelle kultahistorialle.

Juhlavuoden pinssi toiminnanjohtajan rinnassa. Se täydensi hyvin matikan nahasta ommeltuja juhlahousuja!

Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Morgamin Kultalassa 70 vuotta sitten 18. päivä syyskuuta. Sitä juhlimme nyt loistavan menneisyyden ja epävarman tulevaisuuden välissä.

Niilo Raumala kirjoitti 50 vuotta sitten minulle liiton jäsenkortin numero 21 Puskun kämpässä. Tästä alkoi yhteinen taipaleeni Lapin Kullankaivajain Liiton kanssa. Se on avannut minulle monta tietä ja polkua, syventänyt tietoa kullankaivun ja Lapin menneisyydestä, elämästä täällä ennen teitä ja siltoja, ihmisestä ja hänen työstään, toiveistaan, onnesta ja epäonnesta, minusta itsestänikin.

Kullankaivajain liiton jäsenmäärä kasvoi 1980-luvun lopussa lähes 500:n henkilöön, seuraavalla vuosikymmenellä luku oli 1200. Uudella vuosituhannella kasvi kiihtyi, lähes 4000 jäsentä vuoden 2018 lopussa. Toiminta on laajentunut ja monipuolistunut, keskeiseksi on muodostunut edunvalvonta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Jos joku olisi 50-vuotta sitten ennustanut tapahtuneen kehityksen, en olisi sitä uskonut. Olemme eläneet ja kokeneet todellisen kultaryntäyksen tällä vuosituhannella. Kuten aina ja kaikkialla maailmassa, kultaryntäys tuo mukanaan myös ongelmia, vastustusta ja riitoja.

Uhkien ja isommusten aika on kansissa

Lapin Kullankaivajain Liitto juhlistaa 70 vuotista taivaltaan kirjalla ”Uhkia ja isommuksia”. Se ilmestyy 14.9. 2019 Inarissa, jossa liitto juhlistaa syntymäänsä monin tapahtumin. Kirjan käsikirjoitus on toimittaja Veikko Väänäsen. Toimituksesta, kuvituksesta ja taitosta ovat vastanneet Kai Mullis Rantanen, Antti Peronius, Anu Törmä, Ilkka Ärrälä ja Seppo J. Partanen.

200-sivuinen kirjan ohjehinta on 30 euroa. Sitä voi tilata netin kautta Lapin Kullankaivajain liitolta tai Hipputeokselta. Linkit löytyvät avaussivun oikeasta alalaidasta. Kirjaa löytyy myös myyntipisteistä muun muassa Saariselällä Kaunispään Huipulta ja Savottakahvilasta..

Miljoona meni rikki Kultahipussa

Tässä kasassa voisi olla miljoona kultahippua. Se on Lemmenjoen Miessillä uraansa lopettavan Pekka Itkosen saalista. Hänen elämäntarinansa on luettavissa heinäkuun lopulla ilmestyvässä Mineralia-lehdessä. Se on samalla kertomus Lemmenjoen kullankaivun viime vuosikymmenistä ja  historian käännekohdasta.

Kultahippu sivustossa ylittyi miljoonan käyntikerran raja heinäkuun toisella viikolla 2019. Sivustomme avautui toukokuussa 2012 eli se on ollut toiminnassa yli 8 vuotta. Keskimäärin kävijöitä on ollut vuorokaudessa 300 – 400. Parhaana päivänä käväistiin sivuillamme 2 689 kertaa. Käyntikertoja on viime aikoina ollut noin 160 000 / vuosi. Uutiset suurten kultahippujen löytymisestä tai Lapin kullankaivusta kertovat televisio-ohjelmat kasvattavat rajusti sivustolla vierailuja moneksi päiväksi. Sivustomme ovat löytäneet myös toimittajat ja tiedotusvälineet, joille hippulistamme, henkilöluettelot ja monet artikkelit antavat taustatietoa. Kiitoksen luottamuksesta!

*****

Valtaushakemisto 1869 – 1974 avautui

Ivalojoen kultaryntäyksen ensimmäisten valtausten kartta vuosilta 1870-1874.

Olemme avanneet historiallisen kultavaltausluettelon kultahipun hakemistot osiossa. Luettelossa on mukana noin 4050 valtausta ja kaivospiiriä vuosilta 1869 – 1974. Suurin osa valtauksista sijaitsee Inarin kunnassa. Historian saatossa kultaa on haettu monessa muussakin Lapin kunnassa: Sodankylä, Utsjoki, Enontekiö, Kittilä, Muonio, Pelkosenniemi, Kemijärvi, Salla. Onpa luetteloon mahtunut jokunen valtaus myös eteläisestä Suomesta Evijärveltä

Venäläiset liikemiehet saivat Lapin ensimmäiset kultavaltaukset syksyllä 1869, mutta eivät koskaan siellä kultaa kaivaneet.

Tiedot hakemistoon on koonnut geologi Kauko Puustinen. Hän aloitti historiallisen luettelon kokoamisen ja julkaisemisen ollessaan työssä Geologian Tutkimuskeskuksessa ja jatkoi päivittämistä eläkkeelle siirryttyään. Julkaisemme Puustisen hakemistosta tiivistetyn version. Mukana ovat vuosiluvut, organisaatio tai henkilönimet, kunta, tarkempi sijainti ja sekä muuta historiaa uudella tavalla avaavaa aikalaistietoa. Tiedosto on Excell-taulukkona ja sen pitäisi avautua lähes kaikilla erilaisilla vempaimilla tietokoneista kännyköihin.

Valtausluettelo täydentää Hakemistot-osiossa aiemmin olleita historiallisia luetteloita. Siellähän on Jorma Kivisaaren kokoamat kullankaivun henkilö-, asia- ja paikkatiedostot, luettelot historian suurimmista kulta- ja platinahipuista sekä luettelo Lapin kullasta kertovasta kirjallisuudesta.

Historiallinen valtaushakemisto löytyy Hakemistot-osiota klikkaamalla. Alla suora linkki:

https://www.kultahippu.fi/wp-content/uploads/2019/06/Valtaukset-1869-1974_31.5.19.xls

******

 

 

 

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin kullan kimallus 2020

Lapin kullan kimallus 2018

Millaisia Lapin kultahiput ovat

Geologi ja erikoistutkija evp. Kari Kinnunen luennoi Lapin kultahipuista Suomen

Kari Kinnunen kotilaboratoriossaan.

Jalokiviharrastajien yleisötilaisuudessa Helsingissä marraskuun 12. päivä. Kari on työkseen tutkinut kultaa ja kultahippuja Geologian Tutkimuskeskuksessa kymmenien vuosien ajan. Nykyisin hän toimii Tampereen Kivikerhon julkaiseman Mineralia lehden päätoimittajana.

Tiivistetty versio Karin esityksestä löytyy netistä alla olevasta osoitteesta.

https://drive.google.com/file/d/1-EybnXxxSavOhPrh8LIxSM-EnKNHMDpG/view?fbclid=IwAR0lm1dv3q8ar_gfr1geqgoZvl6dyjWhH961_NJJomFbmV32fJ7jdRzfZxs

Lapin kultaa ja jalokiviä Mineraliassa

Mineralian uusin numero sisältää paljon kiinnostavaa tietoa jalo- ja korukivistä, kullöasta ja kullankaivajista.

Mineralia lehden uusi numero 3/2018 on juuri ilmestynyt. Tampereen Kivikerhon julkaiseman laadukkaan aikakauslehden sisältö on tällä kertaa painottunut Lapin kullalle, kullankaivulle ja jalokiville. Lehden päätoimittaja Kari Kinnunen kertoo menneiden vuosisatojen jalokivien etsimisestä Lapin perukoilta sekä kultamailta löydetyistä arvokivistä, niiden löytäjistä ja käytöstä korumuotoiluun. Toisessa artikkelissa Kinnunen erittelee tutkijan ammattitaidolla ”jalokivisoraa” eli kullankaivun yhteydessä löytyviä arvomineraaleja, jota voitaisiin jopa myydä pikkupusseissa kuten jo tehdään Amerikan Montanan safiiriesiintymän alueella.

Kultamaiden legendat sarjassa numerolla 7 Seppo J. Partanen kertoo Sirkka ja Kari Merenluodon elämänmittaisesta häämatkasta Lemmenjoelle ja kotiutumisesta Puskuojängän laitaan. Tässä palanen 10-sivuisen tarinan alusta:

–          Sirkka ja Kari Merenluoto tulivat ensi kertaa yhdessä Lemmenjoelle häämatkalla 50 vuotta sitten. Tunturimaa on tuttu Sirkan inarinsaamelaiselle suvulle jo monessa sukupolvessa. Kultaa he ovat täällä kaivaneet lähes 40 vuotta. Elämä on ollut täynnä onnen ja murheen hetkiä. Nyt onni lopulta näyttää hymyilevän, mutta uhkana on häätö kodiksi kasvaneelta Puskuojalta ensi vuoden jälkeen.

–          Kuva on Jäkäläpää-tunturin laelta kuluneen syksyn ruskassa. Kuvaaja Tytti Bräysy, jutun kirjoittaja ja Mineralia lehti omistaa kuvan Sirkka Merenluodolle; tässä on hänen sielunmaisemansa ja juurensa.

Mineralia ilmestyy neljänä numerona vuodessa. Sitä voi tilata vuosikertana 22 euroa, ostaa irtonumerona 6 e/kpl:  info@tampereenkivikerho.fi. Lehden nettiversioita voi lukea kerhon omilta sivuilta.

Katso elokuva Lapin kultaryntäyksestä

Jouni Ohtamaa kuvaa Piponiuksen kultavaltauksen rajapyykkiä 1871 Luttojoen latvoilla.

”Suomen 1. kultaryntäys ja Ivalojoen Kultala” on kuopiolaisen Jouni Ohtamaan elokuvallinen tietopaketti kultahistorian synnystä 1868-1870. Sen kokonaispituus on runsaat 42 minuuttia, josta 17 minuuttia kertoo kultaryntäyksen synnystä ja loput Ivalojoen Kultalan historiallisesta miljööstä, rakennuksista, upeista maisemista ja nähtävyyksistä. Jouni teki kuvaukset kesällä ja syksyllä 2018.

Seppo Maunon ei enää tarvinnut näytellä vanhaa kullankaivajaa. Lokakuisessa tunturipurossa rannat ja sormet jäätyvät.

Elokuvaa alkaa Seppo Maunon vaskausnäytöksellä, jonka jälkeen Seppo J. Partanen kertoo Lapin kullan löytymisestä ja löytäjistä sekä kultaryntäyksen johtaneista valtiovallan mittavista toimista. Jouni kuvittaa tarinaa upeilla otoksilla niistä maisemista ja lähiluonnosta, jotka ovat säilyneet muuttumattomina; kultapuro solisee, koski kohisee, rakkakivikko koettelee kulkijaa, jokilaakso katoaa kaukaisuuteen, maisema täyttyy tuntureista, erämaa on loputon. Vanhat asiakirjat, karttakuvat, kullanetsintäluvat ja dokumentit antavat lisäarvoa kuvakerronnalle.

Ivalojoen Kultala-osion Jouni kuvasi elokuussa 2018 järjestäessään kunnostus- ja siivoustalkoot Kruunun Stationin alueella. Metsähallituksen Luontopalvelujen erikoissuunnittelija Siiri Tolonen esittelee Kultalan rakentamista, historiaa, nähtävyyksiä, muinaismuistoja ja alkuvuosien merkittäviä tapahtumia. Kamera käy katsastamassa myös ympäristöä; Lihrin- ja Paavonkallion laelta avautuvat jokimaisemat, lähitunturit, alla kuohuvat kosket ja rotkokanjonit.

Kultahistoria on vaikuttanut Lapin muuttumiseen, asuttamiseen, teiden rakentamiseen, matkailuun ja kaikkeen kehitykseen yli 150 vuoden ajan. Tämä dokumenttielokuva kertoo, miten kaikki alkoi. Ohtamaa on vienyt kameransa sinne, missä luonto on säilynyt sellaisena, kuin se oli satojen kullanetsijöiden rynnätessä tiettömään Inarin Lappiin.

Elokuva on vapaasti katsottavissa Yuotubessa, linkki alla:

*******

Kullankaivu on ollut Lapin kehityksen veturi

Kultasymposium etsi kultahistorian vaikutuksia nykyisyyteen

Tätä Ruijan polkua Saariselän Ahopäällä ovat kullankaivajat taivaltaneet yli 150-vuotta. Heidän jälkiään etsivät tässä Kultasymposiumin osanottajat ensilumen aikaan 5. lokakuuta 2018.

Kullankaivu on monella tavalla vauhdittanut Lapin muuttumista tiettömästä erämaasta viihtyisäksi asuinpaikaksi ja kiehtovaksi matkailukohteeksi. Kulta on tuonut pohjoiseen luonnontutkijoita, geologeja, maantieteilijöitä, kirjailijoita, toimittajia, tuhansia kullankaivajia ja onnenetsijöitä. Inarin Lappi sai heistä uusia asukkaita, maanteitä, taloja, siltoja, monenlaisen tiedon ja taidon osaajia. Tankavaaran Kultamuseon Kultasymposiumissa 2018 pohdittiin sitä, miten kullankaivun jäljet näkyvät tämän päivän arjessa, elinkeinoissa, matkailussa, kaupassa, opetuksessa, historian ja luonnontieteiden tutkimisessa. Toinen päivä käytettiin tutustumalla ikivanhan Ruijan polun reittiin Kiilopään tieltä pohjoiseen.

Kuka kullan löysi

Jouni Ohtamaa kuvaa Seppo Maunon vaskausta tekeillä olevaan filmiin Ivalojoen kultaryntäyksestä 1870

Pohjustuksena symposiumille Seppo J. Partanen kertoi tiedon Lapin kullasta ja jalokivistä tulleen kirjoihin jo 1500-luvun lopulla. Lopullisen sysäyksen kultahistorialle antoivat geologiset tutkimukset ja niitä seuranneet kultalöydöt 1867 – 1869. Norjalainen geologi Tellef Dahll, kruununvouti Konrad Planting, vuori-insinööri Conrad Lihr, merimiehet Jaakob Ervast ja Nils Lepistö nostivat Lapin kullan koko Venäjän keisarikunnan ja Suomen Suurruhtinaanmaan tietoon.

Jouni Ohtamaa näytti dokumenttielokuvan keväällä 1870 rakennetusta Ivalojoen Kultalan Kruunun Stationista. Se on osa hänen työstämäänsä elokuvaa kultaryntäyksen alkamisesta.

Luttojoen latvapurot Saariselän ja Laanilan välissä ovat nähneet kullankaivajia jo yli 150 vuotta.

Inarin Lappi ja sen kultajoet Teno ja Ivalojoki nousivat kultalöytöjen myötä hetkessä koko maailman tietoisuuteen. Pitäjän väkiluku lähes kaksinkertaistui yli 500 miehen rynnätessä etsimään kultapaikkaa tai hakemaan töitä valtauksilta. Mukana oli muutama nainenkin pitämässä emännyyttä virkamiesjoukolle ja kullankaivajille. Valtio ryhtyi parantamaan kulkuyhteyksiä, raivaamaan koskia, merkitsemään kulkukeinoja, rakentamaan taloja. Säädettiin tiukka laki, joka määritteli kovat sakot vähäisestäkin rikkeestä ”maksettavaksi ilmiantajalle”. Tämän jälkeen Inarin Lappi on rikastunut kullankaivulla, ei niinkään löydetyllä kullalla, vaan sen etsimisellä ja toivolla löytämisestä. Harvat kultalöydöt ovat antaneet siivet tuhansille uusille unelmille.

Kulta kehityksen veturina

Kullankaivu Lapin puroilta on avannut tien monen kaivoksen perustamiselle. Tässä näyte Raahen kultakaivoksen kultamalmista Pekka Tuiskun esittelemän

 

Ivalojoen ja Laanilan alueella on toistakymmentä kultakaivosta 1900-luvun alusta. Lisäksi maasto on runsaasti vanhoja koekaivantoja, kuten tämä Laanilan Tullipalon kaivanto. Se lienee Prospektor Oy tekemä.

Kullankaivu sysäsi liikkeelle Pohjois-Lapin tutkimuksen ja kartoituksen, joka hyödynsi koko maata ja erityisesti geologian oppimista ja opetusta. Kartat tarkentuivat, ensimmäiset geologiset kartat valmistuivat, hiljentyneessä Ivalojoen Kultalassa aloitettiin revontulitutkimukset, emäkallion etsintä ja pohdinta aloitti ”kalliokultakuumeen” ja toi suuret yritykset koneineen kultakentille 1900-luvun alussa.

Kullankaivun vaikutuksesta geologiseen kehitykseen ja opetukseen puhuivat GTK:n aluejohtaja Kimmo Pietikäinen ja Oulun Yliopiston lehtori Pekka Tuisku. Pietikäinen toimi myös symposiumin puheenjohtajana. Kullankaivajien näkökulman esitti LKL:n puheenjohtaja Maija Vehviläinen, joka kaivaa kultaa miehensä Riston kanssa Sotajoella. Kaivosyrittäjä Harri Siitonen kertoi näkemyksensä kullankaivun merkityksestä pienkaivostoimintaan.

Matkailua ja muinaismuistoja

Ruijan vanha kulkureitti on merkitty Sompiosta Kiilopään tien kautta Laanilan, jossa Savottakahvilan Kaisa Särkelä odottaa vaeltajia. Paikka on myös kullankaivajien suosiossa.

Vanhojen kulkukeinojen jälkiä löytyy kaikkialta ja ne kertovat kulkemisesta ennen maanteitä. Reitit merkittiin veistämällä puuhun pilkka, kivikasoilla avotunturissa tai kuvan kaltaisilla puuviitoilla. Kuvassa oikealta Hanna Mattila Kultamuseossa, Seppo J. Partanen ja Siiri Tolonen MH:n Luontopalvelusta Ahopään päällä Laanilassa.

Kullankaivun vanhat jäljet ovat muinaismuistoja ja lain suojaamia. Kun 5-7 sukupolvi etsii ja kaivaa kultaa samoilta alueilta, on kullankaivajien suhtauduttava suojelevasti näihin jälkiin kaiken muun byrokratian ja valvonnan lisäksi. Muinaismuistot ruokkivat tehokkaasti myös Lapin voimakkaimmin kasvavaa elinkeinoa matkailua. Kullankaivu ja matkailu ovat koko 150-vuotisen olemassaolon ajan olleet läheisiä toisilleen. Ivalojoen Kultala, kultayhtiö Prospektorin päämaja ja myöhemmin keskikievari ja monet muut kultamaiden kohteet ovat paikkoja, joissa matkailija ja kullankaivaja ovat kohdanneet. Kullankaivusta on tullut luontainen houkutin Lapin vanhojen matkailumyyttien joukkoon: kesäyön aurinko, ruska, kaamos, porot, revontulet, kulta.

Arkeologi Juha-Pekka Joona Inarin Siidasta luennoi kullankaivun jäljistä ja niiden suojelusta. Erikoissuunnittelija Siiri Tolonen Metsähallituksen luontopalvelusta kertoi historiallisten kultakohteiden hoidosta ja arvosta. Matkailusta kultahistoriallisilla kohteilla kertoivat Ari Nissilä Ivalojoen Matkailupalvelusta ja Teuvo Katajamaa Luonto-Lomista. Molemmat yritykset järjestävät ohjelmapalveluja Ivalojoelle ja muihin kullankaivukohteisiin.

*************

Isoja hippuja löytyi Laanilasta

Hiljainen hippukesä 2018 sai täydennystä Mika Telilän Ruittuäytsistä kesäkuussa

Laanilan Kultareitin opaskartta Kutturan tien lähtöpisteessä.

löytämän 225 grammaisen jälkeen syyskuun lopulla. Pohjoisen lehdet Kaleva ja Lapin Kansa julkaisivat 25.9. nettisivuillaan Laanilasta löydetyistä 36 ja 24 gramman hipusta Tolosjokeen laskevalta Hangasojalta. Paikka on kultahistoriallinen, sillä siellä toimi 1900-luvun alussa yksi kultahistorian suurimmista kaivosyrityksistä Prospektor Oy, jolla oli satoja valtauksia, kymmeniä kultakaivoksia ja työmaita. Löydön läheisyydessä on tuolta ajalta peräisin oleva Everstin kaivos, joka on saanut nimensä yhtiön osakkaalta, Aulangon rakentajalta ja asekaupoilla rikastuneelta Hugo Standerskjöldiltä.

Löytöpaikka sijaitsee Heikki Saviharjun kaivospiirissä ja löytäjä oli raahelainen Aimo Kerttula. Löytöpaikka sijaitsee aivan Kultamuseon ja Metsähallituksen viitoittaman Laanilan kultareitin vierellä.  Reitti 5-7 km kulkee Kutturan tieltä Kaarle Kustaan kaivokselta Tolosjoelle, Kerkelän kaivosalueelle ja sieltä nelostielle Laanilan Paukkulassa.

Laanilan hipuilla on muutenkin historiallista arvoa, sillä noin puolen kilometrin päästä löysi Aleks Kiviniemi 1910 kultahistorian toiseksi suurimman hipun 385 g. Suurin hippu 393 g löytyi myös Laanilasta Luttojoen latvoilta. Hippujen löytöpaikoista on esitetty paljon epäilyjä, koska muita isomuksia on ollut niukasti. Eikä se ole ihme, sillä nyt löydetyt hiput olivat noin 10 metrin syvyydessä ja ne nousivat esille konekaivulla.

Hiput ovat esillä ja myynnissä Janne Kanniston Kuru-Koru myymälässä Oulussa.  Janne on itsekin kaivanut kauan kultaa löytöpaikan lähettyvillä Kuivakurussa ja hänen nykyinen kultamaansa on Vuotsossa.

Tässä linkki Kalevan juttuun:

Laanilan historialliset hiput 2018

Lisätietoa alueen historiasta:

Laanilan kultahistoria 

 

Tästä alkoi Lapin kultakuume 16.9. 1868

Lihrin patsas paljastettiin Nulkkamukassa kesällä 1987, puhumassa Herman Stigzelius.

Lihrin hauta Hietaniemessä Helsingissä.

Vuori-insinööri Johan Conrad Lihr tiesi, että erämainen Lappi oli suurten muutosten edessä, kun hän poimi pieniä kultahippuja peruskallion kolosta  150 vuotta sitten. Hän oli kolunnut lähes neljä kuukautta pohjoisen Lapin jokia ja puroja, kunnes lopulta vaskoolissa kimmelsi muutama kultahippu Ivalojoen Nulkkamukassa.

Näin alkoivat kultaryntäykset parikymmentä vuotta aiemmin Kaliforniassa ja Australiassa. Seurauksena oli kaaos, kansainvaellukset, riidat, kapinat, laittomuudet, rikokset, uuden tuleminen ja kaiken vanhan katoaminen.  Sitä Lihr tuskin aavisti, että 150 vuoden kuluttua tuhannet kullankaivajat vaskaavat samoja hippuja.

Kuva ja siinä oleva teksti Herman Stigzeliuksen kirjasta ”Kultakuume, Lapin kullan historia”.

 

Lapin kullankaivun pitkä  historia on täynnä dramatiikka.  Ryntäykset seurasivat toisiaan, muuttivat maata ja maisemaa, toivat teitä, siltoja ja uusia ihmisiä pohjoiseen Lappiin: Ivalojoki 1870, Sotajoki ja Palsinoja 1880, Laanilan ja kalliokultakuume 1901, sen uusi aalto 1924, Tankavaara 1934, Lemmenjoki 1945, hiljaiset vuosikymmenet 1950-1960, uusi nousu 1970 ja se jatkuu edelleen.

Kullankaivu on 150 vuoden ajan etsinyt suuruuttaan tai pienuuttaan, kulkenut kuin vuoristorataa. 5-7. sukupolvi etsii hippuja samoilta paikoilta.

Ihminen toiveineen ja unelmineen säilyy samanlaisena, lait, asetukset, määräykset, niiden tulkinnat ja tulkitsijat muuttuvat. Siksi kullankaivu on koko historiansa ajan taistellut olemassaolostaan, sen loppumista on ennustettu monta kertaa ja näin nytkin.

Lihr teki pitkän uran Suomen Rahapajan johtajana ja seurasi työssään hyvin läheltä Lapin kullankaivun vaiheita.  Hän työskenteli kesän 1870 Ivalojoen Kultalassa vuorimestarin apulaisena eli toiseksi tärkeimpänä virkamiehenä Ivalojoen kultaryntäyksessä.

Kullankaivulla on parhaillaan menossa kolme perättäistä juhlavuotta. Kesällä 1869 merimiehet Ervast ja Lepistö löysivät senaatin erikoisluvalla Ivalojoen Nulkkamukasta yli 2 kiloa kultaa.  Tämä poisti epäilyn kullan olemassaolosta ja avasi tien kultaryntäykselle, joka kaksinkertaisti Inarin pitäjän väkiluvun kesällä 1870

Lue Lihrin raportti kullanetsintäretkessä Lappiin kesällä 1868 klikkaamalla vasemmalla olevaa kuvaa.

Kullankaivajien juhlahetki Lihrin löytöpaikalla

Kuvat Kai Rantanen

Lapin Kullankaivajain liiton retkikunta nostaa 16.9. 2018 kiitosmaljan 150 vuotta sitten tapahtuneelle kultalöydölle ja löytäjille Ivalojoen Nulkkamukassa. Takana oikealla peruskallio, jonka koloista 0,2 mg kultaa löytyi lähtölaukauksena Lapin kultahistorialle.

Jäkäläseppele jäi kiitoksena yli 4000:lta LKL:n jäseneltä Kultamuseon 1987 pystyttämälle Lihrin patsaalle.

***************

Lemmenjoella paistoi kuu…

”Lemmenjoella paistoi kuu” erilaisena kuin tavallisesti heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena 27.-28. Liekö Suomessa parempaa paikkaa punaisen kuun ja pimennyksen katsomiseen kuin Lemmenjoen kuulut tunturit. Tässä Tytti Tupuna Bräysyn kuvia mystisestä yöstä ja kuusta ”Martin Iiskonpalo”-tunturin laelta lentokentän laidalta.

Kuu kuumottaa lentokentän ja kirjaston yläpuolella ja toisessa kuvassa Tytti tanssii elämänriemua sen tunturin laella, jonka kahdella puolella ovat Lapin rikkaimmat kultapurot Miessi, Pusku ja Ruittu.

Eiköhän sieltä kohta lennä maailmalle suuria hippu-uutisia, jotka yleensä tulevat elo- ja syyskuussa

Alla linkki Tytin Facebook-sivuille, josta kuvat on poimittu. Tytin sivustolla on paljon muutakin mielenkiintoista:

https://www.facebook.com/tytti.braysy

Tankavaarassa kisailtiin ja juhlittiin

Kullanhuuhdonnan SM-kisat alkoivat Sodankylän Tankavaarassa torstaina 19. heinäkuuta ja kestivät loppuviikon. Tarjolla oli kisoja, monipuolista oheisohjelmaa, leikkimielisiä kisailuja  lapsille ja aikuisille. Mikä parasta; sisäänpääsy Tankavaaran tapahtumiin oli maksuton. 

Tässä linkki ohjelmaan:

http://www.tankavaaragold.fi/language/fi/kullanhuuhdonnan-sm-kilpailut/

Tankavaaran Tietosanomat 1984 – 2013 näköispainoksena

Tästä alkoi Tankavaaran kasvu kansaiväliseksi matkailukeskukseksi, vuosi oli 1984.

Katso tarkemmin klikkaamalla yllä olevaa kuvaa

 

Lapin kulta sai juhlamitalin

Lapin kullankaivun 150-vuotista historiaa on juhlistettu myös muistomitalilla. Suomen Moneta on suunnitellut ja Kultakeskus valmistanut messinkimitalit, jossa on mukana aito Lemmenjoen kultahippu. Muodoltaan mitali muistuttaa kullankaivajan vaskoolia. Toisella puolella on Lapin kartta, johon Lemmenjoen kohdalle on sijoitettu kultahippu. Vastapuolella on levollinen tunturimaisema, joka voisi olla vaikka Palsitunturi, Lapin kullan löytöpaikka 1868. Rannalla istuu kullankaivaja vaskoolinsa kanssa huuhtomassa hippuja.

Moneta on huomioinut Lapin kullankaivun muissakin tuotteissaan. Suomen kansalliseläin karhu on sekin saanut oman mitalinsa, johon on istutettu Lemmenjoen kultahippu. ”Tunturikulta on aitoa kultaa, joka on hankittu suoraa Lapin yksityisiltä kullankaivajilta. Kyseessä on keräilytuotteiden ja korujen markkinoinnissa käytetty termi, joka korostaa kullan suomalaista alkuperää”, sanoo yhtiö esitteessään ”Lumoava Lappi, kullankaivua ja luonnon rauhaa”.

Juhlamitalin halkaisija 3,86 mm, paksuus 3 mm ja paino 30,5 g. 

Monetan julkaisema aikakauslehti  ”Raha & Historia” on viime numeroissaan esitellyt näyttävästi Lapin kullankaivun historiaa ja nykyisyyttä.  Lehden numerossa 2/2017 oli kuvajuttu Lapin kullan 150-vuotisesta historiasta, reportaasi Lemmenjoen kultakesästä ja Mika Telilän hipuista. Lapin Kullankaivajain liiton laivaseminaari, Antti Aarnio-Wihurin hippukokoelma,  edellisen kesän isommusten löytäjät ja LKL:n tuore puheenjohtaja Maija Vehviläinen esiteltiin lehden ykkösnumerossa 2018. Vieressä kuva juhlaristeilyn jutun alusta. Lehden jutuissa on käytetty runsaasti sivustoltamme löydettyä aineistoa sekä LKL:n seminaarissa järjestämän tiedotustilaisuuden antia.

Kulta, kullankaivu ja kultahistoria on ollut aiheena tai aineena monissa juhla- ja muistomitalleissa. Tässä kuva Rahapaja Monetan markkinoimasta ja Kanadan rahapajan lyömästä Klondiken kultaryntäyksen 100 v mitalista ja kultarahakirjeestä vuodelta 1996.

Suomen Moneta on kansainväliseen konserniin kuuluva mitalien ja rahojen asiantuntija, tuottaja ja markkinoija. Se toimii yhteistyössä eri maiden keskuspankkien ja rahapajojen kanssa. Norjassa perustettu Samlerhuset on ollut toiminnassa vuodesta 1994 lähtien. Kuluneiden vuosien aikana yritys on vakiinnuttanut paikkansa keräilyrahojen asiantuntijana. Konsernilla on toimintaa neljässätoista Euroopan maassa. Aiemmin Moneta toimi Suomen Rahapajan markkinointiyhtiönä.

Lisätietoa löytyy osoitteesta  https://www.suomenmoneta.fi/

Lue Raha & historia-lehden numerosta 1/2018 kuvajuttu kullankaivajien juhlaristeilystä:

Laiva on lastattu kultahipuilla

 

*******

 

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin kullan kimallus 2018

Lapin kullankaivaja 150-vuotias 2019

Tunturipurojen kullasta taisteltiin 1869

Timantti löytyi kullanhuuhdonnassa Tankavaarassa

Suomen ensimmäiset kultavaltaukset Tenolla tehtiin venäläisten liikemiesten toimesta 1869. Valtausten ääripäiden etäisyys noin 200 km.

Omituinen olio ilmestyi tiettömän Lapin erämaihin kesällä 1869. Hän oli kullankaivaja, vieraslaji koko maassa. Kolme merimiestä kaivoi lyhyessä ajassa kilokaupalla kultaa Ivalojoen kivisiltä rannoilta.

Venäläisiä etsintäryhmiä tutki Tenojoella ja Ivalojoella senaatin retkikunnan edellisen kesän koemonttuja. He saivat maan ensimmäiset kultavaltaukset. Seurasi ankara taistelu Lapin kaivuoikeuksista. Vastakkain olivat ikivanha hallitsijoiden yksinoikeus ja lännen kultakenttien ”jokamiehen” oikeus kultaan.

Venäjän painostuksesta huolimatta Suurruhtinaanmaa otti pienen askeleen kohti läntisen maailman oikeuskäytäntöä. Kultaa pääsi kaivamaan jokainen hyvämaineinen mies koko keisarikunnassa Mooseksen uskoiset pois lukien.

Alkoi 150 vuotta jatkunut kullan vaskaaminen Lapin jokien rannoilta. Kultavaltauksia on ollut yli 7300 ja kullankaivajia kymmeniä tuhansia. Vaskooleihin on kertynyt hippuja noin 3000 kiloa: hengettömiä, täitä, saivareita, lutikoita, isomuksia. Hyvällä syyllä kuluva vuosi on kullankaivajan juhlavuosi. Toinen juhlan aihe on 70 vuotta sitten perustettu etujärjestö. 4000 jäsenen Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Lemmenjoella syksyllä 1949.

Ammattimaista kullankaivua uhkaa loppuminen juhlavuoden jälkeen, sillä Lemmenjoen konekaivu päättynee heinäkuun alussa 2020. Kullankaivajat ovat häviämässä yli 30 vuotta jatkuneen sodan voitettuaan monta yksittäistä taistelua        kaivuoikeuksistaan. Kiistellyn kaivoslain seurauksena kaivospiirit lakkautetaan ja hyviä kultasaaliita saaneet ammattikaivajat joutuvat lopettamaan elinkeinonsa tai hakeutumaan muualle. Uusi lehti kääntyy kultahistoriassa taas kerran!

Tässä ovat Lapin ja Suomen ensimmäiset kultavaltaukset 1869-1870 Kauko Puustisen laatimassa luettelossa.

Lapilla ja sen kullalla on suhmuroitu jo ennen Kekkosta ja Pekkarista. Erityisen vilkasta suhmurointi oli vuonna 1869, jolloin tieto Tenojoen ja Ivalojoen kultalöydöistä levisi laajalti maassa ja maailmassa. Kiistelyyn osallistuivat Venäjän keisari Aleksanteri II, kenraalikuvernööri Adlerberg (keisarin ja Venäjän hallituksen edustaja Helsingissä), ministerivaltiosihteeri Armfelt ja hänen johtamansa ”Suomen asiain komitea” Pietarissa, kaivosten ja kivilouhimoiden omistajat Venäjällä, Suomen senaatti, Oulun läänin maaherra Alfthan, kullanetsintäretkikunnan johtaja Lihr ja monet muut.

Kullankaivajan juhlavuosi 2019; tähänkö se loppuu

                 

Päättyvätkö Lemmenjoen  hippujuhlat vuoden 2019 jälkeen. Tuleva kesä näyttää jäävän viimeiseksi isoille kultahipuille ja niiden löytäjille, sillä konekaivu loppuun heinäkuun alussa 2020. Tässä kuvia kahden viime vuoden isomuksista ja niiden onnellisista löytäjistä. Kuvat Ilkka Ärrälä ja Sirkka Merenluoto.

Vuosi 2019 on Lapin kullankaivajan juhlavuosi toisestakin syystä. 70 vuotta sitten 1949 perustettiin Lapin Kullankaivajain liitto. Yli 300 kullankaivajaa oli mukana perinteeksi muodostuneella seminaariristeilyllä Helsingistä Tukholmaan 8.- 10. helmikuuta 2019.

Vuoden 1869 tapahtumissa on muutakin yhteistä nykypäivään kuin kullankaivaja ja hänen unelmansa. Tiedätkö, missä sijaitsivat Suomen ja Lapin ensimmäiset kultavaltaukset, tai mitä yhteistä on Ervastilla ja Lepistöllä v. 1869 sekä Merenluodolla ja Telillä v. 2020.

Lue kullankaivun värikkäistä vaiheista ja taistelusta kaivuoikeuksista tarkemmin klikkaamalla alla olevaa kuvaa:

*******

Timanttilöytö Tankavaarassa:

Lapin kultageologia meni uusiksi

Kultahistoria ensimmäinen timantti on löytynyt kullankaivun yhteydessä Sodankylän Tankavaarasta elokuussa 2018. Löytäjä on kolmisenkymmentä vuotta kulta-alueita tutkinut saksalaissyntyinen geologi Kasper von Wuthenau yhdessä kultaseppäystäviensä M.L. Zimmermanin ja T. Trautvetterin kanssa.

Kasper esittelee löytöjään LKL:n juhlaristeilyllä helmikuussa 2019.

Löytö on varmistettu timantiksi Hampurin yliopiston Mineralogisen museon tutkimuksissa sekä Mineralogisen instituutin raman-spektrometrimittauksissa. Pieni 0,7 mm jyvä löytyi AuRum valtaukselta vaskauksen yhteydessä ja Kasper poimi sen talteen jatkotutkimuksia varten. Kasperin löytö kumoaa voimassa olevat käsitykset siitä, ettei Lapin kultamailla ole timantteja.

Timanttien löytymistä Suomesta pidettiin  vielä 1980-luvulla mahdottomana. Ensi kertaa timanteista kerrottiin 1994, kun Malmikaivos Oy ja australialainen Ashton Mining julkistivat timanttietsinnästään Kaavin ja Lieksan alueella sekä Koillismaalla. Timanttilöydöksiä oli tehty tuolloin parikymmentä. Yhdessä runsaan hehtaari kokoisessa kimberliittipiipussa ollut 9,4 tonnin näyte sisälsi keskimäärin 17 karaattia (karaatti 0,2 g) timantteja sadassa tonnissa.

Uusia kansainvälisiä kaivosyrityksiä on myöhemmin tutkinut timanttiesiintymiä, mutta yhtään pysyvää timanttikaivosta ei ole syntynyt. Irlantilainen Karelian Diamonts Reseures sai 2014 tutkimusluvan noin 900 ha alueeseen Utsjoella. Osa lupa-alueesta kuuluu Kevon luonnonpuistoon ja asia on aiheuttanut paljon keskustelua ja vastusta.

Venäjällä on useita timanttikaivoksia muun muassa Vienanmeren etärannalla sekä Kuolassa Turjanrannalla.

Helmiä ja jalokiviä etsittiin Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa

Timantti merkittiin kahteen paikkaan  gemmologi Marjatta Virkkusen koru- ja jalokivikarttaan vuonna 2001 ilmestyneessä ”Suomen kivet” kirjassa.

arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A.E. Nordenskiöld oli mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään huuhdontaupasta. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.

Ivalojoella sijaitsee Timanttikönkään nimen saanut koski, josta löytyi 1874 erikoinen timantiksi luultu mineraali. Se lienee ollut timanttia muistuttavaa titaniittikide eli ”titaanirautaa”.

Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemmin löydetty pääasiassa Lemmenjoen alueelta seuraavia jalokiviä: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli. Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu. Niiden lisäksi kullanhuuhdonnassa löytyy runsaasti korukiviä, joista yhdessä kultahippujen kanssa on opittu valmistamaan kauniita koruja.

Timanttilöytö julkistettiin Lapin Kullankaivajain liiton laivaseminaarissa 8. helmikuutta 2019. Kasper von Wuthenau kertoi itse löydöstään sekä toimittajille että runsaalle kolmellesadalle kullankaivajalle.

”Harvinaisempaa kuin lottovoitto”

  • Todennäköisyys timantin löytymiseen kullankaivussa on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Kaikkialla missä on ollut tulivuoritoimintaa, on purkauskanava voinut täyttyä kimberliitistä, timantin isäntäkivestä, joka voi sisältää kromidiopsidia, granaattia, monia rautayhdisteitä, ja tietenkin timanttia.  Kullanhuuhdonta-alueilla on todennäköisesti ollut timanttipitoisia kimberliittejä, jotka ovat rapautuneena sekoittuneet muuhun rapautumissoraan.  ”Laimennussuhde” voi olla epätoivoa herättävä; timanttipitoisuus miljoonasosa muuhun maa-ainekseen verrattuna, kommentoi kultaseppä sekä koru- ja jalokiviin erikoistunut kullankaivaja Aarne Alhonen. Hän on yli 40 vuotta kaivanut kultaa ja poiminut korukiviä Lemmenjoen Puskuojalla.
  • Joskus 1990-luvun alussa geologi Jukka Marmo (GTK) soitti minulle katseltuaan timanttimiehen silmällä Puskun granaatin kuvia Långin Matin postikortista. Hän arveli, että visuaalisesti voisi epäillä jonkun granaatin syntyneen kimberliitissä, ja olevan timantin indikaatiomineraali.  Lähetin Jukalle puolisen kiloa Puskun granaatinsiruja. Vastausviestissäänhän kertoi, että muutama siru on todennäköisesti syntynyt ”timanttipiipussa”. 
  • En ole koskaan löytänyt timanttia kultamailta, enkä ole kuullut muidenkaan löytäneen.  Kullanhuuhdonnan sivutuotetta jalokivipitoista soraa jää tutkimatta 99,99% varsinkin konekaivuussa.  Kivien seulonta on käsityötä, ja kun keskittyy kivien etsimiseen, jää kulta saamatta. 
  • Koneellista jalokivien talteenottoa ei kannata edes harkita, koska ”malmi” on ehdottomasti liian köyhää.  Ainoastaan granaattia löytyy niin runsaasti, että käsityömäistä talteenottoa voi jotenkin perustella kaupallisesti kannattavana.  Kulta-alueelta on löytynyt muutama jalorubiini ja -safiiri, mutta löydöillä ei ole taloudellista merkitystä.  Kivet ovat aikoinaan kiteytyneet kalliojuoniin, ja rapautumisen, jääkausien ym. vaikutuksesta kulkeutuneet toivottoman köyhiksi esiintymiksi.
  • Loppukevennyksenä muistelen Tiihosen Kaukon mustan timantin metsästystä; Kaukon mukaan mustia timantteja löytyy toisinaan.  Kaukon kivet olivat tietenkin magnetiitteja ja hematiitteja, joilla on sama kideasu kuin timanteillakin, oktaedri eli kaksoispyramidi.  Mustien timanttien lisäksi Kauko esitteli kultaseppäkaverilleni sormenpäänkokoisia jalogranaatteja, ja kun kaverini kysyi löytöpaikkaa, sanoi Kauko: ”Kyllä ne on sieltä löydetty missä sudet ulvoo!”
Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin kullankaivaja 150-vuotias 2019