Isomushippu 16,3 g metallinpaljastimella Palsilta

Tässä on pieni kertomus 16,3 gramman kultahipun löydöstä Palsinojalta metallinpaljastimella. Paino ei ole ihan virallisen punnituksen tulos.

Kolme vuotta sitten tuli hankittua metallinpaljastin Minelab gpx 4500, närpiöstä. Laite oli todella kallis,  3300 €. Laitteella on tullut etsittyä kultaa kolmena kesänä, mutta ajallisesti etsintää on tehty  20-25 tuntia yhteensä. Ennen tätä paras löytö on ollut 20 markan kolikko vuodelta 1956.

Nyt vietettiin Palsilla perheen Eija Järvinen, Roope Kurkinen 5v ja Kaapo Kurkinen 3v  kanssa neljä viikkoa asuntovaunussa. Kultaa etsittiin pääasiassa rännittämällä ja maata kaivettiin kaiken kaikkiaan 9 kuutiota hakun, rautakangen ja kuokan kanssa. Näinkin tuli kultaa hyvin, sillä löydettiin yksi gramman hippu, sekä 0.62, 0.19,  0.13, 0.11 ja 0.10  gramman hiput  ja pienempää kultaa aika paljon.

Eräänä iltana   päivän kaivun päätyttyä päätin lähteä  tutkailemaan metallinpaljastimella. Eräs mies oli turpeen alta löytänyt 4.6 g hipun ja arvelin niitä voivan olla lähellä pintaa lisääkin.

Aloitin kierroksen alueelta, mistä tuo 4.6 g löytyi, ja sieltä etenin rinnettä pitkin kohti omaa monttua.  Juuri kun olin lopettamassa etsimisen päätin katsoa viereiset montut, joilta kaivu oli lopetettu ja tavarat oli pois kerätty edellisenä iltana.

Laite huusi hirveän parkaisun. Arvelin sitä pullonkorkiksi, mutta sitten huomasin maan kaivamattomaksi. Aloin kaivaa välillä kokeillen,  että vieläkö ääni on samassa paikassa. Ääni hävisi, jolloin rupesin etsimään ääntä viereisestä kasasta. Kolme kertaa piti etsimen lautasta käyttää kaivetun kassan päällä, kun ei millään tahtonut äänen aiheuttaja löytyä. Välillä nostin lautaselle maata kädellä, että joko se on tuossa, mutta ei.

Aikani etsittyäni en voinut uskoa silmiäni.  Löytö paljastui ja uskomaton tunne valtasi mielen sillä hetkellä. Otin hipun käteen ja nostin sen lautasen päälle ja siinä se  oli. Alkoi riemun huuto. Vastapäisellä rinteellä olivat arvelleet, että nyt löytyi jotakin.

Juoksin vaunulle löytöä näyttämään. Meni yöunet sinä yönä, sillä vihdoinkin oli toteutunut se, mistä  olen haaveillut todella pitkään ja olen jaksanut uskoa, että vielä se löytyy.

Kesä 2011 oli todella kultainen kesä meidän perheelle.

Matti Kurkinen
Sotkamo

Kategoria(t): Etusivu, Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.