Lapin kullankaivaja 150-vuotias 2019

Tunturipurojen kullasta taisteltiin 1869

Timantti löytyi kullanhuuhdonnassa Tankavaarassa

Suomen ensimmäiset kultavaltaukset Tenolla tehtiin venäläisten liikemiesten toimesta 1869. Valtausten ääripäiden etäisyys noin 200 km.

Omituinen olio ilmestyi tiettömän Lapin erämaihin kesällä 1869. Hän oli kullankaivaja, vieraslaji koko maassa. Kolme merimiestä kaivoi lyhyessä ajassa kilokaupalla kultaa Ivalojoen kivisiltä rannoilta.

Venäläisiä etsintäryhmiä tutki Tenojoella ja Ivalojoella senaatin retkikunnan edellisen kesän koemonttuja. He saivat maan ensimmäiset kultavaltaukset. Seurasi ankara taistelu Lapin kaivuoikeuksista. Vastakkain olivat ikivanha hallitsijoiden yksinoikeus ja lännen kultakenttien ”jokamiehen” oikeus kultaan.

Venäjän painostuksesta huolimatta Suurruhtinaanmaa otti pienen askeleen kohti läntisen maailman oikeuskäytäntöä. Kultaa pääsi kaivamaan jokainen hyvämaineinen mies koko keisarikunnassa Mooseksen uskoiset pois lukien.

Alkoi 150 vuotta jatkunut kullan vaskaaminen Lapin jokien rannoilta. Kultavaltauksia on ollut yli 7300 ja kullankaivajia kymmeniä tuhansia. Vaskooleihin on kertynyt hippuja noin 3000 kiloa: hengettömiä, täitä, saivareita, lutikoita, isomuksia. Hyvällä syyllä kuluva vuosi on kullankaivajan juhlavuosi. Toinen juhlan aihe on 70 vuotta sitten perustettu etujärjestö. 4000 jäsenen Lapin Kullankaivajain liitto sai alkunsa Lemmenjoella syksyllä 1949.

Ammattimaista kullankaivua uhkaa loppuminen juhlavuoden jälkeen, sillä Lemmenjoen konekaivu päättynee heinäkuun alussa 2020. Kullankaivajat ovat häviämässä yli 30 vuotta jatkuneen sodan voitettuaan monta yksittäistä taistelua        kaivuoikeuksistaan. Kiistellyn kaivoslain seurauksena kaivospiirit lakkautetaan ja hyviä kultasaaliita saaneet ammattikaivajat joutuvat lopettamaan elinkeinonsa tai hakeutumaan muualle. Uusi lehti kääntyy kultahistoriassa taas kerran!

Tässä ovat Lapin ja Suomen ensimmäiset kultavaltaukset 1869-1870 Kauko Puustisen laatimassa luettelossa.

Lapilla ja sen kullalla on suhmuroitu jo ennen Kekkosta ja Pekkarista. Erityisen vilkasta suhmurointi oli vuonna 1869, jolloin tieto Tenojoen ja Ivalojoen kultalöydöistä levisi laajalti maassa ja maailmassa. Kiistelyyn osallistuivat Venäjän keisari Aleksanteri II, kenraalikuvernööri Adlerberg (keisarin ja Venäjän hallituksen edustaja Helsingissä), ministerivaltiosihteeri Armfelt ja hänen johtamansa ”Suomen asiain komitea” Pietarissa, kaivosten ja kivilouhimoiden omistajat Venäjällä, Suomen senaatti, Oulun läänin maaherra Alfthan, kullanetsintäretkikunnan johtaja Lihr ja monet muut.

Kullankaivajan juhlavuosi 2019; tähänkö se loppuu

                 

Päättyvätkö Lemmenjoen  hippujuhlat vuoden 2019 jälkeen. Tuleva kesä näyttää jäävän viimeiseksi isoille kultahipuille ja niiden löytäjille, sillä konekaivu loppuun heinäkuun alussa 2020. Tässä kuvia kahden viime vuoden isomuksista ja niiden onnellisista löytäjistä. Kuvat Ilkka Ärrälä ja Sirkka Merenluoto.

Vuosi 2019 on Lapin kullankaivajan juhlavuosi toisestakin syystä. 70 vuotta sitten 1949 perustettiin Lapin Kullankaivajain liitto. Yli 300 kullankaivajaa oli mukana perinteeksi muodostuneella seminaariristeilyllä Helsingistä Tukholmaan 8.- 10. helmikuuta 2019.

Vuoden 1869 tapahtumissa on muutakin yhteistä nykypäivään kuin kullankaivaja ja hänen unelmansa. Tiedätkö, missä sijaitsivat Suomen ja Lapin ensimmäiset kultavaltaukset, tai mitä yhteistä on Ervastilla ja Lepistöllä v. 1869 sekä Merenluodolla ja Telillä v. 2020.

Lue kullankaivun värikkäistä vaiheista ja taistelusta kaivuoikeuksista tarkemmin klikkaamalla alla olevaa kuvaa:

*******

Timanttilöytö Tankavaarassa:

Lapin kultageologia meni uusiksi

Kultahistoria ensimmäinen timantti on löytynyt kullankaivun yhteydessä Sodankylän Tankavaarasta elokuussa 2018. Löytäjä on kolmisenkymmentä vuotta kulta-alueita tutkinut saksalaissyntyinen geologi Kasper von Wuthenau yhdessä kultaseppäystäviensä M.L. Zimmermanin ja T. Trautvetterin kanssa.

Kasper esittelee löytöjään LKL:n juhlaristeilyllä helmikuussa 2019.

Löytö on varmistettu timantiksi Hampurin yliopiston Mineralogisen museon tutkimuksissa sekä Mineralogisen instituutin raman-spektrometrimittauksissa. Pieni 0,7 mm jyvä löytyi AuRum valtaukselta vaskauksen yhteydessä ja Kasper poimi sen talteen jatkotutkimuksia varten. Kasperin löytö kumoaa voimassa olevat käsitykset siitä, ettei Lapin kultamailla ole timantteja.

Timanttien löytymistä Suomesta pidettiin  vielä 1980-luvulla mahdottomana. Ensi kertaa timanteista kerrottiin 1994, kun Malmikaivos Oy ja australialainen Ashton Mining julkistivat timanttietsinnästään Kaavin ja Lieksan alueella sekä Koillismaalla. Timanttilöydöksiä oli tehty tuolloin parikymmentä. Yhdessä runsaan hehtaari kokoisessa kimberliittipiipussa ollut 9,4 tonnin näyte sisälsi keskimäärin 17 karaattia (karaatti 0,2 g) timantteja sadassa tonnissa.

Uusia kansainvälisiä kaivosyrityksiä on myöhemmin tutkinut timanttiesiintymiä, mutta yhtään pysyvää timanttikaivosta ei ole syntynyt. Irlantilainen Karelian Diamonts Reseures sai 2014 tutkimusluvan noin 900 ha alueeseen Utsjoella. Osa lupa-alueesta kuuluu Kevon luonnonpuistoon ja asia on aiheuttanut paljon keskustelua ja vastusta.

Venäjällä on useita timanttikaivoksia muun muassa Vienanmeren etärannalla sekä Kuolassa Turjanrannalla.

Helmiä ja jalokiviä etsittiin Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa

Timantti merkittiin kahteen paikkaan  gemmologi Marjatta Virkkusen koru- ja jalokivikarttaan vuonna 2001 ilmestyneessä ”Suomen kivet” kirjassa.

arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A.E. Nordenskiöld oli mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään huuhdontaupasta. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.

Ivalojoella sijaitsee Timanttikönkään nimen saanut koski, josta löytyi 1874 erikoinen timantiksi luultu mineraali. Se lienee ollut timanttia muistuttavaa titaniittikide eli ”titaanirautaa”.

Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemmin löydetty pääasiassa Lemmenjoen alueelta seuraavia jalokiviä: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli. Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu. Niiden lisäksi kullanhuuhdonnassa löytyy runsaasti korukiviä, joista yhdessä kultahippujen kanssa on opittu valmistamaan kauniita koruja.

Timanttilöytö julkistettiin Lapin Kullankaivajain liiton laivaseminaarissa 8. helmikuutta 2019. Kasper von Wuthenau kertoi itse löydöstään sekä toimittajille että runsaalle kolmellesadalle kullankaivajalle.

”Harvinaisempaa kuin lottovoitto”

  • Todennäköisyys timantin löytymiseen kullankaivussa on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Kaikkialla missä on ollut tulivuoritoimintaa, on purkauskanava voinut täyttyä kimberliitistä, timantin isäntäkivestä, joka voi sisältää kromidiopsidia, granaattia, monia rautayhdisteitä, ja tietenkin timanttia.  Kullanhuuhdonta-alueilla on todennäköisesti ollut timanttipitoisia kimberliittejä, jotka ovat rapautuneena sekoittuneet muuhun rapautumissoraan.  ”Laimennussuhde” voi olla epätoivoa herättävä; timanttipitoisuus miljoonasosa muuhun maa-ainekseen verrattuna, kommentoi kultaseppä sekä koru- ja jalokiviin erikoistunut kullankaivaja Aarne Alhonen. Hän on yli 40 vuotta kaivanut kultaa ja poiminut korukiviä Lemmenjoen Puskuojalla.
  • Joskus 1990-luvun alussa geologi Jukka Marmo (GTK) soitti minulle katseltuaan timanttimiehen silmällä Puskun granaatin kuvia Långin Matin postikortista. Hän arveli, että visuaalisesti voisi epäillä jonkun granaatin syntyneen kimberliitissä, ja olevan timantin indikaatiomineraali.  Lähetin Jukalle puolisen kiloa Puskun granaatinsiruja. Vastausviestissäänhän kertoi, että muutama siru on todennäköisesti syntynyt ”timanttipiipussa”. 
  • En ole koskaan löytänyt timanttia kultamailta, enkä ole kuullut muidenkaan löytäneen.  Kullanhuuhdonnan sivutuotetta jalokivipitoista soraa jää tutkimatta 99,99% varsinkin konekaivuussa.  Kivien seulonta on käsityötä, ja kun keskittyy kivien etsimiseen, jää kulta saamatta. 
  • Koneellista jalokivien talteenottoa ei kannata edes harkita, koska ”malmi” on ehdottomasti liian köyhää.  Ainoastaan granaattia löytyy niin runsaasti, että käsityömäistä talteenottoa voi jotenkin perustella kaupallisesti kannattavana.  Kulta-alueelta on löytynyt muutama jalorubiini ja -safiiri, mutta löydöillä ei ole taloudellista merkitystä.  Kivet ovat aikoinaan kiteytyneet kalliojuoniin, ja rapautumisen, jääkausien ym. vaikutuksesta kulkeutuneet toivottoman köyhiksi esiintymiksi.
  • Loppukevennyksenä muistelen Tiihosen Kaukon mustan timantin metsästystä; Kaukon mukaan mustia timantteja löytyy toisinaan.  Kaukon kivet olivat tietenkin magnetiitteja ja hematiitteja, joilla on sama kideasu kuin timanteillakin, oktaedri eli kaksoispyramidi.  Mustien timanttien lisäksi Kauko esitteli kultaseppäkaverilleni sormenpäänkokoisia jalogranaatteja, ja kun kaverini kysyi löytöpaikkaa, sanoi Kauko: ”Kyllä ne on sieltä löydetty missä sudet ulvoo!”
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.