Tervetuloa kultahippujuhlille

Seppo J. Partasen Lapin Kullan 150-vuotisjuhlan esitelmä.

Vuori-insinööri Johan Konrad Lihr tiesi, että erämainen Lappi oli suurten muutosten edessä. Hän oli juuri poiminut pieniä kultahippuja 0,2 g peruskallion kolosta neljä kuukautta kestäneen tutkimusmatkan jälkeen Ivalojoen Nulkkamukasta 16. syykuuta 1868. Näin alkoivat kultaryntäykset parikymmentä vuotta aiemmin Kaliforniassa ja Australiassa. Seurauksena oli kaaos, kansainvaellukset, riidat, kapinat, laittomuudet, rikokset, uuden tuleminen ja kaiken vanhan katoaminen.

Herman Stigzelius ja Kauko Launonen tutkivat Nulkkamukassa Lihrin kultalöydön paikkaa 1986. Taustalla Palsitunturi.

Sitä Lihr tuskin aavisti, että 150 vuoden kuluttua tuhannet kullankaivajat vaskaavat samoja hippuja ja 330 heistä on lähdössä laivaseminaariin kuuntelemaan ja keskustelemaan Lapin kullasta, sen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.  ”Mitä minä sanoin, juuri tuohon minä uskoin, vaikka monet vähättelivät” Lihr sanoisi nähdessään täällä olevat kultakimpaleet; Antti Aarnio-Wihurin ainutlaatuinen kokoelma ja viime kesän ennätysmäiset hippulöydöt. Tuskinpa koskaan aiemmin on Lapin kultaa ollut näin paljon kullankaivajien nähtävissä.

Lapin kullankaivun pitkä historia on täynnä dramatiikka.  Ryntäykset seurasivat toisiaan, muuttivat maata ja maisemaa, toivat teitä, siltoja ja uusia ihmisiä pohjoiseen Lappiin: Ivalojoki 1870, Sotajoki ja Palsinoja 1880, Laanilan ja kalliokultakuume 1901, sen uusi aalto 1924, Tankavaara 1934, Lemmenjoki 1945, hiljaiset vuosikymmenet 1950-1960, uusi nousu 1970 ja se jatkuu edelleen.

Kullankaivu on 150 vuoden ajan etsinyt suuruuttaan tai pienuuttaan, kulkenut kuin vuoristorataa. 5-7. sukupolvi etsii hippuja samoilta paikoilta. Ihminen toiveineen ja unelmineen säilyy samanlaisena, lait, asetukset, määräykset, niiden tulkinnat ja tulkitsijat muuttuvat. Siksi kullankaivu on koko historiansa ajan taistellut olemassaolostaan, sen loppumista on ennustettu monta kertaa ja näin nytkin.

Lapin Kullankaivajain yli 4000 jäsenen liitto haluaa tällä tapahtumalla todistaa, että kullankaivu voi hyvin. Täällä esillä oleva Antti Aarnio Wihurin arvokas hippukokoelma, viime kesän ennätysmäiset isomukset ja juhlaseminaarin osanottajamäärä todistavat kullankaivun elinvoimaisuutta ja uskoa tulevaisuuteen.

Kullankaivu ja kaivajat ovat tuttuja Antti Aarnio-Wihurille vuosikymmenien takaa ja siitä sai alkunsa hänen hippukokoelmansa, jossa suurin osa on Lemmenjoen kultaa.

Liitto julkaisi äskettäin vuoden 2018 seinäkalenterin, jossa 13 kuukauteen sisältyy kullankaivun historian ja nykyisyyden tietopaketti. Kolmastoista kuukausi kalenterissa on ”Upakuu” eli se kuukausi, jolloin kullankaivajalla on lupa leuhottaa suuria kultasaaliita ja löytäjän onnea. Jotta kaikki kullankaivajat pääsevät siitä osalliseksi, kalenteriin lisättiin kuvitteellinen kuukausi, kuvitelmaksihan iso hippu useimmille jää!

Viime kesän suurimpien kultahippujen löytäjät vasemmalla Mika Telilä ja Seppo Mauno, oikealla Ami Telilä ja Kari Merenluoto sekä heidän keskellään Antti Aarnio-Wihuri hippukokoelmineen.

Viime kesän leuhottajista täällä ovat paikalla Ami ja Mika Telilä, Kari Merenluoto ja Seppo Mauno. Ami oli juhlimassa monipäisen kaivajajoukon kanssa kesän suurinta kultahippua, kun veli Mika ilmestyi paikalle tunturin toiselta puolelta ja läväytti pöytään paljon painavamman hipun. Kaikkiaan kahdeksan kymmenestä kesän suurimmasta hipusta olivat Amin ja Mikan löytämiä. Seppo Maunon isomus löytyi ennestään tuntemattomalta kullankaivualueelta Vuotson Mäkärästä perinteisellä lapiokaivulla.

Suurten, yli 20 g hippulöytöjen harvinaisuudesta kertoo se, että Seppo Mauno teki töitä sellaisen löytääkseen 40 vuotta. Kaikilla löytäjillä on takanaan kymmenien vuosien kokemus ja ammattitaito. Lemmenjoen hiput ovat löytyneet epätoivon vimmalla sen uhkan alla, että konekaivu päättyy muutaman vuoden päästä. Lapiokaivajan on isomuksia mahdotonta paksun jänkämaan alta ottaa.

Janne Kannisto järjesti Antti Aarnio Wihurin hippukokoelman näytille Lapin Kullankaivajain Liiton juhlaseminaariin.

Parina päivänä laivalla puhutaan paljon kullasta, sen kaivamisesta ja etsimisestä. Mistä kultaa kannattaa kaivaa? Siihen on vain yksi oikea vastaus. ”Ei sitä juuri muualta kannata kaivaa kuin sieltä, missä sitä on”. Näin kiteytti kymmenien vuosien kokemuksensa Yrjö Korhonen. Toisen yhtä yleispätevän totuuden kiteytti Raumalan Nipa kysymykseen, elääkö kullankaivulla: ”Ei sillä ihan elä, ellei välillä syö”.

Näillä opeilla jokainen kaivaja on uransa aloittanut tai lopettanut.

Kullankaivu ja isot kultahiput kiinnostivat mediaa. Tässä televisotoimittajat jututtavat etualalla Mika Telilää ja takana Kai Rantasta.

Minulle on kunnia toivottaa kaikki teidät tervetulleeksi Lapin kultahippujen 150-vuotisjuhliin.

Seppo J. Partanen, LKL:n kunniajäsen, kirjailija

Avajaispuhe kultaseminaarin lehdistötilaisuudessa 9.2. 2018

Tytti Bräysyn suunnittelema 150-juhlavuoden pinssi

Lisätietoa:

Hippulista suurimmista kultahipuista

Lapin kullan löytäjät 1867 – 1869

Näin löytyi kesän 2012 suurin

 

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.